{ perjantai 13. }

13.9.2013

Huh, mikä viikko! Vaikka edellisessä postauksessa luettelin kiiren lisäksi pari muutakin syytä vähäsanaisuuteeni, nyt vedän kiirekortin jälleen käyttöön. Edellisen tekstin jälkeen tässä ei nyt oikeastaan olekaan mitään muita esteitä ja estoja, ja kiitos kuuluu ihanalle tsempillenne! Olette mahtavia!
Tänään kiirekortti joutaa kuitenkin takaisin hihaan, pakko relata, ja mikäs sen parempi keino kuin puuhailla ulkona!

Luumut on kypsiä, mutta jostain kumman syystä ne on kaikki kasvaneet tuonne puun latvaan, ja kerääminen on himputin vaikeaa. Pihassa olisi yhtä ja toista, pitäis leikata nurmikkokin vielä kerran, ja muutenkin siistiä paikkoja. Jotain kivoja syysistutuksia ajattelin myös tehdä, vaikka mårbackat kyllä jaksavat edelleen jatkaa kukkimistaan. Kaipaan kuitenkin jo jotain syksyistä, mulla on ihan mahtava syysfiilis; Tästä tulee paras syksy ikinä! Meidän pihan myyrien fiiliksistä en tiedä, mutta ehtiväisinä ovat kyllä saanet kaivettua koko pihan yhdeksi hötöksi ja kasoja on niin, että tuntuu kuin astuis jatkuvasti pieniin ansoihin!

luumuja2

myyrän tekosia

luumuja

Seuraavaksi vuorossa kauppareissu, sekä callunoiden ja marjakanervien metsästys. Tosin jos olisin yhtään taikauskoinen, olisin viisas ja jäisin tänään kotiin koko päiväksi. Pois kuitenkin moiset ajatukset, viikon paras päivä on vihdoin täällä!

Kiitos vielä ihanat, Uusi Kuu on saanut purtensa oikealle kurssille, ja kaikki kunnia siitä kuuluu teille!
Viettäkää ihana ja tunnelmallinen syysperjantai, niin mä aion ainakin itse tehdä!
Halipusimoi!


{ please in action }

17.8.2013

Hellooouuuu!!!

Kovin harmaaseen ja koleaan aamun on saatu heräillä, ei ole eilisestä paisteesta kuin muisto vain. Mutta ei anneta sen häiritä, viikonloppuun voi sisällyttää muuten mukavaa ja virkistävää ohjelmaa!
Ajattelin nopeasti laittaa teille vielä muutaman kuvan eilisen yes please : please jeans -postauksen housuista.
Omani tilasin täältä. Toimitus oli nopea, ja kaikin puolin olen tyytyväinen palveluun. Farkut tulivat muutamassa päivässä, vaikka väliin mahtui viikonloppu.

Mutta nyt alan valmistautua ihanan ystäväni vierailuun! Jotain pientä suolaista pitää ainakin taikoa pöytään. Serrano-kinkkua ja kalamata-oliiveja – jotain niiden ympärille ehkä!

Suloista viikonloppua ihanat, ja muistakaa hyödyntää Nouseva Myrsky -alennuskoodi!

please jeans

please

please3

please4

Pusspusspuss!!!


{ heinäkuuta }

02.7.2013

Kesä menee nopeasti, ajatella, että elellään jo heinäkuuta! Aurinko ja kesäinen sää helli ainakin täällä viikonloppun viettäjiä, ja vielä eilenkin nautittiin rennosti auringon paisteesta. Viikonloppu omistettiin pihatöille, pienille maalauspuhteille ja saunan pesulle. En ole koskaan erityisemmin välittänyt saunomisesta, mutta pitää myöntää, että tuossa omassa pihasaunassa löylyt tuntuivat kyllä uskomattomattoman ihanalle.
No, mutta koska Suomen kesä ja kesäsää ovat mitä ovat, vaihdetaan helletoppi tänään paitaan ja pitkiin housuihin; tylsään mutta asialliseen kaupunkiasuun. Toisaalta, näyttäähän vaaleansininen paita aivan erilaiselta kesäisen ruskettunutta ihoa vasten!

Kuvissa näkyy meidän pihapatio, tai tuollainen laatoitettu alue, jonka kaivoimme esiin. Laattojen päällä kasvoi paksu sammalkerros, ja sora-alue oli sekin rehevöitynyt rumaksi. Nyt silmä lepää suorilla linjoilla ja siistityillä reunoilla. Kelpaahan tuossa istuskella!

heinäkuu2heinäkuu3

Muutamia juttuja olen tässä teille jo heinäkuun varalle työstänyt alkuun. Ainakin jotain grilliherkkuja ja muuta syötävää otetaan esiin, kosmetiikkakokeiluja olisi tarkoitus käydä läpi ja Almakin esittäytyy yleisön pyynnöstä. Lisäksi tässä voisi uhrata ajatuksen myös pihasaunan kaunistamiselle ja muillekin sisustusjutuille.

Että sellaista heinäkuulle. Niin, ja aurinkoa tietysti – sulle ja mulle!

PS. Pitääkin varmaan kehittää tuohon vyöhön jotenkin yksi reikä. Roikkuupa tyhmästi….