En tiedä, miten muualla, mutta ainakin täällä meillä päin jyllää flunssa-aalto oikein kunnolla. Meidän perheestä se on nyt kaatanut jo kaksi henkeä, mutta pahoin pelkään, että sama tauti joka piinaa meitä taloutemme naisia, iskee kyllä viikon sisällä myös poikiin. Pelkkä nuhakuume, mutta omalla tavallaan niin hemmetin ärsyttävä.
Sinänsähän tuo käsite ”tauti kaataa”, on vähän tyhmä, sillä jokainen äiti-ihminen tietää, että kun lapset sairastavat siinä ei voi oikein itse kaatua. Oli kyseessä sitten tällainen tavallinen nuhakuume, tai vähän pahempikin tauti, arki on silti pyöritettävä, lapset ruokittava jne. Ajatellapa niitä aikoja, kun nuhakuumeessa pysyttiin vuoteessa, luettiin kirjaa, ja torkahdeltiin pitkin päivää. Tai vastaavasti niitä aikoja, kun äiti laittoi lastenohjelmat pyörimään ja juotti meille lapsille jaffaa. Jep, siitäkin huolimatta, että oli itse ihan yhtä sairas. Niin ne roolit muuttuvat… 🙂
Nyt Risto Räppääjä pyörimään ja Lars Keplerin pariin sohvalle. Tänään täällä otetaan niin rennosti kuin vain mahdollista.
Huomautteleeko teillä lapset usein vaatteistanne tai asuvalinnoistanne? Tai huomautellaanko teillä yleensäkään pukeutumisesta lasten toimesta? Meillä ei juurikaan, vaikka toki pari poikkeustakin löytyy. Esimerkiksi esikoinen saattaa heittää ilmaan kohteliaisuuden, kun ollaan lähdössä jonnekin, ja äiti on käyttänyt ennätysajan sopivaa vaatetta etsiessä, koko tekstiilisen omaisuutensa sovittamisessa ja ärräpäiden luettelemisessa. ”Äiti, sä näytät kauniilta” kuulostaa ihanalle ehkä varsinaista asiasisältöään enemmän juuri kauniin ajatuksen vuoksi. Lapsi kun ei vielä ymmärrä (samoin kuin ehkä joku toinen) kehua ja ylistää vain jotta päästäisiin lähtemisessä eteenpäin. Ei, lapsi joko tarkoittaa sanomaansa, tai sanoo asiansa tehdäkseen toiselle hyvän mielen.
Muuten pukeutumiseen ja vaatetukseen liittyvät kommentit jäävät pieniin (tosin äänekkäisiin) huomautuksiin siitä, että jonkun sukassa on reikä, vaatteessa tahra jne. Nämä huomiot tekee yleensä nuorempi lapsista, ja mitä julkisempi paikka tai jäykempi tilaisuus, sitä äänekkäämmin tiedotus ja ongelman paikantaminen suoritetaan. Näiden esimerkkien lisäksi meillä saatetaan huomata äidin uusi vaate, mutta näissäkin tapauksissa itse vaatetta enemmän lasta yleensä kiinnostaa, mistä ja koska hankinta on tehty. Mikäli esille nousee kysymyksiä hinnasta, uskallan epäillä, että varsinainen kysyjä on lapsen sijaan ihan joku muu taho. Tyyli- ja makuseikat eivät yleensä siis puhuta, tai nostata tunteita, mutta poikkeuksen tekee yksi takki.
Jo parina aamuna takkivalintani on nostattanut kuumia tunteita. Viimeksi tänään, kun huikkasin ovea aukaiseville lapsille, että odottaisivat sen verran, että äiti saa itselleenkin takin päälleen. Ja mitä vielä! ”Ei se ole takki, se on AAMUTAKKI!” Eikä siinä kuulemma kuulu lähteä ulos…
Siinä sitten puolihuolimattomasti vielä vilkaisin itseäni peilistä ikään kuin todistaakseni, että takkivalintani oli hyvä ja varsin oikeutettu, mutta samalla tajusin, että lapseni onkin äärettömän tarkkasilmäinen. Tässä palttoossa ei nimittäin ole vuorikangasta, nappilistaa, eikä vetoketjua. Pelkkä hemmetin saunatakinvyö! Ja kun mallia oikein tarkkaan katsoo, niin kyllähän se aamutakista menee. Vähän lyhyt ehkä, mutta varsin mukava muuten.
Niinpä pyörsin puheeni, sekä esimerkillisen käytökseni siitä, että talvella ei lähdetä takki auki minnekään, ja löysäsin vyöstä solmun pois. Yhtä aikaa toivoin, että tyylipoliisilapseni olisi tyytyväinen, eikä sääntöpoliisilapseni huomaisi ratkaisuani.
Sanoi lapsi sitten mitä tahansa, niin aion kyllä nauttia näistä keleistä edes ohuemman takin muodossa. Kivahan se on, ettei aina tarvitse sonnustautua kuin napajäätikölle lähtisi. Takki aukikaan ei palellu välttämättä ihan niin kovasti, kuin olen antanut lasten ymmärtää.
Seuraavaksi kohti viikonlopun ruokaostoksia. Tosin otsikosta poiketen, minä en lähde aamutakissani kaupungille, koska meillä päin käydään kylillä.
Hiphei, ja sunnuntai-iltaa! Täällä viikonloppu on mennyt enemmän tai vähemmän synttärihumussa. Ensin valmisteluissa, ja tänään sitten tositoimissa, eli juhlimalla.
Oikein hauskat ja iloiset kekkerit, vaikkakin juhlakalu jännittämisen jälkeen vähän aluksi vierastikin vieraitaan.
Tarjoiluina tänään oli sekä suolaista että makeaa:
Jääkaappiin jäi puolikas kakku, kokonainen voileipäkakku ja yllin kyllin muutakin syötävää, eli ihan mentiin perinteisesti menekkiarvioissani. Toisaalta, ei ne ole juhlat eikä mitkään, jos ei jää vielä herkkuja tulevillekin päiville.
Vielä olisi kasa tiskiä ja muuta raivaamista, mutta sitten kutsuu kyllä jo sänky. Kiva, mutta raskaskin, viikonloppu alkaa olla takana. Pientä kriiseilyä siitä, että vauvani on nyt kolmevuotias, mutta eiköhän tästäkin yli päästä.
Ihanaa sunnuntai-iltaa ja kaikkea hyvää alkavaan viikkoon!
