Tuli kuin tulikin aurinkoinen syyslauantai! Tökittiin pojan kanssa viimeisetkin kukkasipulit maahan, haravoitiin rapunpieltä ja istuteltiin joitakin ensimmmäisiä syksyisiä istutuksia. Muuttokantamisten jälkeen (ei kauheasti kannata nyt ovien vierustoja tukkia) ajattelin koristella pääsisäänkäynnin edustan ja raput, sekä kuistin raput ja kuistin, erilaisin ruukkuistutuksin ja lyhdyin. Sitten vain toivon valkoista lumipeitettä, joka kätkisi alleen hoitamattoman pihan. Yksinkertaista, eikö! Taitaa vaan olla, vanha viisaus ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” keväällä enemmän kuin oikeassa…

Ulkorakennuksen lastauslaituri toimi kätevänä työskentelytasona. Vaikkakin se on korkeutensa puolesta matalampaa hevoskärrymallia, on seisaaltaan tekeminen huomattavasti mukavampaa, kuin kykkiminen. Tulipa mieleeni, että pitääkin joku ruukku jättää myös laituria koristamaan. Calluna kaupoille mars!

Aurinkoa!

 

Täällä on eletty hiljaa ja nautiskellen viimeisistä kotiäitipäivistä tällä erää. Tuntuu hassulta, että kaikki se, mikä nyt on välillä jopa puuduttavan yksitoikkoista arkea, on kohta mennyttä. Vaikka edessä on hyvää ja odotettua, kaihertaa mieltä myös pieni haikeus. Eräänlaisen ajan loppu tämäkin. Vaikka ensiviikolla alkava päivähoito ei ihan kokoviikkoista olekaan, tulee arki muuttumaan aika tavalla.
Juuri nyt ne kaikkein arkisemmatkin jutut ovat tuntuneet niin kovin tärkeiltä. Ruuanlaittoa, leivontaa, ulkoilua jne… Tällä viikolla tuossa kaikessa on ollut ihan toisenlainen hohto. Päiväkotivarusteet on hankittuna, lelukorit siivottu ja matkavalmistelujakin tehty.

Ulkona tuoksuu syksy, ja sisällä kelpaa tunnelmoida kynttilän valossa. Illaksi on sovittu playdeitit, viikon kohokohtia sekä äidille, että pojalle. Juuri nyt tiskikone hurisee rauhoittavasti ja nautin omasta iltapäiväteestäni. Kotikin on suht siistissä kunnossa – ainakin hetken aikaa.

Kauhean monta blogijuttua rästissä. Yritän kiriä. Piian testaamasta Color Maskistakin laitan teille saamani raportin. Ehkä jo illalla, jos vain suinkin ehdin.

Nyt toivottelen rauhallista päivän jatkoa!

 

Kevään ensimmäisistä leskenlehdistä asti olen lähes päivittäin saanut pienen kukkakimpun ilokseni. Suloiset sekakimput luonnonkukista, raikas nippu voikukkia tai ”ihan vain vahingossa” taittunut oksa jostakin pensaasta.

Aina ei voi väittää, että maljakossa on tuoreita kukkia, mutta rakkaudella poimittuja kuitenkin. Näitä tulee syksyn tullen ikävä. Kunnes taas ensimmäiset leskenlehdet nostavat päätään.