Hei ihanat! Nyt voisi käyttää ilmaisua ”asiasta perunoihin”, sillä juttu vaihtuu lennossa ruokavalioon ja nimenomaan kasvispainotteiseen sellaiseen. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan yhteistyöpostausta WWF:n kanssa, ajattelin ensin, että kyseessä on ehdoton ei. Olenhan (perheineni) ihan tavallinen sekasyöjä. Kun perehdyin WWF:n Lihaoppaaseen paremmin, huomasin kuitenkin positiivisen ilmapiirin asian ympärillä: Meidän kaikkien ei tarvitse välttämättä hankkia vegaanin sulkaa hattuumme, vaan voimme vaikuttaa myös yksittäisillä valinnoilla. Koska aihe on päivänpolttava ja herättää mielipiteitä, ajattelin ensin hiukan pohjustaa omaa suhdettani kasvisruokavalioon.

Noudatin nimittäin itse nuorempana jokusen vuoden lakto-ovovegetaarista ruokavaliota, ja erilaiset kasvisruuat palkokasveineen tuli tuolloin varsin tutuksi. Proteiinipitoisten kasviperäisten raaka-aineiden käyttö on itselleni yhä luontevaa, vaikka siis täysin sekasyöjä olenkin. Koen linssit ja soijan myös varsin helppoina hätävaroina, sillä ne säilyvät ruokakomerossa pitkään. Itselleni on myös täysin luontevaa nauttia ateria ilman lihatuotteita, enkä aina edes ajattele asiaa sen kummemmin. Kun enhän ole enää vegetaristi. En kuulu jonkin tietyn ruokavalion noudattajiin, vaan olen ihan ”tavis”.

Kun teini-iässä päätin ryhtyä kasvissyöjäksi (munia ja maitotuotteita lukuun ottamatta), sain perheeltäni päätökselleni tuen, ja vielä asuessani vanhempieni luona, äitini valmisti minulle linssipyörykät ja muut kasvisherkut. Koska meillä kotona tehtiin muutenkin ruoka alusta loppuun itse, kasvisruoka oli maukasta, enkä koskaan kokenut jääväni mistään paitsi.

Olen monesti huomannut, että puhuminen kasviruokavaliosta nostattaa monilla nopeasti äärimmäisen torjuvia ajatuksia. Kasvisruoka koetaan eräänlaisena ”ituhippeilynä”, vaikka perinteiseen Suomi-ruokavalioon kuuluukin kasvissosekeitot, pinaattikeitto ja -lätyt. Ja hei, jos nyt katsoo perinteistä suomalaista joulupöytää, kasvisruokia kuuluu siihenkin paljon. Puhuttaessa ylipäätään jostakin ruokavaliosta, tulee aika monelle ensimmäisenä mieleen kaikki se, mitä ei enää voi syödä. Korostan kohtuutta monessakin asiassa, ja yritän etsiä sitä elämässäni vähän joka taholta. Miksi siis samaa ei voisi soveltaa myös kasvispainotteiseen ruokavalioon. Onhan se täysin eri asia ilmoittaa perheelleen, että tästä päivästä lähtien olemme kasvissyöjiä, kuin ujuttaa päivällispöytään muutaman kerran viikossa herkullista kasvisruokaa. Mitä enemmän päitä pöydän äärellä ruokailee, sen suurempi vaikutus tälläkin pienellä valinnalla tietysti on, kun asiaa katsoo vähän laajemmassa mittakaavassa.

Mutta miksi sitten kasvisruokaa pitäisi suosia?

Puhumme jatkuvasti esimerkiksi liikenteen aiheuttamista päästöistä. Harva tulee ajatelleeksi, että se sama 20% ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä tulee myös ruuantuotannosta. Ruuantuotanto kuluttaa myös 70 prosenttia globaalista makean veden kulutuksesta ja on ylivoimaisesti suurin maankäytön muoto. Jokainen ymmärtää, että ympäristömme kuormittuu väestön kasvaessa ja ruuantuotannon lisääntyessä. Ihan samoin, kuin ympäristöä on kuormittanut yksityisautoilun lisääntyminen. Koen itse, että kasvisruuan ja kasvisruokailun imago on jopa kärsinyt vahvasta joko/tai –ajattelusta. Esimerkiksi pyöräilemme tai kuljemme junalla, vaikka omassa pihassa onkin auto. Ne linssit jäävät kuitenkin ostamatta, koska ne kuuluvat niille kasvissyöjille.

