Olen saanut tunnustuksia ja haasteita monelta ihanalta bloggaajalta. Kiitän niistä nöyrästi! Olen kuitenkin tosi huono laittamaan niitä eteenpäin tai niihin ylipäätään tarttumaan. 

Täällä on alkanut kesä ja jonkinlaiset maisemointityöt sen mukana. Takareisistä ainakin huomaa, että pihalla on tullut kökittyä useita tunteja. Kesän rusketus on hankittu, saman verran kuin koko viime kesänä, ja ekat punaiset olkapäätkin. Ja minä kun vihaan auringonottoa! Mutta väri tuli huomaamatta, ihan vahingossa voiteista huolimatta.

Kesäkuntoon jos haluaa, ei taida paljon tarvita salilla rehkiä. Eilen purettiin lavallinen eli 20 neliön verran liuskekiveä. Kannettiin etupihalta takapihalle. Hyvää liikuntaa sekä käsille, jaloille että selällekin. Tuntee tehneensä työtä!

Kivestä tehdään takapihalle alue, johon saa kauniisti kalusteet ja joitakin ruukkuistutuksia. Parasta tässä on se, että olohuoneesta puhkaistaan suora käynti ulos. Voin siis jatkossa kävellä kahvimukini kanssa kauniista pariovista koko talon kiertämisen sijaan. Olen niin onnellinen projektista!

Sain äitienpäiväkukkana suuren oliivipuun. Se on istutettu koriin ja saa sitten aikanaan kunniapaikan pariovien vierestä. Pystyn jo näkemään valmiin pihan.

Lempipaikkani on vanha rottinkinen riippukeinu. Sain sen viime kesänä, ja siinä on tullut vietettyä monet tunnit. Kesän parhaat hetket. Se roikkuu vielä taustanaan valkoinen seinä, mutta loppukesästä näky tulee olemaan toinen. Keinun takaa nimittäin pilkistää silloin musta talo. Eli kohti tanskalaista kesäkotia tässä mennään 🙂 

Vielä on kuitenkin lapiohommia ja muuta puuhaa. Tekemisestä ei tule puutetta koko kesänä, siitä olen varma!

Tässä siis joitakin paljastuksia, joita haasteissa pyydettin. Nyt menen kattamaan kahvipöytää perennanvaihto-illalle. Nauttikaahan kesäsäästä!

Ihana ilta. Liekö johtunut hameesta vai auringosta, tai kenties vain hyvästä seurasta. Joka tapauksessa tälläisiä iltoja voisin ottaa lisää. 

Pelattiin jalkapalloa, laitettiin pihaa, hulluteltiin ja vain oltiin.

Heippa ystävät, täällä ollaan. Neiti kevät tuli takaisin, ihana ilma ja maasta puskee vihreää ja muita värejä. Olen iloinen. Samalla olen aivan poikki, puhki, rätti ja kuitti. Vaikka iso piha onkin ihana asia, tuntuu, että minusta ei riitä sitä hoitamaan. Sisällä on työtä, monta asiaa pitäisi saada kuntoon. Kaikki kivoja, mutta yhdessä muodostavat loputtoman tehtävien listan.

Riittämättömyyden tunne hiipii luokseni. Vaikka pesukone käy säännöllisesti, imuri ei ehdi siivouskomeroon ja sormet ovat jatkuvasti mullassa, tuntuu, että taistelen tuulimyllyjä vastaa. Monen kuukauden stressi alkaa purkaantua, asiat alkavat rullata. Kroppa huutaa hätähuutoja, vatsaa polttaa, ruoka ei maistu.

Meillä on jo monta kuukautta pidetty tavaroita väliaikaissäilytyksessä. Pinoja ja kasoja lattioilla. Alkaa kyllästyttää. Ulkona pitäisi tehdä niin paljon tavallisten kevättöiden lisäksi. Paineet on kovat, koska olen kasvanut kahden puutarhaintoilijan lapsena. Miten aika riittää pitämään rikkaruohot kurissa? 

Eilen tehtiin ensimmäinen reissu puutarhamyymälään. Haettiin multaa, sipulinsiementä ja kukkia pääsiäiseksi. Tänään tilattiin pihakivet, kalusteetkin on valittu. Valmis lopputulos kannustaa, mutta työtä on niin paljon.

Tapetointiinkin pitäisi yhdessä huoneessa ryhtyä. Niin kiva ja odotettu juttu kuin se onkin, tunnen silti stressiä. Miten aika ja kädet riittävät?

Koulin koulin koulin, taimiani koulin. Tuntuu, että kaikki illat kuluvat taimien koulimisessa. Muistuttakaa hyvät ystävät ensi keväänä minua kohtuudesta. Tai muistuttakaa jonkinlaisen pienviljelijätuen hakemisesta ja lomittajan palkkaamisesta. Homma karkasi hiukan hanskasta 🙂

Kurkku on turvoksissa ja keuhkot krohisevat. Yritän välillä sulkea silmäni ja kuvitella kaiken valmiina. Siitä saan taas intoa ja voimaa. ”Kyllä tästä hyvä tulee. Tehdään pikkuhiljaa.” Mieheni mantra soi päässäni.
Mutta toisaalta uskon, että kun asiat saadaan rullaamaan ja tavarat pääsevät paikoilleen, on kaikki helpompaa. Siistissä kodissa ajatus juoksee kirkkaammin ja siivoaminen on helpompaa ja nopeampaa, kun lattiapinot ovat poissa.

Viime viikonloppuna vierailimme Teijan kanssa Päivin luona. Niin ihania naisia, iloisia ja puheliaita. Molemmilla ihanat lapset, ja Päivin koti oli vielä tuhat kertaa kauniimpi luonnossa, kuin blogikuvissa. Ihan mieletön päivä, toivon tosiaan, että tälläisiä tulee jatkossakin!

Olen ollut tosi tosi huono bloggari. Lupaan, olla ahkerampi, jättää itsestäni jälkeä sekä sinne, että tänne. 🙂

Aurinkoa!

PS. Lohduttavaa olla ainakin yrttien suhteen jotakuinkin omavarainen 🙂

***