Ongelmana lepokitka

13.10.2016

Vaikka syksy onkin edennyt mukavasti ja kivoissa fiiliksissä, olen huomannut kärsiväni äärettömän sitkeänlaatuisesta lepokitkasta. Kaikkea on ollut tarkoitus tehdä, mutta mikään ei oikein lähde ideaa pidemmälle. Siis se esimerkiksi ikkunoiden pesuun kuuluva yleinen ongelma, eli hommaan ryhtymisen vaikeus, vaivaa nyt vähän joka asiassa.

Yksi hyvä esimerkki tästä on olohuoneen musta lipasto, jonka päätin maalata valkoiseksi. Otettiin sunnuntaina miehen kanssa siitä laatikot pois, ja kannettiin lipasto yläkerran aulaan. Todettiin, että ei se sinne sovi, ja kannettiin se takaisin paikalleen (heh, rakas harrastukseni tämä huonekaluvalssi). Käytiin jopa ostamassa pensseleitä maalausta varten, mutta pöh, homma jäi siihen. Laatikot ovat lojuneet olohuoneen lattialla kohta viikon, mutta senkki oli tänä aamuna ihan yhtä musta kuin eilenkin. Kun ei kertakaikkisesti saa aikaiseksi ryhtyä toimeen!

korvapuusti

Vaan jostain se inspis aina iskee, ja lopulta huomaa, että ei se nyt niin iso homma ollutkaan. Tosin nyt ollaan vasta tartuntapohjassa, joten nähtäväksi jää, kuinka pitkään tässä menee, että voin sanoa oikeasti maalanneeni lipaston. Mutta alku on alku, ja pienistä erävoitoista käsketään aina iloita. Niinpä mä iloitsen tänään siitä, että sain otettua itseäni niskasta kiinni! Jälleen kerran kunnon korvapuustista (pehmeästä ja lämpimästä) oli älyttömästi apua, ja alkoihan ne laatikot siinä lattialla jo vähän ottaa pattiinkin.

lepokitka-1

Lepokitkaa liikkeellä muualla? Vai olenko mä ainoa, jolle ikkunanpesu ja pienet puhteet lyövät välillä jarruja!

Hei, mä lähden kohta tutustumaan joogaan! Edellisen kerran kun (varmaan 15 vuotta sitten) yritettiin ystävystyä, homma ei toiminut ollenkaan. Nähtäväksi jää, onko meistä kumpikaan menneinä vuosina muuttunut. 🙂

Superia iltaa ihanat!

Tallenna

Tallenna


Määritä minulle ihminen

11.10.2016

 Tiistaita!

Mä olen tässä viimeisen reilun viikon aikana liikutellut mieleni sopukoissa kysymystä siitä, miten määrittelemme toisemme. Siis sitä, mikä tekee mitäkin kenestäkin toistemme silmissä. Ajatus, tai sanotaanko ärtymys, lähti liikkeelle viikon takaisesta uutisesta, jossa koko kansan ”tuntema” Cheek astui ulos kaapista ja kertoi bipolaarisuudestaan. Tai ei, eihän se siitä lähtenyt, vaan siitä kommentista jonka luin jostakin uutisoinnin alta: ”Tämä selittää omahyväisen musiikin”.

Viikon aikana olen törmännyt ajatuksissani useampaan otteeseen vastaaviin tilanteisiin. Siihen, että jokin piirre ulkoisessa olemuksessamme, tai luonteessamme, määrittää persoonaamme ja lokeroi meidät johonkin tiettyyn kategoriaan.

nahkahame-3

Keväällä esittelin postauksen verran Pietarin matkan asuja, ja kommenttiboksiin tipahti ”Oikein on asut bloggaajamaisia”. Tämä hymyilyttää minua edelleen, sillä kyseessä on malliesimerkki lokeroinnista. Toki me kaikki tunnistamme ihmisvilinästä bloggaajan, opettajan, terveydenhoitajan, puutarhurin tai pankin kassatyöntekijän. Ihan vain ulkoisesta olemuksesta ja vapaa-ajan vaatetuksesta. Tietty ammattiryhmähän pukeutuu tietyllä tavalla. Vai menikö se sittenkään niin?

