Oodi hyvälle suklaalle

16.3.2017

En taida postauksellani tavoittaa ketään joka ei olisi joskus maistanut suklaata? Suurin osa meistä ei ole jättänyt hommaa siihen maistamiseen, vaan suklaata on sujahtanut suupielistä sisään enemmän tai vähemmän suurempia määriä. Maistaminen ja maistelu ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Lindt Excellence -suklaayhteistyöhön myötä istuin ensimmäistä kertaa elämässäni alas ja maistelin suklaata. En kauhonut suuhuni sen enempää ajattelematta, vaan käytin jokaista aistiani ja keskityin nautintoon. Kokemuksena oivaltava ja varsin nautinnollinen – suosittelen lämpimästi!

Koska olen ottanut elämässäni uuden asenteen ja korvannut kieltämisen niillä paremmilla valinnoilla, myös tummasta suklaasta on tullut itselleni jokapäiväinen nautinto. Määrän sijaan olen siis panostanut laatuun, ja tästäkin syystä suklaan maistelun opetteleminen on itselleni juuri nyt sekä tärkeää, että ajankohtaista. Kuinka saada enemmän irti päivittäisestä makunautinnosta, tai kuinka opetella nauttimaan makujen vivahteista ja kokonaisvaltaisesta maistamisesta.

Olen vuosien varrella osallistunut erilaisiin maistelutapahtumiin, mutta jostakin syystä olen aina sivuuttanut ajatuksen siitä, että suklaa kuuluu niihin nautintoaineisiin, joita todellakin voi maistella ja opetella maistelemaan. Sattuipa sopivasti sekin, että olin juuri viikko sitten mindfulness-tunnilla, jossa harjoiteltiin tiedostavaa syömistä -joskin rusinan kanssa, mutta kuitenkin. Koska suklaan maistelu onnistuu hyvien ohjeiden kanssa myös ihan kotioloissa, järjestin itselleni suklaahetken josta pyrin irrottamaan kaiken epäolennaisen ja annoin makujen viedä mukanaan.

Maistelupakettiini kuului paitsi ohjeet, myös kuusi eri makua Lindt Excellence -suklaita. Ohje neuvoi lajittelemaan huoneenlämmössä säilytetyt suklaat (kylmässä säilytetyn suklaan kaikki maut eivät pääse esille) vahvuutensa mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aloitetaan aina vaaleammasta päästä. Mikäli liikkeelle lähtee valkosuklaasta, siirrytään maitosuklaan ja tumman maitosuklaan kautta suuremman kaakaoprosentin omaaviin suklaisiin. Omassa tapauksessani liikkeelle lähdettiin tummista makusuklaista ja päädyttiin 85% kaakaota sisältävään suklaaseen. Yllä olevassa kuvassa suklaani vasemmalta alkaen siinä järjestyksessä, jossa maistelu ohjeen mukaan suositeltiin tehtäväksi.

Sitten itse maisteluun, jossa keskityin suklaan ulkonäköön, tuntumaan, ääneen, tuoksuun ja makuun. Jokainen suklaapala tarjosikin töitä kaikille viidelle aistille.

Ulkonäöltään suklaan tulisi olla tasainen ja pinnan himmeän hohtava. Suklaan ”harmaantuminen” voi johtua kahdestakin eri asiasta. Nimittäin pitkään liian kylmässä säilytetty, tai erilaisille lämpötilavaihteluille altistunut suklaa, harmaantuu pinnastaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuta hirveästi suklaan makuun. Toinen syy suklaan harmaantumiseen on yksinkertainen vanheneminen, joka nostaa rasvan suklaan pintaan ja muutta makua härskiintyneeksi. Luonnollisesti omat suklaani olivat kauniin tasavärisiä, ja vierekkäin aseteltujen suklaapalon sävyerot hienosti havaittavissa. Ohut suklaalevy korostaa suklaan tasaisuutta ja näyttää omaan silmääni ylelliseltä.

Sormituntuman suklaaseen tulisi olla silkkisen pehmeä, ja sitähän se oli. Aika nopeasti suklaan pintaan kuitenkin piirtyy sormenjäljet ja pinnan tuntee pehmenevän sormissaan, vaikkei se varsinaisesti tässä kohtaa sula tai tahraa käsiä. Asia, jonka huomasin ensimmäistä kertaa ja opin, että pinnan pehmeneminen johtuu korkeasta kaakaovoipitoisuudesta.

