{ hurrrr… }

17.12.2012

Onpas kylmää. Viima menee läpi vaatteiden, ja kylmä änkee väkisinkin vanhaan taloon. Tässä kaminan kyljessä viihtyy vallan mainiosti kuuma glögi seuranaan.
Polttopuita on saanut viime päivinä kantaa ihan kiitettävästi, me kun sillä puulla vallan lämmitellään. Kuumat suihkut on saanut unohtaa, lämpimät patterit ovat tässä kohtaa tärkeämmät. Puiden kantaminen on kuitenkin ihan hyvää liikuntaa, päätin nimittäin viikonloppuna, että mitään sen raskaampaa en enää raahaa minnekään. Viime viikolla nousi vielä sängyt ja kaapit, mutta nyt on sanottava stop, ja koitettava vain olla. Hurjan vaikeaa!
Puhdetta riittää myös ulkona, sillä pihaan tuiskaa lunta ihan joka puolelta. Alla olevassa kuvassa näkyy (juuri ja juuri) vatsani takaa joki, ja tuosta suunnasta tuiskuaakin nopeasti mukavan lastin suoraan ulko-ovelle.

Katselin muuten eilen Jamie Oliverin jouluohjelmaa, ja teidättekö, mikä iski? Siis hirmuisen nälän lisäksi. No ihan hirveä puutarhakuume tietenkin! Suunniteltiin jo puulaitaisia kasvimaita, kaalilajikkeita ja kaikkea yrteistä juurikkaisiin. Niilo on kesästä saakka höpöttänyt kasvimaataan; Porkkanaa ja perunaa. Niitä siis ainakin. Itse olen puhunut muutaman onnellisen kanan puolesta, mutta asia on jäänyt hautumisasteelle. Jossain kohtaa taisi eilen karata niinsanotusti mopo käsistä, sillä mies mietti jo sian hankkimista! Mutta talvella on kiva sunnitella pihajuttuja ja haaveilla kesästä. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, mutta pelkät ajatuksetkin jo lämmittävät.

No, mutta nyt kenenkään ei ainakaan tarvitse haaveilla valkoisesta joulusta; Mitä todennäköisemmin sellainen kuitenkin tulee. Hyvä niin! Kylmyydestä ja lumitöistä huolimatta pidän kuitenkin talvesta. Mikä tahansa voittaa syksyn koleuden ja kosteuden – ja sen pimeyden. Kohtahan tässä mennään jo valoa kohti!


Viikko jouluun, ja limput on yhä tekemättä, lahjat paketoimatta ja kuusi kaatamatta. Ei kuitenkaan stressiä. Sitä on ollut jo ihan tarpeeksi. Päivä kerrallaan, se on nyt mun mottoni.

Stressittömiä joulunaluspäiviä teillekin!

 

 


{ syysjuttuja }

20.10.2012

Tuli kuin tulikin aurinkoinen syyslauantai! Tökittiin pojan kanssa viimeisetkin kukkasipulit maahan, haravoitiin rapunpieltä ja istuteltiin joitakin ensimmmäisiä syksyisiä istutuksia. Muuttokantamisten jälkeen (ei kauheasti kannata nyt ovien vierustoja tukkia) ajattelin koristella pääsisäänkäynnin edustan ja raput, sekä kuistin raput ja kuistin, erilaisin ruukkuistutuksin ja lyhdyin. Sitten vain toivon valkoista lumipeitettä, joka kätkisi alleen hoitamattoman pihan. Yksinkertaista, eikö! Taitaa vaan olla, vanha viisaus ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” keväällä enemmän kuin oikeassa…

Ulkorakennuksen lastauslaituri toimi kätevänä työskentelytasona. Vaikkakin se on korkeutensa puolesta matalampaa hevoskärrymallia, on seisaaltaan tekeminen huomattavasti mukavampaa, kuin kykkiminen. Tulipa mieleeni, että pitääkin joku ruukku jättää myös laituria koristamaan. Calluna kaupoille mars!

