Oletteko huomanneet, että joskus tosi tavalliset ja arkisetkin asiat näyttävät kauniilta? Oikeat värit, oikea valo ja oikea tunnelma. Jopa tiskaamisessa voi olla jotain tosi kaunista, kuten mun mielestä näissä lasten aamu- ja iltapala-astioissa.
Muistan blogin alkuaikoina kuvanneeni enemmänkin juuri tällä ajatuksella, mutta vuosien saatossa myönnän taktiikan muuttuneen. Sitä tulee itse kriittisemmäksi, yrittää väillä liikaakin. Yleisö toivoo laajempaa kuvakulmaa, ja itse ehkä sokaistuu niille pienillekin jutuille. Sinänsä sääli, koska niitä pieniä ja arkisia asioita ajatellen koko blogi on aikoinaan saanut alkunsa. Että jokaisessa päivässä on hyvää ja kaunista, oli se sitten kahvikupin, tai vesipisaran kokoinen juttu.

Ja se, miksi itse suosittelen kaikille blogin ”kirjoittamista” perustuu juuri tähän; Kuvatessa saat katsoa linssin läpi juuri sitä mitä haluat, ja poistaa ympäriltä kaiken sen, mikä ei miellytä silmää. Voit unohtaa täyteen lastatun keittiön työtason ja keskittyä siihen pieneen kohtaan, jossa asiat ovat ”kohdallaan”. Se, tekeekö blogia julkisesti vai omaksi ilokseen, tai käyttääkö bloggaamisen sijaan muita sosiaalisen median kanavia, on lopulta harkintakysymys. Jonkinlainen kuvapäiväkirja voi kuitenkin olla älyttömän voimaannuttava harrastus; Mahdollisuus nähdä kaunista hyvinkin epätoivoisessa tilassa, ja tallentaa se muistoksi ja opetukseksi itselleen.

Toisille vastaava hyöty tulee esimerkiksi positiivisten asioiden listaamisesta. Ranskalaisilla viivoilla kasattu lista päivän mukavista jutuista on paljon käytetty terapeuttinenkin tapa, mutta nykyään se on levinnyt yleisesti sosiaalisessa mediassa. Harva on välttynyt saamasta haasteen listata Facebookissa kolme positiivista asiaa viikon ajan. Itse pidän valokuvaamista jopa vielä tehokkaampana. Se jättää jälkeensä konkreettisen todisteen, ja mahdollistaa paljon pienempienkin asioiden hahmottamista. Harva listaisi Facebook-seinälleen märän tiskiainepullon yhtenä päivän kolmesta positiivisesta asiasta.

Niin, että sellainen ajatusketju syntyi tänään tiskatessa. Voi olla, että olen täysin hakoteillä, ja omituinen yksilö, jonka aivot käyvät täysin erilaisella radalla lajitovereihin verraten. Silti suosittelen koittamaan, sillä eihän siinä ainakaan mitään häviä. Kamera taitaa kulkea jo nykyisin melkein jokaisen matkassa puhelimen muodossa, joten sen isompaa investointiakaan ei tarvita. Riittää, että pitää silmänsä auki, ja tutkii ympäröivää arkea.

Mennään kohti viikonloppua. Edessä lukematon määrä kauniit asioita ja positiiviasia juttuja! ❤

Yleensä, kun kysytään, että mitä toiselle kuuluu, vastaukseksi saa tavallisen ”hyvää” tai ”kiitos hyvää”. Harvemmin kukaan lähtee moiseen avautumaan, ja varmasti aika harvoin kysyjä sitä todellisuudessa haluaakaan. Kyse on hyvistä tavoista, fraaseista, joita heitellään ilmaan ilman sen suurempaa taka-ajatusta.

Koska viime viikko oli blogissa kovin hiljainen, ja postaukset ovat menneet arvontojen puolelle, ajattelin, että nyt voisi ihan oikeasti kirjoittaa siitä, mitä mulle kuuluu.
Ja, mullehan kuuluu ihan hyvää. Kaameaa räkätautiflunssaa lukuunottamatta, olo on aika jees, ja elämä mallillaan. Koska kuitenkin luikahdin pois blogin äärestä, moni varmaan arvaa, etten ehkä viikko sitten olisi vastannut ihan samalla tavalla.

Aloitetaan särystä: Monesti puhutaan, että kipu vie järjen, ja jatkuva särky tekee ihmisen hulluksi. Jossain määrin itsekin allekirjoitan tuon, mutta en ollut koskaan osannut kuvitella, millaista elämä todella olisi, jos jatkuva särkeminen oikeasti loppuisi. Muistanette varmaankin, kun kerroin ikävistä kivuista ja säryistä ei pelkästään maun vuoksi -postauksessa. Postaus käsitteli MSM-rikkiyhdistettä, jolla sain avun ikäviin kipuihini. Tuon postauksen kommentteihin tuli paljon asiallisia vastauksia ja vastaavanlaisia kokemuksia. Oli helpottavaa kuulla, että moni muukin kärsii noista oudoista kiputiloista. Silti Päivin kommentti oli se, joka noista tarrrasi kiinni tiukemmin. Olen jo pitkään haudutellut sisälläni ajatusta parantavasta ruokavaliosta, mutta matka mukavuusalueeni ulkopuolelle on pitänyt elintapani melko samanlaisina vuodesta toiseen. Kun jälleen luin, miten joku on päässyt eroon huonosta olostaan (ja ennen kaikkea säryistään) viljattomalla ruokavaliolla, päätin, että oli tullut aika kokeilla. En asettanut itselleni mitään loppuelämän pituista tavoitetta. Päätin puhtaasti vain koittaa. Pari viikkoa sitten siis karsin ruokavaliostani pois paitsi viljatuotteet, myös sokerin. Jostain syystä muutos ei tuntunut oikeastaan yhtään hankalalta. En siirtynyt hiilihydraatittomaan ruokavalioon, vaan korvasin kotimaiset viljatuotteet kasviksilla, hedelmillä ja marjoilla. Sisällytin silti mukaan myös perunan, riisin ja monipuolisen maissin. Ei mennyt kuin pari päivää, ja huomasin, että olen varmasti ihan oikeilla jäljillä.