Karkkipaperin rapina on monelle tuttu ääni, mutta oletteko koskaan keskittyneet kuuntelemaan kuinka suklaalevy napsahtaa katki?! Ohut suklaalevy miltei soi, kun sen katkaisee. Suklaan terävä napsahdus onkin merkki kiinteästä ja tasaisen laadukkaasta rakenteesta, joka on temperoitu onnistuneesti.

Entä tuoksu? Tässä kohtaa nenäni havaitsi jo eroja. Tummimmat suklaat tuoksuivat nenääni erilaisilta, vaikka en osannutkaan erottaa aromeja tai vivahteita. Luokittelin kuitenkin päässäni, että siinä missä suklaa tummeni, tummeni myöskin tuoksu. Näin jälkeenpäin mietittynä tuli myös mieleeni, että suklaan tuoksuun keskittyminen antoi miltei itse syömistä vastaavaa mielihyvää. Joten, vaikka et täydellisestä maistelukierroksesta välittäisikään, kokeile seuraavalla kerralla kun nautit suklaata nuuhkia sen tuoksua. Keskity hetki nenälläsi ja huomaat itsekin!

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: Maku!

Suklaan maut tulevat parhaiten esiin, kun antaa suklaapalan ensin sulaa kielelleen ja levittää sen jälkeen suklaata suun kaikille makuhermoille. Näin suu aistii kaikki tuntemansa maut.

Sain Lindt Excellence – maistelupakettini mukana makuprofiilin kaikille pakkauksen suklaille, mutta halusin lähteä liikkeelle ilman ennakkoluuloja. Niinpä maistelin ensimmäisen kierroksen täysin omiin aisteihini luottaen ja kirjasin ylös tekemiäni makuhavaintoja. Koska minulta selkeästi puuttuu jokin ammattitermistö, tuli listauksestani huomattavasti täydellistä makuprofiilia lyhyempi ja vähäsanaisempi, mutta toisaalta, aika usein olin kuitenkin oikeilla jäljillä.
Makusuklaiden osalta erilaisten vivahteiden listaaminen tuntui helpommalta. Suola antoi kitkerän ensivaikutelman, minttu teki suklaan mausta samettisemman ja paahdettu hasselpähkinä toi suklaaseen nougat vivahteita. Kahden viimeisen suklaan kohdalla paperissani luki ”paljon makuja”, ja kun toisella kierroksella yritin tavoittaa näitä hennon kukkaisia ja hedelmäisiä makuja, taisin päästä hiukan jyvälle. Excellance 85%:n lakritsan ja tupakan maamaiset aromit, yrttisyys ja punaiset marjat olivat vielä sellaisia, joita en osannut nimetä ja yksilöidä. Silti pidän itse juuri eniten tuosta voimakkaasta suklaasta, jossa maistan kuitenkin kymmeniä erilaisia vivahteita.

Omaan suuhuni suklaat tuolta tummemmasta päästä tuntuvat sopivimmilta. Makusuklaista Excellence Caramel pitää pintansa ykkössijallaan, se on nimittäin levy, joka etsiytyy kauppakoriini aina kun mieleni tekee jotakin erityistä suklaata. Pidän siitä juurikin niiden pienten merisuolakiteiden vuoksi, jotka korostavat karamellin makeutta. Sellainen cappuccinon varma kaveri, joka tosin ei säästy meillä pitkään, kiitos mieheni.

Itse pidän näistä tummista Lindt Excellence -suklaista, ja mielestäni mitä tummempi suklaa, sitä enemmän se laatu vaikuttaa makuun. Tumma suklaa maistuu aluksi suussa kuivalta ja karvaalta, mutta hyvässä suklaassa maku pyöristyy ja lopputulos on pehmeä. Näin ei valitettavasti käy aina, ja silloin suklaa maistuu lähinnä karvaalle. Sanoisinkin, että jos ei yleensä ole tumman suklaan ystävä, kannattaa maistella erilaisia kaakaopitoisuuksia ja etsiä se itselleen parhaiten sopiva makuvaihtoehto. Omaan suuhuni suklaa maistuu kahvin tavoin aina sitä paremmalta, mitä tummemmasta laadusta on kyse.

Lukijakilpailu:

Mutta hei, tuolla Lindt Excellence -sivulla on ohjeita suklaan maistamiseen, ja löytyypä sieltä vielä erillinen ohjeistus suklaan ja kahvin, sekä suklaan ja viinin maistamiseen.
Mikäli haluaisit suorittaa suklaanmaistelun tällä samaisella 12 suklaalevyn (2 levyä jokaista kuutta eri makua) maistelupaketilla, kerro kommenttiboksissa, kenelle tai kenen kanssa haluaisit maisteluhetken järjestää. Onko suunnitteilla polttareita, baby shower -juhlia, tyttöjeniltaa, parisuhdeaikaa, työporukan irtiotto, tai jokin muu spesiaalitilanne, jonne maisteluhetki sopisi. On myös ihan ok, järjestää laatuaikaa vain itselleen. Tämä on nimittäin melkeinpä meditatiivista puuhaa! 🙂

Jätä kommenttisi viimeistään keskiviikkona 22.3.2017 ja olet mukana maisteluboxin arvonnassa! Kilpailun säännöt löydät täältä.

