Vanhan herran muuttaminen astiakaapiksi on alkanut. Ylhäältä poistettiin hontelo hyllylauta ja vaatetanko, ja mulle jäi tietysti kaapin puhdistus ja siistiminen. Tässä nyt sitten olen koittanut miettiä hyllyjen määrää ja hyllyvälejä. Kaapin ala- ja yläosassa kun on nuo umpinaiset kohdat, jotka pitäisi saada myös hyödynnettyä. Ylin hylly menee kai aika korkealle, ja se ei saa olla yhtä syvä kuin kaksi muuta. Näin yläosaan saa säilöttyä kannuja ja maljakoita, joita ei tarvita päivittäin. Alin hylly taasen pitää kai sijoittaa tarpeeksi ylös, että alaosan tilan saa hyödynnettyä myös. Ja, lapsilta jos kysytään, kaappiin ei kannattaisi laittaa hyllyjä ollenkaan. Se kun olisi niin hyvä piilopaikka!

Kaikenlaisessa remontoinnissa ja sisustamisessa huomaan hermoilevani heti, kun jotakin pitää porata. Viime viikolla en saanut millään päätettyä sähköpistokkeiden paikkoja, ja tänään sama ongelma oli sähköjen läpiviennin kanssa. Nyt hermoilen kaapin hyllyillä ja taulut on yhä ripustamatta seinälle. Porakammo? 🙂

No, katsotaan mitä siitä tulee. Kai ne hyllyt sitten on mahdollista uudelleenkin kiinnittää, jos asettelu ei toimi!

Törmäsin eilen ruokakaupassa iloisen oranssiin kurpitsaan. Vaikka tämä ei ollut muodoltaan (tai lajikkeeltaan) ihan lyhdyn koverrukseen soveltuva, nappasin sen kuitenkin kärryihin. Jotenkin tuo on niin hellyttävä ihan vain koristeena kuistin pöydällä.

Eilen illalla, ja tänään, on maalailtu. Keittiön suuri ruokapöytä, jonka ääreen mahtuu 12-14 henkeä, sai uuden värin. Ennen mustanruskeaksi petsattu pinta on nyt kiiltävän valkoinen, ja odottaa enää viimeistä maalikerrostaan. Kyse on sen verran suuresta huonekalusta, että muutos todellakin näkyy, ja muuttaa taas koko keittiön luonnetta. Totesimme vain, että tuokin olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.

Pöydän hiontahan oikestaan aloitti koko keittiöremontin, kuten jostain on aloitettava -postauksesta saattoi arvatakin. Ja, vaikka pöytä olisi toki ollut kauniimpi valkoisena jo aikaisemminkin, tuntuu kivalta, että tämä uusi pöytä juhlistaa muutenkin muuttuvaa keittiötä.

Samalla kun pensselit on kastettu Otexiin ja kalustemaaliin, saavat parit väliovetkin valkoista pintaansa. Pieniä juttuja, joilla on kuitenkin valtava merkitys!

Sellaista lauantaita täällä. Toivottavasti teilläkin on leppoisat tunnelmat.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Voi että mikä onnenpäivä! Jälleennäkemisen riemua tämä ilta, melkein voisi onnesta itkut tirautella!
Vihjasin teille mitä kuuluu -postauksessa, että odotan selkäni taakse jotakin, josta olen ollut kauan erossa. Todellakin aina maaliskuusta 2012 asti, ja nyt se jokin on vihdoin täällä! Nimittäin ihana rakas ”vanha herrani”. Kaappipariskunnan suurempi osapuoli on päässyt vihdoin kotiin!

Ostohetkestä asti olen ajatellut, että haluaisin joskus tehdä tästä kaapista astiakaapin, ja kun talon metsästys lopulta aloitettiin, asetin keittiöille yhden kriteerin: Vanhan herran on mahduttava sinne! Ja, siinä se nyt on! Kuin luotu kahden ikkunan väliin, ottamaan sisäänsä lautaset, lasit kipot ja kupit.

Tällä herrasella on painoa ja kokoa sen verran paljon, että ihan helposti sitä ei nostella paikasta toiseen. Alunperin oli selvää, ettei kaappi mahdu kuin keittiöön, ja sinne sitä on turha nostaa, ennen kuin lattiat ovat valmiit. Kantamiseen taasen tarvitaan voimaa ja tahtoa, ja kukaan aiemmin kaappia nostanut ei halunnut lähteä leikkiin toistamiseen. Niinpä, suuret suuret kiitokset tänään kantoapuna olleelle ystävälle. Oli, Satu, liki, etten pussannut miestäsi! 😉

Koko talo näyttää erilaiselta, tai keittiö ainakin. Kodin sydän on vihdoin alkanut muodotua!

Tämän herran rouvahan on ollut alusta asti makuuhuoneessamme liinavaatekaappina. Kuvia näkyy esim. kuvia makuuhuoneesta-postauksessa.

Puolitoista vuotta vuokravarastossa, ja vuoden verran autotallissa. Tätä kotiinpaluuta pitää juhlia!

Ihanaa iltaa!

Pus!