Viikon kuluttua olin ajautunut tilanteeseen, jossa pääni meinasi haljeta. Puolet elämästäni on kulunut jatkuvan kivun alla, ja yht’äkkiä se olikin poissa. Vaikka tunne oli sanoin kuvaamattoman ihana, alkoi pääni sisällä kuitenkin humista. Olinkin ihan hirveän väsynyt ja huonovointinen. Kun puntaroin uutta olotilaani ja sen mahdollista syytä, tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei mikään voinut johtua syömättömästä pasta-ateriasta tai skippaamastani pullasta. Kun jatkuva kivun kanssa kamppailu oli ohi, pystyin pitkästä aikaa tuntemaan, millainen oloni oli muuten! Ja kyllä, oloni oli väsynyt ja vetämätön.

Niinpä viime viikko meni tilanteen tasaamiseen. Nukuin, nukuin ja nukuin. 12 tunnin yöunia ja neljän tunnin päikkäreitä. Liikuin, ja ulkoilin, tein asioita jotka puhtaasti tuntuivat hyvältä. Pitkästä aikaa sisälläni velloneet kysymykset ja ongelmat, joihin piti keksiä ratkaisu, eivät tuntuneetkaan enää umpisolmuilta. Osasin tehdä päätöksiä, ajatella loogisesti, ja järjellä. Loppuviikosta elämä näytti erilaiselta. Moni käytännön asia oli saanut uuden suunnan, ja olin tehnyt päätöksiä tulevaisuuden suhteen, joita olisi pitänyt osata tehdä jo aikoja sitten. Mutta nyt tuntuu hyvältä. Arki tulee muuttumaan ja elämässä alkaa puhaltamaan uudet tuulet! Ehdottomasti suurin päätös oli hakea kuopukselle päivähoitopaikkaa osaksi viikkoa. Asia, jonka näin pitkään lähinnä vain omana epäonnistumisenani, mutta johon mustavalkoisuuden sijaan on viime viikon aikana ilmestynyt myös harmaan sävyjä.

Eli sellaista tänne ihan oikeasti kuuluu. Ja, minä joka vastustin kaiken maailman gluteenittomia trendejä ja superfoodeja joudun näköjään pyörtämään puheeni. Never say never, tulipa taas todistettua! 🙂
Eikä ne viljattoman hyödyt todellakaan jääneet tähän. Vaikka ruokavalion suurin etu olikin kipujen lievitys, niin kyllähän tuo näkyy ihossa, ja vyötärölläkin. Jatkuva turvotus katosi ja selluliittikin sai kyytiä. Iho ei hilseile, eikä kutia. Eli, ei ihan heti tee leipää mieli! 🙂

Mutta kertokaa ihmeessä, mitä teille kuuluu? Eikä nyt sitten tarvitse vastata, että kiitos hyvää, jos ei siltä tunnu! 🙂

Muistan blogitaipaleeni alkuaikoina, kun erilaiset haasteet olivat kovasti huudossa, ja niitä kiersi jopa niin paljon, että en mitenkään keksinyt jokaiseen uutta kerrottavaa itsestäni. Kun Fru Friida, nyt muutaman haasteettoman vuoden jälkeen, heitti minulle seitsemän kysymystä, tartuin niihin oikein innolla. Joskus tälläinen Ystäväni -kirja tyylinen vastailu on oikeastaan ihan kivaa. Tai ainakin tässä kysymykset ovat huomattavasti helpompia, kuin siskontyttöni Monster High -kirjassa, jossa vastaan tuli kinkkisiäkin kohtia. 🙂

  1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuriruokasi?
Näitä pitäisi varmaan kysyä joltakulta muulta, mutta ainakin haluaisin olla keittön hengetär, ja jossain määrin koen sellainen olevanikin. Pidän ruuanlaitosta, leipomisesta ja ylipäätään keittiössä hääräilystä. Nautin siitä kun voin tehdä muille ruokaa, kattaa pöytää jne. Kokkailu ja jauhopeukalointi ovat suuri intohimoni. Jos olisin sarjamurhaaja, aseeni olisi varmaankin sydän- ja verisuonitaudit, sillä yleensä koen parhaiksi herkuiksi ne ehkä vähiten terveelliset vaihtoehdot. En ole reseptien tuijottelija, teen mielummin ”omasta päästä”.