Minä ja syksy ollaan tänä vuonna hyvissä väleissä.  Tai no, syksy ja syksy. En tiedä voiko virallisesti edes puhua intiaanikesästä, kun tuntuu, ettei syksy ehkä varsinaisesti ole vielä alkanutkaan. Mutta ei olla niin nikun nuukia termien suhteen. Joka tapauksessa lämmin sää ja auringonpaiste on mukavampaa kuin jatkuva piiskaava sade ja kylmyys. Todennäköisesti kun sitäkin ehtii vielä tulla. Vielä ehtii pukeutua pitkiin housuihin, villasukkiin, nilkkureihin ja takkeihin. Just nyt tuntuu kivalta, ettei kaikkia kesävaatteita tarvitse vielä sulloa naftaliiniin. Monena vuonna suomalaisesta säästä puuttuu tämä vaihe. Tai sitten mekot ja neuleet pitää vain yhdistää keskenään kesällä. Jokainen päivä ja viikko lämmintä syksyä on kuitenkin vähemmän kurjaa kylmyyttä. Ja jos hyvin käy, tässä ehtii jopa kaipaamaan tuhdimpaan vaatekerrokseen pukeutumista.

Kasvihuoneessa kesä kuitenkin alkaa vaihtua jo vahvasti syksyyn ja pikkuhiljaa olenkin kiikutellut pelargonioita sisälle. Tomaattisato on aloittanut hyytymisen merkit ja chilit punastuvat kovaa vauhtia. Vähitellen on aika karsia ja siivota, pestä ja puhdistaa. Olen kuitenkin kohtalaisen sujut myös tuon asian kanssa. En nimittäin tiedä olisiko minusta tomaatinviljelijäksi ympärivuotisesti. Tuskin. Aikansa kutakin.

Olohuoneeseen muutti perjantaina korituoli joka tarttui mukaani täysin suunnittelematta. Se oli vähän sellainen Vilenin Sulon hankinta – kun halvalla sai. Enkä tiedä, onko se nyt jäämässä tuohon, mutta siihen sen nyt toistaiseksi tälläsin. Lienee etsivän paikkaansa, koska myös kasvarista pitäisi kantaa yksi korituoli sisään. Samalla reissulla löysin myös kaksi niitä ihania suuria saviruukkuja joita ostin keväällä. Puoleen hintaan nekin. Sen sijaan puutarhamyymälästä ei tarttunut edelleenkään mukaan ainoatakaan callunaa tai kanervaa. Niitä ehtii kyllä miettiä myöhemminkin.

Aurinkoista ja rentouttavaa sunnuntaita!

Mitä jos puut kaatuvat kasvihuoneen päälle. Kauhea ajatus jonka kanssa pyörin suurimman osan niistä öistä joina ulkona ulvoo tuuli ja sade hakkaa ikkunoihin. Tällä kertaa myrskyvaroitukset toivat mukanaan myös toisen huolen, nimittäin daaliat. Onko niistä enää huomenna mitään jäljellä, vai lenteleekö syyskuun rajuilmassa värikkäiden lehtien lisäksi myös kukkia. Kas siinäpä pohdittavaa yön pimeille tunneille!

Joten varautuen kahteen edellä mainittuun skenaarioon, otin kasvihuoneesta kuvan ennen myrskyä. Kuviin ikuistamisen lisäksi keräsin myös daalioita isot kimput sisälle. Toki toivoen, että voin kukittaa kotia omilla daalioilla vielä pitkään, mutta varautuen kuitenkin pahimpaan. Sitten vain sormet ja varpaat ristiin ja toivoen, että huomisaamuna minua tervehtii jotakuinkin samanlainen maisema.

