Tiedän. Olen vuosia kirjoittanut teille siitä kuinka rakastan ruutineja, arkea ja sitä, että elämä kulkee tasaista rytmiään. Nyt käännän takkini. Arki, se kuulostaakin jo niin tylsältä!

Täällä koulut starttaavat torstaina. Koko pitkän kesän jälkeen perheeseemme astuu arki. Arki siitäkin huolimatta, että kesälomaa on tahdittanut säännölliset harrastukset ja me aikuiset olemme tehneet töitä. Mutta koulun ja päivähoidon alkaminen tarkoittaa sitoutumista vielä muihinkin aikatauluihin. Se kutistaa olemattomaan spontaanit ideat pyöräillä jäätelölle tai lukea satua. Se jakaa perheemme elämän viikkoon ja viikonloppuun täysin toisella tavalla. Niin, lukuisissa perheissä aikuiset tekevät töitä myös viikonloppuisin.

En usko suinkaan olevani ainoa, joka näin elokuussa uhraa ajatuksen arjelle. Samat asiat pyörivät mielessä monessa suomalaiskodissa. Mutta miksi arki ei enää kulostakaan niin juhlavalta ja seesteiseltä? Miksi en enää yhtä kipeästi kaipaa elämääni säännöllisyyttä ja rutiineja? Viime päivät olen miettinyt kovastikin vastausta kysymykseeni, mutten ole sitä keksinyt. Olenko muuttunut laiskaksi? Ahdistaako kiireiset aamut tai täyteen ahdetut illat? Tavallaan totta kai, mutta jokainen aamu on tasan niin kiireinen kun siitä tehdään, ja illat juuri niin täynnä kun niihin tahtoo ahtaa menoja. Ei, en luopuisi niistä. Kaikki se puuduttavakin arkinen aherrus on mielestäni yhä oleellinen osa elämää.

Pitkän arkipohdintani jälkeen havahduin oivaltamaan muutoksen itsessäni. Tämä kesä on ollut hyvä ja kohdellut lempeästi, mutta se on myös opettanut. Olen nimittäin oppinut olemaan, ja tarkoitan vain olemaan. Olen oppinut nauttimaan päivistä joiden agenda ei ole suunniteltu viikkoa etukäteen. Olen oppinut jättämään asioita tuonnemmaksi ilman huonoa omaatuntoa ja oppinut nauttimaan rutiinittomasta elämästä. Kyllä, olen oppinut ottamaan Rennosti isolla ärrällä!

Tämä viikko pitää sisällään monenlaista palaveria, suunnittelua tulevan syksyn varalle. Ja vaikka en edelleenkään täysin ymmärrä muuttunutta näkemystäni arjesta,  lohduttaudun sillä, että arkisen aherruksenkin keskellä voi ottaa rennosti. Suorittamisen sijaan voi vain elää.

Jos arki on ollut ennenkin hyvää, kuinka hyvää siitä saakaan kun osaa myös vain olla! Niin, pitääkö arjen olla lempeä, vai pitääkö meidän olla lempeitä arjelle?

Suloista maanantai-iltaa arkensa jo aloittaneille, ja kaikille niille, joilla se vielä on edessä!

Olen viimeisten muutaman yön ajan nähnyt mitä sekavampia unia. Tosin sikäli kun kykenen muistamaan, on kaikki uneni olleet jossain määrin sekavia, kuten asiaan kuuluukin. Siitä huolimatta, että öitäni ovat värittäneet eräänlaiset elokuvanpätkät, tunnen nukkuneeni kunnolla, ja herääväni aamulla levänneenä. Joskus kuulee, että ihminen näkee (ja muistaa nähneensä) paljon unia stressaantuneena, mutta en koe olevani sitäkään. Mielentilani on varsin kesäinen ja keveä. Ja kenties siitä juuri on kysekin. Aivot ovat jotakuinkin narikassa, ja elämästä on rento ote, mutta alitajunta raksuttaa sitä ja tätä. Nimittäin on hassua, että ne kaikki pienet unelmat, haaveet ja tavoitteet, jotka välillä kumpuavat mieleeni päiväsaikaan, näyttelevätkin suurta roolia öisissä näytelmissä. Ja vaikka asiat tuntuvat vähäpätöisen pieniltäkin pitkin päivää, huomaan, että öisissä unissani kuljen hyvinkin määrätietoisesti kohti unelmiani ja tavoitteitani.

Niinpä tässä samalla kun pureskelen aamupalaani kaikessa rauhassa ja ylhäisessä yksinäisyydessäni (hiljaisuus antaa mahdollisuuden ajattelemiselle), tulin pureskelleeksi uniasiaanikin ja totesin, että kenties kaikki ne pieniltä tuntuvat ajatukset ovatkin itselleni paljon tärkeämpiä, kuin haluan todellisuudessa uskoakaan. Eihän ne muuten näyttelisi niin suurta roolia yön aikana!?