Ilmastoasiat kysyvät talkoohenkeä, ja niinpä heitänkin pienen haasteen meille kaikille: Mitäpä nimittäin, jos jokainen kohdallamme päättäisimme lisätä kasvisruuan osuutta ruokavaliossamme?! Mielettömän hienoa, jos olet kasvissyöjä tai vegaani, mutta meillä sekasyöjilläkin on paikkamme näissä talkoissa. Entäpä jos perheen viikoittaisista aterioista 1-2 korvaisikin tästä lähtien kasvisruualla? Tai mitenkä olisi kasvisruokaviikko kerran kuussa? Aloittaa voi pienilläkin askelilla, vaikkapa vähentämällä pihvien ja paistien käyttöä, ja suosimalla keittoja ja patoja, joissa lihaa käytetään suhteellisesti vähemmän. Näillä pienilläkin muutoksilla on nimittäin merkityksensä, ja lopputulokseen voimme jokainen vaikuttaa yksi ateria kerrallaan.

Meillä aterian ”lihaosuutta” ei aina välttämättä korvata jollakin proteiinipitoisella, vaan perinteistä lautasmallia enemmän luotan siihen, että kokonaisuus pysyy balanssissa. Meillä esimerkiksi syödään paljon pähkinöitä ja siemeniä, jotka ovat hyviä proteiininlähteitä vaikkapa välipalana. Niinpä ajattelin jakaa yhden all time favourite kasvisruokareseptini, jossa yhdistyy kaikki suosikkini, tomaatti, oliiviöljy, valkosipuli ja basilika. Uunissa valmistuva ratatouille on paitsi helppo tehdä, myös älyttömän maukas (ja kaunis). Siihen saattaa jopa muodostua pienimuotoinen himo! 🙂

Ratatouille uunissa

2−4 valkosipulinkynttä
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa (jos ovat kovin pieniä, käytä kaksi)
1 punasipuli
1 iso paprika (kaksi pientä suippopaprikaa)
2 isohkoa tomaattia
tuoretta timjamia
tuoretta basilikaa
n. 2 desiä vettä
oliiviöljyä
1 tölkki laadukasta tomaattimurskaa/tölkkitomaatteja
suolaa
mustapippuria

Valmista näin:

Pese kasvikset ja leikkaa ne noin puoli senttiä paksuisiksi siivuiksi. Halkaise isoimmat siivut kahtia puolikuun muotoisiksi. Jos tykkäät itkettää munakoisot, anna niiden levätä suolattuna noin puoli tuntia, ja pyyhi sen jälkeen suolat pois munakoison viipaleista.

Kaada tomaattimurska uunivuoan pohjalle, ja rouhi joukkoon mustapippuria ja suolaa (käytin itse Nicolas Vahen valkosipulilla ja timjamilla maustettua suolaa, tavallinenkin käy oikein hyvin). Kuori ja silppua valkosipuli kastikkeen joukkoon, sekoita ja tarkista maku. Muista, että mikäli itketit munakoisot, niiden mukana ruokaan tulee lisää suolaa. hienonna kastikkeeseen vielä tuore basilika ja timjami.

Asettele sipuli-, paprika-, tomaatti-, munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleita vuokaan tiiviisti peräkkäin, pyöreä puoli ylöspäin. Omaani mahtuu kasviksia kolmeen riviin, mutta soikea tai pyöreä vuoka on helpompi tietysti täyttää spiraalinmuotoisesti. Lisää vielä kasvisten päälle oliiviöljyä, rouhi suolaa ja pippuria ja viimeistele yrttisilpulla.

