{ sunnuntaifiilis }

22.2.2015

Talvilomaviikko on jotakuinkin paketissa, ja huomenna jatkuu tavallinen arki. Vaikka mitään erityistä koko perheen lomaa ei päästykään viettämään, tuntuu silti kuin edellisestä tavallisesta arkipäivästä olisi paljon enemmän aikaa kuin reilu viikon verran. Kaipa siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että jollakin tapaa päästiin irti arjen kaavoista.

 Sunnuntai kuluu täällä pikkuisen uuteen viikkoon valmistautuessa. Paikat kuntoon ja seuraavan päivän lounas valmiiksi. Pikku juttuja, jotka kuitenkin tekevät maanantaista huomattavasti mukavamman. Myös remonttiroinaa on siistitty pois jaloista, joten siinäkin mielessä henki kulkee taas aavistuksen kevyemmin.

Kerrotut tulppaanit ja päivänvalo saivat tarttumaan kameraan. En niinkään ole ruusuihmisiä, mutta näistä kukista pidän erityisen paljon. Vaikka kukinta ruusua muistuttaakin, tulppaanin varsien rentous on se, mikä viimeistelee kauneuden.

kerrotut tulppaanit2kerrotut tulppaanit6kerrotut tulppaanit4 kerrotut tulppaanitkerrotut tulppaanit3 kerrotut tulppaanit5

Tine K:n pöytävalaisinkin pääsi paikalleen olohuoneeseen, kuten Instagramin seuraajat jo tiesivätkin. Se on kyllä hurjan kaunis, aivan kuten ajattelinkin sen olevan. Noita muuten saa taas alehintaan Homenordilta!

Arvon vielä tänään Arabia Koko -arvonnan voittajan ja ilmoittelen viimeistään huomenna!

Nyt leppoisaa sunnuntai-iltapäivää!


{ joskus tökkii }

12.2.2015

Tiedättekö ne päivät, kun tuntuu, että oikein mikään ei mene putkeen. Kahvimukit kaatuu, tiputtelet tai rikot tavaroita, olet myöhässä, kompuroit ja tukkakin päättää elää omaa eläämänsä – kaikista käsittelyistä ja kemikaaleista huolimatta. Noh, mulla on ollut koko viikko vähän tätä! Tähtikuviot eivät kai ole kannaltani kovinkaan suotuisassa asennossa. Nyt ollaan torstaissa, ja mulla on se fiilis, että hitto en tee enää yhtään mitään, kun kaikki menee mäkeen kuitenkin. Aamulla hajosi blenderi, ja se 1,5 litran lasikannullinen vihreää mönjää levisi nätisti keittiöön. Teki mieleni itkeä, mutta ei siitä nyt sen enempää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei saa jäädä tuleen makaamaan, totesi Kariluotokin aikoinaan tantereella, joten eteenpäin pitää vain potkia. Koska viikko on tähän mennessä antanut aihetta epäillä, ettei ehkä kannata avata kymmenen litran maalipurkkia ja kiivetä tikkaille, päätin, että käytän nämä viikon kaksi viimeistä arkipäivää turvallisesti pehmustetulla alustalla istuen ja lähinnä aivotoimintaan keskittyen. Toisin sanoen, inspiroidun, haaveilen ja suunnittelen. Tarkennettakoot sen verran, että sähköjuttujen suunnittelun kippasin nyt muiden niskaan, ihan vaan kun tuli sellainen fiilis, että se voisi olla tässä kohtaa turvallisempaa. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aika harvoin tulee enää ostettua sisustuslehtiä (kiitos Pinterestin, Instagramin ja blogien), mutta uusimman Vakre Hjem & Interior -lehden suhteen en voinut vastustaa kiusausta. Monta kiinnostavaa juttua samoissa kansissa. Ihania jalkalistoja, kauniita kalkkimaalattuja seiniä ja kiva verhoideakin, joka on toteutettava. Kaikki toteutukset tosin jätän siihen asti, kunnes nämä vibat muuttuvat paremmiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kevätsahrami, eli krookus, tarttui mukaan taannoin Ikean reissulta. Pitää varmaan lähteä uudelleen viherostoksille, sillä muuten tämä kevätkukkien myynti on vielä aika heikoissa kantimissa.

Loistavaa torstaita teille – ja, ehkä mullekin vähän! 😉


{ teki mieleni vihreää }

30.1.2015

Onpas helpottavaa kuulla, että muidenkin päät on jääneet auton ovien väliin. Ei sillä, että olisin vahingoniloinen, vaan ihan puhtaasti helpottunut. En ole ainoa lajissani! Tuonne blogin Facebook-sivulle rakkaat läheiseni kokosivatkin pientä listaa edesottamuksistani, mutta myönnän, että paljon jäi paljastamattakin. Huh, toisille vain sattuu ja tapahtuu! 🙂

Mutta sitten otsikkoon. Kyllä, nyt tekee mieli vihreää ja vehreää! Tänään oli pakko tehdä pieni reissu Plantagen – Ikea -akselilla ja mukaan tarttui niin sipulikasveja, kuin yrttejäkin. Lisäksi pikkumies päätti ryhtyvänsä kaktusviljelijäksi, joten pieniä alkuja tähänkin projektiin oli pakko hankkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yrttejä pitää toki hankkia lisääkin, mutta näillä saa jo kivasti vihreyttä keittiöön. Helmililjoja, perunanarsisseja ja krookuksia on ollutkin jo kova ikävä, eikä hyasinttikiintiökään tullut täyteen jouluna. Nyt täytyisi vain keksi ruukut jokaiselle. Pienet kaktuspurkit piilotimme ensihätään muffinivuokiin. Toimivat noinkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomiselle siis istutuspuuhia!

Ihanaa viikonloppua!