Ihanaa torstaita!

Tallenna

Tallenna


Harmonian tarve

15.3.2017

Aurinkoista keskiviikkoa!

Täällä on viime päivinä (kyllä vain, jälleen kerran) harrastettu pientä itsepohdintaa liittyen vähän kaikenlaiseen siivous- ja järjestelyintoiluun. Keväthän on sitä aikaa, kun paitsi siivous, myös kaappien ja laatikoiden läpikäyminen tulee ajankohtaiseksi. Lastenvaatteet myllätään, ja liian pienet laitetaan kiertoon. Tehdään jonkinlainen kaudenvaihdos vähän joka vaatekaapilla, ja suuressa innostuksessa tuo yleensä (puhun nyt itsestäni) johtaa siihen, että keittiönkin komerot tulee puunattua läpi. Tämä on siis jotakin minkä lasken sellaiseksi kausi innostukseksi, sama kierros tehdään yleensä kesän lopulla.

Sitten on kuitenkin se sellainen perussiivous ja järjestely. Meistä jokaisella on oma käsityksensä siisteydestä, toiset ovat pikkutarkkoja ja toiset enemmän suurpiirteisiä. Meillä kaikilla on erilainen luonne, joka määrittelee näitä juttuja, joskus toimintaamme ohjaa myös tottumuskysymys tai opittu tapa. Kuten olen kertonut, elämässäni on ollut aikoja, kun kampasin matonvipsuja parikin kertaa päivässä, mutta lapsiperhe-elämä ja parisuhde siedättivät tässäkin kohtuullisuuteen. Välillä kuitenkin tulee niitä hetkiä, kun erilaisten ihmisten mieltymykset eivät kohtaa, ja voinen käsi sydämellä myöntää, että ainakin omassa parisuhteessani nämä ovat yleensä niitä riitatilanteiden alkuja. Kun toisen ”kunnolla” on toisen mielestä vain ”sinne päin”.

Harjoittaessani tätä itsepohdintaa, jota kai jonkinlaiseksi keittiöpsykologiaksikin voi kutsua, olen kuitenkin löytänyt itselleni ja omalle käytökselleni jonkinlaisen selityksen. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että minulla (tai kenties silmilläni?) on äärimmäinen harmonian tarve. Ajatus ei kulje, jos ympärillä on kaaosta, ja tavarat seikkailevat vapaasti siellä täällä. Joskus moinen epäharmonia aiheuttaa jopa päänsärkyä. Se on tunteena varmaan hiukan sama, kuin jos laittaisi musikaalisen ihmisen kuuntelemaan orkesteria, jonka jokainen soitin on epävireessä ja solisti laulaa nuotin vierestä. Saatat tunnistaa hyvän biisin, mutta sen kuunteleminen raasta lähinnä vain hermojasi.

Joskus (harvoin) oma luonteeni ärsyttää myös itseäni. Se, ettei koskaan osaa vain olla, vaan aina tulee poukittua sinne tänne. Pitää oikoa sitä ja suoristaa tätä. Joskus olisi kiva osata ihan vain ollakin. Tai säästää voimiaan, sillä huomaan, että itselläni tämä oikomisen tarve vain pahenee, jos elämässä on jonkinlainen kriisitilanne. Välillä olen yrittänyt tietoisesti muuttaa käyttäytymistäni. Mennyt sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja antanut vain olla. Että mitä sitten, jos keittiön pöydällä on likainen astia, tai leivänmuru. Kaatuuko maailma, jos sohvatyynyt eivät olekaan järjestyksessä, ja polttopuupino on vasemmasta reunastaan korkeampi kuin oikeasta. Yleensä tämä kokeilu kaatuu siihen katkeraan häpeäntunteeseen, kun joku pöllähtääkin yllättäen kylään, ja näkee, että hei meillä ihan oikeasti eletään, pestään ja kuivataan pyykkiä, ja lapsetkin saavat syödäkseen.