Laita vuoka 170°c uuniin ja kypsennä sitä alatasolla, kunnes kasvikset saavat kauniin paahtopinnan (n. 30min). Kaada vuokaan vettä, ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Anna kasvisten muhia uunissa vielä ainakin puoli tuntia. Mitä pidempään ruoka hautuu, sitä maukkaampia kesäkurpitsasta ja munakoisosta tulee. Tarjoa ratatouille esimerkiksi riisin, pastan, tai uuniperunan kanssa. Itse tykkään syödä tätä vaalean leivän kanssa, jolloin leivällä saa pyyhittyä lautaselta ne viimeisetkin rippeet maukkaasta kastikkeesta.

Lukijakilpailu:

Kerro kommenttiboksissa, miten kasvisruuan osuutta on teillä lisätty tai minkälaisia muutoksia sinä/perheesi olisitte valmiita kokeilemaan lihankulutuksen vähentämiseksi. Voit vaihtoehtoisesti kertoa, minkälaiset oivallukset ovat kohdallasi johtaneet kasvispainotteisemman ruokavalion suosimiseen. Onko etunenässä maku, terveellisyys vai ympäristöasiat?

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti WWF:n verkkokauppaan. Jätäthän kommenttisi viimeistään keskiviikkona 5.4.2017 ja olet mukana arvonnassa!

WWF:n Lihaoppaaseen pääset tutustumaan täältä.

Herkullista torstaita meille kaikille!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Sunnuntaita! Täällä pakkaillaan laukkuja ja odotetaan kuumeisesti huomista ja junamatkaa serkkujen luokse. Niin, ja tietenkin sitä ihan ensimmäistä junamatkaa, joka on varmaankin puolet siitä kaikesta odotettavasta. Ajatella, että noinkin pienet jutut ovat lapsille niin tärkeitä!

Mutta hei, ajattelin palata taas sinne hyvinvoinnin puolelle, sillä itselläni on tänään jonkinlaisen väliarvioinnin paikka. Muistanette ehkä, kun kirjoitin tammikuun alussa lähteväni mukaan Unelma Itsestä -valmennukseen. Kyseessä on neljän kuukauden mittainen hyvinvointivalmennus, jonka ensimmäinen neljännes on nyt siis jo takanapäin. Mitä olen saanut aikaiseksi ja mihin on neljässä viikossa tultu, siitä ajattelin kirjoittaa nyt.

Jos olen täysin rehellinen, en ollut vielä neljä viikkoa sitten ihan varma, mihin olin lupautunut mukaan. Jokseenkin elämässä vallitsi tasainen vaihe, ja sen hämmentäminen kai jopa vähän pelotti. Olin ehdoton siitä, etten halua kenenkään neuvovan mitä ja kuinka paljon minun pitäisi syödä, sillä vuosien työn jälkeen voin vihdoin ajatella ruokaa ja syömistä paitsi pakollisena pahana, myös nautintona. En myöskään kaivannut itselleni orjallista liikuntaohjelmaa, koska yritän opetella lempeämpää otetta myös liikkumisen suhteen. Mutta jotain muutosta varmasti kaipasin, kun lähdin mukaan valmennukseen. Nyt kuitenkin voin myöntää itsellenikin, etten kuukausi sitten todellakaan tiennyt mitä se jokin olisi.

Olin toki selannut ennakkoon saamaani työkirjaa, mutten uskaltanut raapustaa sen sivuille ennen valmennuksen varsinaista starttia mitään. Kun sitten lopulta sain ne ensimmäiset ohjeet kirjan täyttämiseen, tunsin hukkuvani ajatuksiini. Ehkä kaikista tärkeintä oli se, että parissa päivässä olin kartoittanut, mitä todella elämältäni halusin ja odotin. Annoin elämäni eri osa-aluille pisteitä sen mukaan, missä tunsin olevani niiden kanssa nyt, ja mihin haluan niiden kanssa päätyväni. Luettelin kirjan sivuille konkreettisia asioita, joilla voin itse vaikuttaa elämääni ja kas, ensimmäisen viikon jälkeen olin tehnyt tulevaisuuteni suhteen paljon enemmän kuin pitkiin aikoihin. Itse asiassa käynnistin jopa sen verran isoja juttuja, etten tahdo niitä vielä tässä kohtaa paljastaa teille.

