{ tuumaustauko }

11.6.2013

Pari viimeistä päivää on, sääolosuhteidenkin vuoksi, ajanut minut nojatuolinnurkkaan tuumailemaan. Kaivoin esiin läjän sisustuslehtien kesänumeroita, ja etsin itselleni puutarhainspiraatioita. Eniten omaa silmääni miellyttävät rennot ruotsalaispuutarhat. Englantilaiset ovat jo liian runsaita makuuni kaikkine ruusuineen ja muotoaidanteineen, mutta ruotsalaisissa puutarhoissa on sitä jotakin. Runsautta, ja samalla rentoa otetta.

tuumaustauko

Välillä on hyvä muistutella itselleen, mitä puutarhan suhteen haluaa, eikä vain sokkona tehdä pelkästä tekemisen ilosta. Ja kuten melkeinpä kaikessa tekemisessä, etäisyyden ottaminen välillä selkiyttää ajatuksia. Tauko tekee hyvää, ja avaa silmät uudelle perspektiiville.
Tuumaustaukojani olen viettänyt olohuoneessa. Kesäisempään asuun huoneen sain yksinkertaisesti rullaamalla matto pois. Vaikka pidänkin niistä Ikean luonnonkuitumatoista, omaan silmääni matto sotii pahasti Tine K:n tarjotinpöydän kanssa. Ensi talveksi matto-ongelma pitää ratkaista, sen verran on noilla matoilla tälläisessä talossa eristävää vaikutusta, mutta nyt kesän ajan saa mennä ilmankin. Nautitaan vaaleudesta ja valosta.

tinek-traytable

Mutta ei tässä suinkaan ole mukavasti paria päivää vain sisällä vietetty; Nyt kun sää on viilentynyt, kunnon suojavaatteiden käyttö ulkona on huomttavasti mukavampaa, kuin helteellä. Ja kun on kunnon releet niskassa, on puutarhan raivaaminenkin huomattavasti mukavampaa.

ylvaskarp

Se on käsittämättömän ihana tunne, kun lähtee liikkeelle repimällä koiranputkia ja nokkosia muutaman kotikärryllisen, raivaten paksumpia oksia vesurilla ja yht’äkkiä huomaa katselevansa selvää kukkapenkkiä! Haa, siinähän onkin parin metrin rivi pioneja, iso kaistale päivänliljaa, ja suuri alue ritarinkannuksia! Kaikkea sitä voikin löytää – omasta puutarhastaan!

tinekbasket1

Noin karkeasti arvioiden, olemme parin päivän sisällä saaneet muutaman sata neliötä puutarhaa lisää! Tontti on vuosien saatossa ryvettynyt reunoiltaan aika pahastikin, kasvanut lähestulkoon umpeen monin paikoin. Tuota raivaamista onkin vielä moneksi kesäksi.

Mutta jotta päästäisiin taas eteenpäin asian kanssa, vedän saappaat jalkaani ja lähden ulos. Palataan, kamut!


{ just another ordinary day }

07.6.2013

Tämä viikko on mennyt enemmän tai vähemmän ulkona – kesästä nauttien, kuinkas muutenkaan. Päiväunia, leikkiä, auringonottoa, varjossa lepäämistä, jäätelönsyöntiä, grillausta, pyöräilyä, fudista, nurmikonleikkuuta ja rikkaruohojen kitkemistä. Onhan sitä siinä, puuhaa yhdelle viikolle.
Kurkistus kovin tavalliseen kesäpäivään puutarhassa.

pallotkol2pallotkolpallotkol3

Näiden palluroiden myötä: Aurinkoa perjantaihinne!


{ taimikaupoilla }

03.6.2013

Sinistä yllä, vihreää kassissa.
Kävin vielä tekemässä joitakin hankintoja pihaan ja lähinnä ruukkupuutarhaan. Kaksi rungollista rosmariinia (taidamme hukkua rosmariiniin), pari oreganoa ja pari maahumalaa. Mikään kukkiva ei nyt oikein sytyttänyt, yrttejen suhteen olen pahasti koukussa – niitä vain ei voi olla liikaa.
Työnalla istuttamista ja pari ruukkua varmaan pitää vielä hakea, mutta sitten lupaan lopettaa.longchamp-preppy-sininenköynnöshortensia-vaahterarungollinen rosmariini - oregano

Asu rennon preppy; Sinistä, valkoista -ja sitä raitaa. Olalla taannoisen Tampereen reissun tuliainen: Longchampin Le Pliage Hobo. Jotenkin tätimäinen, mutta samalla sopivan rento ja huoleton, aina kun ei jaksa varjella nahkalaukkuaan. Lisäksi cross body-malli jättää kädet täysin vapaaksi, mikä tuntuu juuri nyt olevan se mun juttu.

holly & whytelongchamp sininen

pöksyt⎜lindex holly&whyte
pusero⎜stadium
kengät⎜aigle
kello⎜MK
laukku⎜longchamp