Hassu juttu on sekin, että vaikka oma käytös ja korkealle vedetty rima tavallaan kuluttavat, niistä ei kuitenkaan halua luopua. Koska sittenhän meillä olisi ihan kauhean sekaista ja likaista, enkä pystyisi hengittämään. Tulisin vähintään hulluksi epäjärjestyksessä. Vähän sama juttu, kuin syömishäiriöstä paraneminen: Jos sairaus lähtee, minähän lihon! Rimasta on siis pidettävä kynsin hampain kiinni, tai maailmankaikkeus keikahtaa kumoon.

Tuli ehkä pikkuisen kärjistettyä ja käytettyä myös sarkasmia. Kyllähän meiltä niitä leivänmuruja löytyy – varmasti ihan joka päivä. 😀 Olisi kuitenkin ihana lukea myös teidän tarinoita aiheesta, koska tiedän, että joukossanne on paljon kaltaisiani. Meneekö napit vastakkain, kun puolison luonne on erilainen, tai ärsyttääkö jo oma luonne? Myös kaikki ”selviytymistarinat” ja ”ihmeparantumiset” saa toki jakaa. 🙂

Kuvaushetkellä keittiön toisessa päässä roikkui pyykkiä kuivumassa ja lattialla lojui kierrätykseen lähteviä vaatesäkkejä. Jälleen kerran muistan, mikä bloggaamiseen aikoinaan innosti: Kuvien avulla sitä harmoniaa on helppo taikoa myös kaaoksen keskelle. 🙂

Ihanaa iltaa. Yritetäänkö ihan vain olla?!


Yläkerran aula

13.3.2017

Ihanaa maanantaita!

Ja ihanaa siitä syystä, että ainakin täällä meillä paistaa aurinko ja sää on jotenkin tosi keväinen. Aamulla melkein henkeä salpasi, kun katseli auringossa lentäviä joutsenia. Tuli sellainen hassu onnellisuudentunne, jota on oikeastaan vaikea pukea edes sanoiksi. Tiedätte ehkä kokemuksesta!

Nappasin muutaman kuvan yläkerran aulasta, jota yritin jo syksyllä kuvailla, mutta valonpuute teki touhusta liki mahdotonta. Tähän tilaan luonnonvaloa tulee vain makuuhuoneiden oviaukoista, meidän makkarin sisäikkunasta ja tietenkin alakerrasta. Pimeään aikaan tuo kontrasti on jotenkin liian kova kuvaustaidoilleni, joten käytin kevään valon nyt hyödyksi.

Nuo Elloksen matot, jotka tosiaan aluksi ostin pianohuoneeseen ja olkkariin, osoittautuivat liian pieniksi ja ne vaihdettiin suurempiin. Toinen pienemmistä matoista päätyikin eteiseen, ja toinen on nyt tässä yläkerran aulassa. Tämäkin tila on matolle vähän hassu, mutta sitoo tuo nyt jotenkin lukunurkkausta yhteen. Ja tuli muuten sellainen lämmin fiiliskin maton myötä. Kissat myös loikoilevat tuossa pehmeällä mielellään, kun alakerran kaminanlämpö nousee kivasti tähän.
Viime viikolla tosiaan kuorein tuosta kuusen karahkasta vasta joulukoristeetkin pois, mutta nyt se saa olla taas ensi jouluun jonkinlaisena huonekasvina.

Aulatilan seinissä on Kalklitir kalkkimaali sävyssä San Saccaria. Aulatilan katto on maalattu Colorian Paneelipro -kattomaalilla ja rappuseinusta Colorian Paneelipro -seinämaalilla. Noiden valkoisten rinnalla tuo San Saccaria näyttää tässä tilassa todella harmaalta, vaikka alakertaan se tuntui jotenkin pliisulta.  Saan usein kysymyksiä kalkkimaalien sävyistä, ja tässä nyt yksi esimerkki siitä, että valon määrä vaikuttaa todella paljon maalauksen lopputulokseen ja sävyn tummuuteen.

Koska kevät nyt ihan oikeasti aikoo jo tulla, ja eletäänhän tässä jo maaliskuun puoliväliäkin, pidin itselleni eilen pienen kauneudenhoitoillan. Kuivaharjausta, epilointia, valoimpulssilaitetta, kuorintaa, rasvausta, öljyämistä ja korppukantapäiden liottamista ja silottamista… Myönnän, että tuli mietittyä tätä naisena olemisen työläyttä, mutta tuli kyllä parempi fiiliskin. Nyt kun pitää itsensä ahkerana, sääret muistuttavat ainakin pikkuisen vähemmän kynittyä broileria sitten kun ensimmäiset mekkokelit iskevät päälle. 🙂

Maanantai ja makaronilaatikkopäivä. Arki on… ♡