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut unista tai varsinkaan niiden tulkitsemisesta. Jossain määrin pidän jälkimmäistä hömpötyksenä. Mutta jos otetaan esimerkki, että ajattelet päivällä ”pitäisi lopettaa tämä kesäinen grilliherkuttelu, tai kolesterolini pomppaa pilviin”, ja yöllisessä unessasi kärsit sydän- ja verisuonisairauksista, voisi olettaa, että uni konkretisoi pelkosi ja samalla osoittaa halusi muuttaa elämisesi suuntaa ainakin ruokavalion osalta.

Nykyisin on kai kovastikin trendikästä tehdä jonkinlaista bullet journal -kalenterimuistikirjaa. Niinpä ajattelin, että voisin itsekin väsätä Moleskine -kalenterini väliin muutaman sivun verran ajatuksia selkeyttäviä listauksia. Niitä haaveita, unelmia, tavoitteita, ja pelkoja. Ehkä silloin kun asiat kirjoittaa ylös isompina otsikkoina ja jakaa osiin pienempinä välitavoitteina, ne saavat ansaitsemansa huomion.

Olisi kiva kuulla, harrastatteko te jonkinlaista ajatusten kartoittamista ihan kirjallisesti. Minä en nimittäin ole koskaan jaksanut vaivautua, mutta kenties tämä yksinäinen aamuhetki teki ihan hyvää! Ajattelin ainakin koittaa. 🙂

Kivaa päivää kaikille!

Roope Ankka väitti, että ilmaiseksi on maailman kaunein sana, mutta itse ehdottaisin sanaa hiljaisuus. Eilen illalla tuntui niin ihanalta palata kotikylän hiljaisen keskustan kautta hiljaiseen kotipihaan ja rauhoittavan hiljaiseen kotiin. Kolme vuorokautta hulinan ja lasten raikuvien huutojen keskellä vaati veronsa, ja tuntui, että kupolin poksahtaminen oli varsin lähellä. Tosin huomaan olevani omassakin perheessä poikkeustapaus, sillä tänään muut ovat haalineet ympärilleen musiikkia ja muuta mölyä, kun taas itse olen vetäytynyt nauttimaan omasta rauhastani.

Joskus aikaan ennen lapsia, ehdotin miehelleni, että osallistuisin kymmenen päivän mittaiseen retriittiin, ja kun miehelleni selvisi, että ”leirin” ideana oli olla hiljaa 10 päivää 500 euron hintaan, hän ehdotti, että voisi olla puhumatta kanssani vastaavan ajan 250 eurolla. Hassua on se, että tunnen joukoittain ihmisiä, jotka ajattelevat asiasta mieheni kanssa samalla tavalla, mutta en ketään, joka olisi valmis muutaman päivän täyshiljaisuuteen, tai ainakin osittaiseen hissutteluun – saatikka maksaisivat siitä!

No, mutta eilen oma koti ja oma piha tuntuivat melkein meditatiivisen hiljaisilta (lapset nukahtivat heti kotiin päästyämme), ja raikas kesäillan tuulenvire rauhoitti koko kroppaa koneellisesti ilmastoitujen kolmen päivän jälkeen. Ai että, miten ihanalta puutarha tuoksuu, kun illan kosteus alkaa vaikuttaa maassa. Näissä hetkissä oppii itsestään paljon: missä on minun paikkani, mistä nautin – ja mihin ammatinvalinnassa kannattaa jatkossakin kiinnittää huomiota. 🙂

Tämän päivän ohlemassa on ollut niinkin eksoottista tekemistä, kuin pyykinpesua ja siivousta, mutta jollakin sairaalla tavalla olen nauttinut molemmista. Tänään on myös mansikkapäivä, joten seuraavaksi aion istua keittiön pöydän ääreen ja perata tuon vajaan laatikollisen, mitä lastista jäi herkuttelun jälkeen jäljelle. Huominen (kaupunki)päivä taitaa startata mansikkasmoothien avulla!

Tänään nautin kuitenkin vielä omasta rauhallisesta saunahetkestäni ja rentoudun oman kodin ilmaiseen retriittiin, kun lapset illalla nukahtavat. 🙂

Mutta hei, iso kiitos kaikille Kirami -arvontaan osallistuneille! Tällä kertaa voiton vei Nimimerkit Mummo ja Merja, joista ensimmäiselle osui Freedome -tulisija ja toiselle kaksi Triholdy -elementtiä. Onnittelut voittajille, ja ihanaa rauhallista heinäkuun iltaa!