Tokkopa minä sieltä Pietarin ihmisvilinästä pistin kenenkään  silmään. Ainakaan siinä määrin, että kukaan olisi voinut pukeutumiseni perusteella tajuta, että kirjoitan blogia. Jos nyt Talvipalatsissa ei arkinen suomalainenkaan onnistu näyttämään seinäruusulta, niin korkeintaan yhdeltä turistilta tuhansien muiden joukossa. Ja löytyipä selitys Cheekin sanoituksiinkin. Unohdetaan se tosiasia, että rap-musiikin tarkoitus on usein provosoida, ja mikäpä provosoisi Suomessa paremmin kuin pieni itsensä kehuminen? Elämmehän keskellä kulttuuria, jossa omaa olemassaoloaan on syytä pyydellä jatkuvasti anteeksi.

nahkahame-11

Ei. Sairaus, uskonto, tai vaikkapa ihonväri, eivät kerro meistä juuri mitään. Kukaan ei ole sairaus tai ammatti, se on osa ihmistä, jokainen meistä on erilainen, omanlaisensa palapeli. Otammepa sitten minkä tahansa kokoisen otannan diabeetikkoja tai palomiehiä, emme löydä kahta samanlaista. Mieleeni tulee se suuri identiteettikriisi, jonka koin 24-vuotiaana äitinä. Itkin miehelleni pelkoa siitä, että olisin tästä lähtien vain äiti, kun kuitenkin halusin olla sitä kaikkea mitä olin ollut ennenkin. Aika osoitti, että pelko oli turhaa. Äitiydestä tuli toki suuri osa elämääni, mutta olen edelleen paljon muutakin.

nahkahame-1 nahkahame-5nahkahame-71

Kun alan pohtimaan mikä tai millainen olen, syntyy lista sanoista ja luonteenpiirteistä. Olen iloinen ja herkkä, varovainen ja äkkipikainen. Olen pohtiva luonne, joka nauttii hiljaisuudesta. Olen hulluttelija, joka osaa nauraa myös itselleen. Olen nainen, äiti, sisko, tytär ja vaimo. Olen lukuisia asioita niin hyvässä kuin pahassa, ja kyllä, niiden lisäksi osa minustakin on sairautta, mutta toisaalta iso osa myös terveyttä. Olen bloggaajakin juu, mutta kun kättelen vierasta ihmistä, esittelen itseni yleensä Emiliaksi. Yksi sana kertoo tarvittavan – siitäkin huolimatta, että meitä Emilioita on suomessa monta kymmentä tuhatta, ja jokainen meistä oma uniikki itsensä.

nahkahame-6

Surullista, että meillä aikuisilla on tarve lokeroida toisiamme, määrittää ihmiset ulkoisen olemuksen perusteella, tai jumittua ennakkoluuloihin. Samaan aikaan kouluissa tehdään töitä sen eteen, ettei silmälasipäiset lapset joutuisi olemaan ”rillipäitä”, oikomishoitoja saavat ”rautahampaita” ja punahiuksiset ”porkkanoita”. Miten lapset koskaan ymmärtävät, jos aikuinenkin muuntaa sairauden omahyväisyydeksi ja lokeroi ihmisen pelkän pukeutumisen avulla? Milloin ulkokuoresta tuli kokonainen ihminen?

nahkahame-8

Avoin mieli on usein paras tapa tutustua ihmisiin ja erilaisuuteen. Harvoja me opimme tuntemaan koskaan, kenties emme edes itseämme. Pienen hetken ajan kannattaa katsoa ympärilleen ilman ennakkoluuloja. Jättää ulkokuori huomioimatta ja miettiä, mitä kaikkea sen alla voikaan olla. Hyväksyen kuitenkin se tosiasia, että sitä tuskin tulemme koskaan tietämään.

Roiskeläppä ja villapaita. Ihan vain siksi, että ne tuntuivat tänään hyvältä vaihtoehdolta juuri minulle!