Tuon ensimmäisen viikon aikana iski jopa pienimuotoinen häpeä. Olenko kenties hurahtanut johonkin uskonlahkoon, menettänyt todellisuudentajuni ja irrottanut jalkani maasta. Työnsin kuitenkin kaikki epäilykseni syrjään ja päätin katsoa eteenpäin. Suraavat viikot keskittyivätkin sitten juuri niihin liikkumiseen ja syömiseen. Tässäkin kohtaa sain onneksi kartoittaa ne omat haasteeni ja unelmani, luoda itselleni juuri sellaiset tavoitteet, jotka palvelevat omia tarpeitani. Ensimmäistä kertaa näinä hyvinvoinnin tredivuosina olin törmännyt valmennukseen, jossa keskitytään siihen, että tehdään vaikka vain se yksi muutos kerrallaan. Jos et harrasta liikuntaa, laita tossut jalkaan ja mene ulos. Jos syömisesi on pelkää herkkua ja einestä, puraise pala omenaa. Tässä kohtaa ollaan mielestäni juuri siinä, mitä nykyajan mustavalkoinen ajattelutapa kaipaa rinnalleen. Kun kaikkea pitäisi olla heti, ja ihan täysillä. ”Ei auta, että luovut punaisesta lihasta; ryhdy vegaaniksi.” ”Söit omenan, jonka pinnassa saattoi olla mehiläisvahaa, olet huono vegaani.” Meille pusketaan joka tuutista ehdottomuuksia sillä syötöllä, että aika moni heittää suosiolla hanskat tiskiin ja lopettaa yksinkertaisesti yrittämisen. Kun koskaan ei olla jonkun toisen mielestä tarpeeksi, aina pitäisi olla enemmän. Mutta miksi verrata itseään muihin, tai miksi verrata muiden suoritusta omaansa. Jokaisella pitäisi olla tarpeeksi työtä ihan oman elämänsä kanssa.

Ensimmäisten viikkojen aikana olenkin opetellut ulos omista ehdottomuuksistani. Lenkille kannattaa lähteä, vaikka jalka ei kestäisi juoksemista tai aikaa olisikin vain se vajaa puoli tuntia. Salille kannattaa lähteä sunnuntainakin, vaikka viikon muut treenit ovat jääneet välistä. Ylipäätään vellominen siinä, mitä oli eilen tai mikä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan on jotakuinkin turhaa. Aina on uusia mahdollisuuksia ja uusia päiviä. Eikä sekään ole kiellettyä, että unelmat ja tavoitteet muuttuvat.

Mutta mitä neljässä viikossa sitten konkreettisesti on tapahtunut?

Sain itselleni ohjelmasta kivan uuden kolmijakoisen salitreenin (liikuntaohjelmia on valmennuksessa erilaisia, ja niistä jokainen voi valita itselleen mieluisen sen mukaan, miten itseään haluaa haastaa. Valmennus kuitenkin perustuu siihen, että siinä kannustetaan ylipäätään liikkumaan, oli se sitten ihan vähän tai pikkuisen enemmän), ja tein päätöksen, että salilla käydään vain ne kolme kertaa viikossa. Vähemmän on sallittu, enemmän nyt kohdallani kielletty. Tässä uusi linjaus omaan ehdottomuuteeni. Jos haluan treenata enemmän, opettelen kokeilemaan uusia ja erilaisia liikuntamuotoja.

Kartoitin ruokavalioni sudenkuopat ja opettelin varaamaan itselleni helppoja lounastarpeita, jotta söisin säännöllisemmin pitkin päivää. Olen lisännyt ruokavaliooni rasvoja ja herkutellut raakasuklaalla. Vähentänyt viljojen käyttöä, mutta muistanut nauttia jokaisesta suupalasta – niistäkin, jotka eivät välttämättä niinkään edistä juuri sitä fyysistä terveyttäni.

Olen asettanut itselleni selkeitä tavoitteita, ja opetellut katsomaan asioita suuremmassa mittakaavassa ja pidemmällä tähtäimellä. Opetellut pois ”sitten kun” -ajattelusta ja opettanut itseäni sen sijaan nauttimaan itse matkasta.

Perheemme ajankäyttö on joutunut suurempaan syyniin, ja jokaisen hyvinvointi laitettu ”turhan” ajankäytön edelle. Läsnäoloa, parempaa suunnittelua ja ennakointia. Vapaita minuutteja ei synny, ne täytyy järjestää. Minuuteista kasvaa vartteja, varteista puolituntisia ja niistä sitten jossain kohtaa tunteja.

