Heinäkuussa tapahtui jotain. Väsymys hiipi pikkuhiljaa, pyristelin vastaan, enkä halunnut myöntää itselleni, että puolen vuoden päätön kiitäminen, ja ylisuorittaminen, oli tehnyt tehtävänsä. Halusin antaa itsestäni positiivisen kuvan, ja uskottelin joka ilta itselleni, että huomenna kaikki on taas paremmin. Yritin nauttia elämästä, kesästä ja lomasta. Tai muiden lomasta ainakin. Tunsin varmasti olevani uupunut, mutta en halunnut myöntää sitä itselleni, enkä varsinkaan muille.
Vähensin liikuntaa, taisin lopettaa melkein kokonaan heinäkuun loppupuolella treenaamisen ja lenkkeilynkin. Yritin innostua remontista, sisustaa, ja tehdä asioita, jotka yleensä tuovat iloa elämääni, mutta kaikki oli äärettömän raskasta. Kesä-heinäkuun vaihteessa varmistui muutto Indiedaysille, ja vaikka tuleva muutto oli ihana jännä asia, koin ehkä myös jonkinlaista suorituspainetta.
Haikeistakin tunnelmista huolimatta heinäkuusta on jäänyt mieleeni kesän huolettomat päivät, onkiminen, mustikat -ja aika yhdessä perheen kesken. Klaara täytti puoli vuotta, ja kesä antoi vaihtelevia säitään.
Heinäkuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.
Elokuussa edessäni olikin jo seinä. Itkua ja lohdutonta tunnetta taisi mahtua joka päivään. Liikkumiseen ei jäänyt energiaa, olisin halunnut vain maata. Jos olisin voinut, olisin varmasti jäänyt joka päivä vain peiton alle, mutta eihän se ollut mitenkään mahdollista. Ulospäin kaikki taisi tosin näyttää samalta kuin ennenkin, tein kaikkeni, jotta heikkouttani ei olisi huomattu. Virhe, tiedän sen nyt. Jälkiviisauden totean tosin jälleen turhaksi.
Elokuuhun mahtui silti paljon mukaviakin juttuja. Kuvausreissu Helsingissä, ihania yhteistöitä ja kauniita kesäpäiviä. Nautittiin omasta saunasta, suunniteltiin syksyä ja syksyn pukeutumista, herkuteltiin ja vietettiin tuhottomasti aikaa Netflixin seurassa!
Elokuun kaikki 25 postausta voit lukea täältä.
Elämä on vuoristorataa, ja niin siinä vain kävi, että tästäkin suosta noustiin. Pahoittelut ei niin positiivisesta postauksesta, mukavampia muistoja luvassa!
