Keskiviikkoa!

Niin ihanan valoisa aamu, että oli pakko tarrata kameraan. Kuvia taas keittiöstä, siitä toisesta päädystä, joka meillä toimii jonkinlaisena arkiolkkarina. Tämä keittiö kun on se huone, jossa meillä oikeastaan melkein vallan ollaan. Poikkeuksena se, että yläkerrassa nukutaan, ja olkkarissa katsellaan telkkaria. Jälkimmäistäkin hyvin harvoin, ja usein vasta lasten mentyä nukkumaan. Harvoin meillä edes vieraat (ne tutut ystävät ja sukulaiset) käyvät keittiötä pidemmällä. Kodin sydän on meillä sananmukaisesti juuri täällä köökissä.
Blogin vanhemmat lukijat varmaan muistavatkin ns. yhden telkkarin politiikkani. Tällä olen tarkoittanut sitä, että mielestäni yhden television on riitettävä, ja jos näin ei ole, pitäisi elämäntavat syynätä kuntoon. Ideana siis se, että kaikkien ei tarvitse olla niin telkkaririippuvaisia, että talossa pauhaisi kaksi laitetta samaan aikaan esittäen eri ohjelmia.

No, nyt mun politiikkani on horjumassa. Ei sen vuoksi, etteikö katselemiseen riittäisi yksikin telkkari, vaan sen vuoksi, että tuntuu tyhmältä, ettei tässä tilassa ole telkkaria. Koska keittiössä laitetaan ruokaa, löhötään, istuskellaan, leikitään, pelataan, piirretään, askarrellaan, leivotaan, seurustellaan – you name it – joten miksipä tässä ei joskus voitaisi katsoa teeveetäkin!? Sehän voisi olla ihan kiva, että ruuan päälle lapset katsoisivat pikkukakkosen tässä, ja me aikuiset voisimme sitten seurustella samassa tilassa. Nykyään kun se on niin, että jos lapset katsovat piikkukakkosen, tai mitä tahansa muuta lasten ohjelmaa, niin me aikuiset jäädään tähän keittiöön kuitenkin.

Koska meidän telkkari, se one and only, on aika pieni nykytrendeihin verrattuna, olemme pohtineet tässä jonkun aikaa, että vanhan telkkarin voisikin siirtää keittiöön ja hankkia sitten vähän isomman olkkariin spesiaaleja leffa- ja Netflix-iltoja ajatellen. Vaan jotta pehmiäisin kunnolla ajatukselle, pitäisi tietysti ratkoa pieni sisustuspulma; Mihinkä se telkkari sitten laitetaan, ja miten nykyiset kalusteet sijoitetaan uudelleen!? Ei mikään elämän kokoinen ongelma, mutta pieni pähkinä nyt kuitenkin. Niinpä mä täällä nyt sitten kieputan sohvaa ja divaania mielessäni, ja yritän keksiä ratkaisun. Sinänsä hassua, kun kuitenkin pidän tästä tilasta jo ihan tällaisena.

Anyway, mukavaa ja aurinkoista keskiviikkoa!

Aurinko nousi tänään pilvettömälle taivaalle, ja aloin tahtomattani hyräilemään ”voiko ihanammin päivä enää alkaa.” Energiapuuskassani aioin kirjoittaa postauksen heti aamulla, mutta tekniikka oli toista mieltä. Niinpä tämä postaus tulee julki vasta nyt.

Aurinkoisen sään lisäksi viikon alku tuntuu erityisen ihanalle, koska talo on täynnä kukkia. Vietimme eilen naistenpäivää 14 naisen voimin me&i –kutsujen parissa. Itselleni pärähti samaisena päivänä 31 vuotta täyteen, ja pöytä täyttyi kukista, suklaasta ja shampanjasta. Aika lahjottu olo! 🙂
Koska kuitenkin olin jo kutsuja ajatellen hankkinut joitakin kukkia, nyt fiilis lähentelee kukkakauppaa. Näin kun voisikin olla aina!

Tarkoitukseni oli eilen napsia joitakin kuvia tarjoiluista ja tunnelmista, mutta kamera unohtui täysin tuossa tohinassa. Ihana päivä, ja vaihtelun vuoksi ihan kiva, kun kutsuilla on pelkkiä aikuisia. Joimme fresitat ja söimme herkut siis ihan rauhassa jokainen.

Mieheni oli hankkinut lahjaksi toivomani paketin, eli Polarin Loop –aktiivisuusrannekkeen. Omistan kyllä vanhan Polarin sykemittarin, mutta mitään näin nykyaikaista en ole koskaan kokeillut. Itse asiassa, en ole koskaan aikaisemmin koittanut askelmittaria. Puhutaan yli 10000 askeleesta, mutta käytännössä en ole koskaan osannut arvioida, kuinka paljon niitä askeleita oikeasti arkipäivänä tulee. Sinänsä ihan jännä huomata, että jo nyt, kahden aikaan iltapäivällä, mulla on kasassa yli 12 tuhatta askelta! Voinen siis olettaa olevani ihan aktiivinen persoona.  Tämän päivän treenitkin kun on vielä tekemättä. 🙂

Mutta, koska hyvää fiilistä on ihana jakaa, ajattelin samalla julkaista me&i –arvonnan voittajan! Ella saa valitsemansa Fantastic boatneck dress –mekon, jonka muuten eilen tilasin itsellenikin! Taisi olla koko kutsujen pidetyin ja tilatuin vaate.

Tästä tulee hyvä viikko. Mä haistan sen nenässäni ihan selvästi! Ei anneta tekniikan häiritä, nautitaan keväästä!

Vaikka tässä nyt onkin hehkutettu maaliskuuta ja orastavaa kevättä, niin täytyy myöntää, että vallitsevat sääolosuhteet muistuttavat kyllä enemmän syksyä. Erona tietysti se, että päivä on pidempi, mutta koska aurinko ei jaksa näyttäytyä, ja ulkona lentää rapa, hiipii syksy väkisinkin mieleen.

Siinä mielessä hassu juttu, että nämä kuvat voisivat yhtä hyvin olla marraskuulta. Mulla on nimittäin vieläkin pikkuvalot lasipurkissa (hyvä yövalo, jos pitää kulkea rappusissa) ja amarylliskin on täydessä kukassa. Ja kyllä, kuvat ovat siis ihan tämän aamuisia!

Joulukuun alussa Klaara repi yhden kukkivan amarylliksen, ja koska se, mitä kasvista jäi jäljelle, oli niin surullista katsottavaa, nostin kukan kuistille ja unohdin sen sinne. Vaan tässä joku viikko sitten huomasin, että sehän puskee uutta. Nostin sipulin taas sisälle lämpimään ja tuossa se nyt kukkii niin kovin jouluisena. Harmi, että se sattuikin olemaan juuri tuo punainen yksilö.

Meidän kalkkimaalaus jäi pianohuoneessa hiukan vaiheeseen, kun yhden kerroksen jälkeen tultiin siihen tulokseen, että sävy olisi saanut olla pikkuisen harmaampi. Nyt sitten odotellaan uutta maalisävyä, ja katsotaan, että miten se toimii. Ja jos se toimii, on tarkoitus jatkaa koko olkkariin samalla sävyllä. Niin, että harmaata on tiedossa, vaikka kevät tuosta kuinka päättäisikin kirkastua.

Kivaa päivää! Ei anneta harmauden selättää!