Tallenna

Tallenna


#tyttöjenpuolella – oikeus olla lapsi

07.10.2016

Jos suljet hetkeksi mielestäsi kaiken ulkopuolisen ja siirryt ajassa taaksepäin vuosiin jolloin olit noin 11- 12 -vuotias, mitä näet edessäsi? Kenties kesäpäivät ystävien kanssa? Polkupyörällä uimaan, tai ehkä vanhempien kanssa huvipuistoon? Mummolassa vietetyn joulun, ihastuksen naapurin poikaan, koulun kevätjuhlan tai kesäleirillä koetut onnenhetket? Mitä tahansa eteesi tupsahtikin, ne olivat paloja lapsuudestasi. Koska lapsuus on oikeus joka ei aina toteudu, lähdin mukaan Planin kampanjaan, ja kirjoittamaan nimenomaan tyttöjen oikeuksista.

Vuosittain arviolta kaksi miljoonaa lasta tulee äidiksi. Päivää kohti alle 15-vuotiaat tytöt synnyttävät maailmaan 5500 lasta. Moni alle 15-vuotiaista tytöistä tulee raskaaksi hyväksikäytön ja väkivallan seurauksena, ja suurin osa lapsiäideistä on joutunut lapsiavioliittoon. Ei siis ”vain” silmittömän väkivallan seurausta, vaan pitkäaikaista alistamista ja lapsen oikeuksien riistoa.

Kun tarkastelemme ongelmaa oman yhteiskuntamme normien kautta, puhumme törkeästä raiskauksesta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ja joissakin tapauksissa myös ihmiskaupasta. Tässäkään kohtaa asiaa ei tee millään tavalla hyväksyttävämmäksi se seikka, että tyttärensä myy usein oma perhe. Päinvastoin, asia tuntuu vielä mahdottomammalta ymmärtää.

Turvattomat olot, konfliktit ja katastrofit lisäävät lapsiavioliittoja, väkivaltaa ja raiskauksia. Valitettavasti kyse on myös perinteistä, sekä taloudellisista ja sosiaalisista paineista. Vaikka lapsiäidit ja vauvat selviäisivät synnytyksestä, liian nuoret synnyttäjät kärsivät usein vakavista terveysongelmista, kuten repeämistä. Fyysisien vammojen lisäksi, tytöt menettävät lapsuutensa, ja jäävät vaille koulutusta ja valinnanvaraa oman tulevaisuutensa suhteen.

Kirjoittaessani tätä tekstiä, perehdyin lapsiavioliittoon käyttäen useita lähteitä. Aihe nostatti, ja nostattaa edelleen, vahvoja tunteita. Paitsi, että olen itse nainen, olen myös kahden lapsen äiti, joka näkee elämän tasavertaisena lahjana sekä pojalleen, että tyttärelleen. Sukupuoleen katsomatta pidän itsestäänselvänä, että molemmat lapseni saavat yhtäläisen oikeuden koulutukseen ja ammatinvalintaan. Molemmilla lapsillani on oikeus päättää aikanaan niin perheen perustamisesta, kuin avioliitostakin. Jaksan jopa uskoa, että vuodet tulevat tasoittamaan myös miehen ja naisen välisen Euron euroa.

tyttojenpuolella

Joka vuosi 15 miljoonaa tyttöä menee naimisiin alle 18-vuotiaana, osa heistä jopa alle 10-vuotiaan. Lapsiavioliitot ja niiden ehkäisy ovat Planin Tyttöjen päivän teemana vuonna 2016. Keräysvaroilla pyritään ehkäisemään lapsiavioliitoja ja lisäämään tyttöjen turvallisuutta. Lisäksi varoilla tuetaan lapsiäitien mahdollisuutta jatkaa koulunkäyntiä, saada terveyspalveluja, sekä lapsilleen laadukasta varhaiskasvatusta. Plan International on uskonnollisesti ja
poliittisesti sitoutumaton, ja yksi maailman suurimmista ja vanhimmista lastenoikeusjärjestöistä.

Lahjoittamalla tytöille tuet Planin toimintaa niin lapsiäitiyden, kuin lapsiavioliittojen saralla, ja parannat tyttöjen oikeuksia. Lahjoita -sivulla voit tehdä kertalahjoituksen, perustaa oman keräyksen tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi.

Lisää tietoa aiheesta löydät Tyttöjen päivä -sivulta. Lähde mukaan ja ole #tyttöjenpuolella !

Yhteistyössä Plan ja

indiedays-ja-brm-yhteislogo

Tallenna

Tallenna

Tallenna