Kamelinselkä on katkaistu ja vuoden harmain päivä on takana. Näin ainakin toivon. Perjantai-ilta meni juhliessa japanilaisittain ystäväporukalla ja eilinen täyttyi harmauden sijaan vaaleanpunaisesta kun juhlittiin 2-vuotiasta kummityttöä. Tänäänkään en ajatellut antaa harmaille ajatuksille kovinkaan suurta jalansijaa, päinvastoin, harmaus saa ihan luvan kanssa luoda hyggefiilistä sunnuntain ylle.

Olen jo tovin kiemurrellut sen kanssa, että mulla ei oikein ole teille mitään ihmeellistä kerrottavaa. Elämä, arki ja viikot jurnuttavat tasaista tahtia. Päivät täyttyvät työstä, lasten harrastuksista, pyykinpesusta ja kaikesta muusta ihan tosi tavallisesta. Joskaan elämäni nyt ei ole koskaan mitään kovinkaan erikoista ollut, mutta kun ei ole tarkoitus muuttaa, remontoida, rakentaa, erota tai lisääntyä, ne sellaiset kuumat perunat jäävät väkisinkin elämättä ja jakamatta. Älkää ymmärtäkö väärin, olen oikein mielissäni siitä, että mitään noista edellämainituista ei ole tällä haavaa tiedossa. Elämä on hyvää just näin. Sellaista, mistä olen haaveillut. Mutta se on tasaista ja ihan tavallista. Ei niinkään otsikoiksi taipuvaa.

Vein perjantaina illan emännälle amarylliksiä ja eukalyptuksia ja pakkohan niitä oli saada myös omaan maljakkoon. Vaikka edelleenkään ei varsinaisesti jouluta, rakastan joulunajan kukkia. Erityisesti näitä lohenpunaisia sävyjä. Ajattelin, että näiden myötä myös se joulufiiliskin voisi löytyä sieltä jostain mielen perukoilta. Ja hei, olen sentään hankkinut jo kaksi joululahjaa ja yhden pikkujoululahjan! Että onhan tässä jo oikea suunta!

Lapset ovat olleet tänään aktiivisina pelireissulla ja tanssiesityksissä. Ajattelin helliä koko porukkaa pannari-iltapalalla. Se on sitä sellaista sunnuntai-illan luksusta tällaisessa ihan tavallisessa elämässä.

Suloista iltaa ja ihanaa uutta viikkoa 💕

 

 

Tuli sen verran pastellisävyisiä kuvia, että voisivat olla vaikka helmikuulta. Mutta joulua kohti mennään ja ensimmäinen sesonkikukka jo törröttää ruukussaan. En voinut vastustaa lidln amarylliksiä, ja ehkä ihan pikkuisen tuli sellainen joulufiiliksen tapainen, vaikka ajattelin, että tänä vuonna tuskin pääsen edes marraskuussa siihen tunnelmaan. Mutta ehkäpä se tästä. Kun lopettaa joulun ja talven sitomisen yhteen. Nythän siis edelleen osassa koivuja on yhä lehti. Mutta päätin uhmata synkkää syksyä ja kaivaa seuraavan viikon aikana kausivaloja esiin. Paperikukat ja valokranssit ikkunaan, niin eikös se vuoden pimein pätkä ala sillä taittumaan. Ja tsemppaan itseäni ihan jatkuvasti tämän pimeyden ja harmauden väliaikaisuudella. Kyllä se valo taas kohta alkaa lisääntymäänkin. Ja tänään jopa paistoi aurinko!

Helmikuuta, tai oikeastaan kevättä, vastaan puhuvat myös mustat vaatteet. Vaikka en juurikaan tunnustaudu mustan oikeaksi ystäväksi, eletään nyt just sitä vuodenaikaa, kun tuntuu, että mustat vaatteet ajavat kaiken muun eteen ja lähinnä juuri käytännöllisyytensä vuoksi. Ihan joka kurapisara ei näy niin karusti tummalla pohjalla. Tai näin ainakin olen ajatellut.

 Loppuvuoden juhlasesonkiin (pikkujoulut, synttärit ja joulu) on aina vahvasti kuulunut pöytäliinalla peitetty pöytä. Tänä vuonna en taida tohtia peittää meidän uutta ihanaa pöytää millään. Niinkin pieni asia kuin ruokapöydän kansi kuitenkin vaikutti tosi paljon keittiön fiilikseen ja nyt kruusatun joululookin sijaan taidan mennä vähän vähäeleisemmällä tai skandinaavisemmalla tyylillä. Tai katsotaan nyt. Voihan se olla, että jouluna levitän pellavat pöytään!

Tämä viikko on ollut taas niin täynnä ohjelmaa ja omat aivoni käyvät vähän ylikierroksilla, mutta nautitaan nyt siitä kun lapset voivat harrastaa ja urheilla ja elämään mahtuu muutakin kuin suljettuja ovia ja peruttuja juttuja.

Mutta nyt kahvinkeittoon, sillä kohta talo täyttyy naisenergiasta ja toivottavasti myös hyvistä ideoista. Leppoisaa keskiviikkoiltaa.

Kaivoin aamulla vanhan kirkasvalolamppuni esiin, sillä vaikka syksy edelleen on ihan jees, pimeys ja valon puute tökkii ainakin aamuisin. Olen aamuihminen, mutta en lainkaan kiellä, ettenkö pitäisi enemmän niistä aamuista kun saa herätä päivänvaloon. Kovinkaan tehokas tuo vuosia vanha valaisin ei enää ole, ja olenkin tänään vakavasti pohtinut uuden hankkimista. Sellaisen, jonka lapsetkin voisivat sytyttää aamupalapöytään istuessaan. Väsymys nimittäin tuntuu painavan talon nuorempaakin väkeä. Toisin kuin monessa muussa paikassa, täällä koululaisten syysloma on vasta ensi viikolla, ja koska tässä olisi nyt vielä pari päivää jaksettavana heilläkin, me kömmittiin eilen koko perhe jo ennen ilta kahdeksaa nukkumaan. Jep, ihan oikeasti! Itse voisin mennä nukkumaan vaikka joka ilta tuohon aikaan, jos se olisi mahdollista, mutta tämä kollektiivinen suoritus oli omaa luokkaansa jopa tässä taloudessa, jossa ei normaalistikaan kukuta puolille öin edes viikonloppuna.

Mutta en minä tullut teille meidän perheen uniasioita kertomaan, vaan päivittelemään sitä, että nämä daaliat ei lopu sitten millään! Nyt ollaan jo miltei kuukauden verran viime vuotta pidemmällä ja edelleen daaliat avaavat jopa nuppujaan. Olin ihan ajatellut tehdä teille sen daalioiden nostoa käsittelevän postauksen lokakuun alussa, mutta tässä ollaan edelleen. Ongelma on toki positiivinen, enkä laita yhtään pahakseni, vaikka oman pihan kukkia saisi maljakkoon seuraavankin kuukauden ajan. Onhan tämä silti aika erikoista, ettei yöpakkasia ole vieläkään ollut.

Jossain vaiheessa ajattelin, että ette ehkä jaksa kovin montaa daaliakuvaa enää tämän vuoden puolella, mutta tässä sitä taas ollaan. Vielä kerran tytöt! Ja ehkä toisen ja kolmannenkin. Vannomatta paras.

 

Bonuksena nopea vinkki tiimalasivartalon hankkimiseen: Leveät lahkeet ja suuret olkapäätä! Jossain keskikohdalla on väkisinkin kapeampaa.