Aurinkoa!

 


{ sunnuntailta }

14.10.2012

Hurrr, mikä hyytävä kylmyys! Joko kehoni on tottunut yli 30 asteen lämpötilaan tai sitten syysflunssa on totaalisesti iskemässä. Tänään kuitenkin pientä puuhastelua uudella kodilla. Hamstrasin kukkasipuleita ennen matkalle lähtöä, ja nyt niitä pitäisi tökkiä maahan. Hitsi, kun tässä kohtaa olisi hyödyksi vaikka hiukan lyhemmät jalat. Kyykistely ottaa jo jonkin verran voimille, eikä ergonomiasta ole puhettakaan. Voihan olla, että pihasta puskee keväällä muutenkin sipulikukkaa, mutta koska mistään ei voi olla varma, ajattelin varmistaa keväisen loiston krookuksilla ja idänsinililjoilla. Ja koska uutta puutarhaa on ruhtinaalliset 5900 neliötä, häviää sinne aika sutjakasti muutama pussilillinen kukkasipuleitakin.
Niin paljon tekisi mieli tehdä sekä puutarhassa, että sisällä. Nieleskellen pitää vain ymmärtää, ettei nyt vaadi itseltään ihan liikoja. Liki kolme vuotta lähes hoitamatta ollut puutarha ei ole tämän syksyn projekti, eikä sitä saada kuntoon vielä ensi kesänäkään. Äitini antoi hyvän ohjeen: Aloita rapunpielestä ja etene pikkuhiljaa vuosi kerrallaan.
Päivän positiivinen yllätys oli Niilon huoneen lattia. Koska kuulemamme mukaan olimme täysin varmoja, ettei laminaatin alla ole kuin kovalevy, on laminaatin purkaminen jätetty tuonnemmaksi. Tänään kuitenkin yhden irroitetun laminaattipalan jälkeen selvisi, että huoneessa onkin kaunis vanha lautalattia. Pienet on ilot, mutta melkein tuli onnenkyyneleet silmiin! Helpottaa työtä aika lailla, eikä mikään tietysti voita ulkonäöllään vanhaa lautalattiaa!
Sillä välin, kun pojat purkivat laminaattia, ja kantoivat rojua ulos, istuin minä kipinävahtina lämmitellen Upon kyljessä niin liki, että alkoi jo Jacobsenit tuoksua kumille. Mies kantoi minulle Ikean keittiöjakkaran ja käski kuvitella sen olevan kaunis rottinkituoli kera lampaantaljojen. Punaviinilasinkin kuulemma sai visioida tunnelmaa luomaan. No siinäpä minä istuin ja haaveilin sisustamisesta. Vaikka uuteen pintaan ja sisusteluihin onkin vielä paljon matkaa, tarvitsen mielikuvaharjoitukseni, jotta pysyn järjissäni. Ennen pitkää suunnitelmien kimppuun päästään kuitenkin.
Uuni on sellaisessa hauskassa ”välihuoneessa”, jonka tlevaisuuden funktiokin on vielä hiukan epäselvä. Tämä on keittiön ja eteisen lisäksi se huone, joka odottaa uutta puulattiaa. Talon siisteystaso on tällä hetkellä kuvan mukaista – eli täysin ala-arvoista.

Mulla oli matkassa väärä objektiivi, joten sisäkuvia ei nyt paljoa tullut otettua tälläkään kertaa. Kipinävahtina istumisen sijaan tulin tänne nykyiseen suntoomme lämmittelemään ja hoitamaan niitä asioita, joissa olen ehkä enemmän hyödyksi (=ruokahuolto ja siivous). Paprikat, zucchinit, tomaatit ja valkosipulit uuniin, pihvit pannulle ja sunnuntaipöytää kattamaan.

Rentouttavaa syyssunnuntaita!