Vähemmän tärkeiksi, mutta silti pelastamisen arvoisiksi, listasin luumut. Ne vähäiset joita tänä vuonna tuli. Koska mieheni kertoi viime viikolla syöneensä ”parasta piirakkaa, mitä on koskaan maistanut” vanhempieni luona, ajattelin että omistautuneena vaimona pitää ehkä kokeilla itsekin tuota vatsan kautta sydämeen kulkevaa reittiä äitini reseptillä. Jos osoittaudun kelpo vaimomatskuksi ja piirakka onnistuu, laitan ohjeen jakoon myös teille. Muussa tapauksessa nuolen näppejäni ja kipaisen ystävän luokse luumuvarkaisiin.  Sikäli kun myrskyn jälkeen on enää yhtään luumua varastettavaksi.
Elämme varsin jänniä aikoja!

Tunnelmallisen syksyistä keskiviikkoiltaa 🧡

Venetsialaisviikonloppu. Elokuun loppu ja oikeastaan kesänkin loppu. Tai ainakin ensi viikolla pitäisi taas saada sana syyskuu sopimaan suuhun ja ajatuksiin. Toisaalta olen jo viimeisen viikon ajan miettinyt, miten nopeasti päivät lyhenevät. Tuntuu, että jos hiukankin valvoo pidempään, pimeys tulee ihan yllättäen ja todella nopeasti. Kesän jälkeen se tuntuu aina yhtä hassulta, että tarvitaankin oikeasti valoja.

Pimeys omalla tavallaan ottaa sisäänsä aina syksyisin. Kesällä liikkuminen ja urheileminen on huomattavasti helpompaa. Aikaa antavat kesällä myös pitkät päivät ja valoisat yöt. Syksyn tullen illat lyhenevät ja pyöräilykausi kutistuu luonnollisesti. Päätin kuitenkin heti elokuun alussa, että yritän pitää itseni aktiivisena muilla tavoin ja onneksi olen aika hyvin myös onnistunut siinä. Joskaan aamulenkki ei korvaa useamman tunnin treeniä, mutta on se tyhjää parempi ja käynnistää päivän kivasti. Sellaista liikkumista mikä pitää yllä terveyttä ja jaksamista. Ennen kaikkea hyvää oloa. Koska sitä hyvää oloa jos mitä tarvitaan syksystä ja talvesta selviämiseen. Ja vaikka tälle syksylle en taida saada sopimaan yhtään omaa jumppaa, ajattelin etten anna senkään häiritä. Liikun siten kuin pystyn ja saan arkeen mahtumaan. Siten, että se teettää hyvää mieltä mutta ei stressiä.

Parempaa ruokaa ja enemmän unta ja liikuntaa. Hyvän olon kaava on varsin yksinkertainen ja koen että omalla kohdallani se toimii. Kun peruspalikat on kunnossa, arjessa on myös parempi olla. Syksyn tullen olisi tietenkin helppo unohtaa itsensä ja antaa virran viedä. Mutta kyllä mä ainakin itse voin huomattavasti paremmin kun liikun päivittäin ja syön terveellisesti. Siitä unesta puhumattakaan. Ja vaikka joskus olenkin langennut siihen sudenkuoppaan, että syysväsy muka taittuisi löhöämällä ja suklaata syöden, en onneksi mene enää niin helppoon. Toki löhötäkin pitää ja suklaata syödä, mutta hyvä olo on enemmänkin balanssia levon ja liikkumisen välillä. Sitä että pitää itsestään huolta. Silloin jaksaa myös olla aktiivinen ihan tavallisessa arjessa.

Meillä ei ole viikonlopulle suuria suunnitelmia töiden vuoksi, mutta odotan pääseväni liikkumaan ja hikoilemaan. Toisaalta odotan yhtä paljon että saan poltella kynttilöitä ja hipsiä rauhassa kotona. Neuloa, lukea ja syödä hyvin. Nukkua sunnuntaiaamuna pitkään ja herätä kiireettä. Nauttia kukkakimpuista ja lämpimästä elokuun lopusta. Vetää keuhkot täyteen energiaa ja kesän viimeisiä päiviä. Olla ikään kuin henkisesti valmis kohtaamaan syyskuun. 🍂