Opetellut miettimään mitä minä haluan ja näkemään, mitä olen valmis sen eteen tekemään.

Viimeisen viikon aikana olen opetellut myös kaatumaan. Tai oikeastaan nousemaan ylös ja jatkamaan matkaani. Elämä päättyy vain kerran, kaikki pienemmät törmäykset ovat ainoastaan takapakkeja ja hidasteita.

Parasta on kuitenkin se, että hahmotin ihan kunnolla, mikä se muutoksentarpeen hahmoton klöntti oikeasti onkaan ja sain itseni etsimään työkaluja asioiden muuttamiseen.

Tähän mennessä olenkin savutuksiini hyvin tyytyväinen ja nyt odotan innolla, mitä kaikkea neljä kokonaista kuukautta saakaan aikaan!

Mutta hei, olettekos kokeilleet lehtikaalisipsejä? Meillä on pakastin pullollaan lehtikaalia ja sitä yritetään tietenkin tunkea vähän joka ruokalajiin, mutta sipsin muodossa tämäkin muuttuu todella jaloksi naposteltavaksi.

Lehtikaalisipsit:

Jos käytät tuoretta lehtikaalia, huuhtele lehdet ja poista lehdistä puiseva varsiosa (meillä tämä on tehty jo syksyllä pakastusvaiheessa). Lehdet saa samalla revittyä pienemmäksi ”sipsin kokoisiksi”.
Levittele lehtikaalit pellille leivinpaperille ja pirskota niiden päälle öljyä. Voit sekoitella hiukan, jotta öljy leviää tasaisesti. (Sipsit onnistuvat kyllä ilman öljyäkin, mutta tämä on makuasia, ja öljy saa suolan tarraamaan sipsin pintaan.) Ripottele pinnalle suolaa. Meillä on käytetty erilaisia Nicolas Vahen maustettuja suoloja, mutta tavallinenkin käy oikein hyvin.
Paahda sipsejä 150-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Varo kuitenkin polttamasta niitä. Voit käännellä sipsejä lastan avulla paistamisen aikana, mutta pieni määrää paahtuu ilman kääntelyäkin tasaisesti.
Rouskis, ja ovat muuten hyviä!

Huisia sunnuntai-iltaa! ♡

Helmikuu on oikeasti aikamoinen herkkukuukausi, tai ainakin syitä herkutteluun on monia, kukin sitten kohdallaan päättää, miten paljon Runebergin päivä tai laskiainen siihen omaan käyttäytymiseen vaikuttaa. Itse en kuulu niinkään Runebergin tortun uskollisiin ystäviin, enkä myöskään ole koskaan ymmärtänyt laskiaispullan ympärillä käytävää hillo vai mantelimassa -keskustelua. Jälkimmäiseen syy löytyy siitä yksinkertaisuudesta, että syön pullani mielummin ilman kumpaakaan höystettä ja niin syövät meillä muuten lapsetkin. Tästä syystä meillä on kehitetty laskiaispullasta ihan oma versionsa ystävänpäiväpulla. Kermavaahtoa pullaan ja sillä hyvä. Pullan hatun kun vielä leikkaa pienellä piparkakkumuotilla sydämeksi, leivoksen ulkonäkökin sopii varsin hyvin helmikuun sydänteemaan. Toki kerman alle voi halutessaan piilottaa ihan mitä tahansa, mutta leivos maistuu myös näin!

Koska ystävänpäivä osuu tiistaille, päätin, että tänään otetaan pieni varaslähtö ja nautitaan ystävänpäiväpullat sunnuntai-iltapäivän kunniaksi. Varsin makoisa jälkkäri viikon päätteeksi. 🙂

Nuhainen vielä, mutta suuremmilta osin flunssa on nyt kuitenkin taputeltu. Josko sitä huomenna uskaltautuisi jopa työntämään nenänsä raikkaaseen talvi-ilmaan. Pää ainakin huutaa jo jonkinlaista raitisilmahoitoa! 🙂

Levollista sunnuntaita! ♡