{ home sweet home }

11.1.2015

Niin kiva, kuin on välillä käydäkin jossain, on kotiin palaaminen aina mukavaa. Konsertti oli ihan mahtava, varmaan pääsee kokemuksena top kolmoseeni, heti lasten syntymien jälkeen. Nenäliinoihin en osannut varautua, mutta piippuhyllyn paikoilamme sai aika rauhassa vetistellä. Eilen vielä hengailtiin mieheni kanssa päivä Helsingissä, pieniä ostoksia ja ruokailemista, illaksi sitten kotiin. Lauantai-ilta lasten kanssa, tuntui sekin äärettömän mukavalta. Niinhän se on, että pieniä juttuja arvostaakseen pitää välillä olla hetki poissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reilun kuukauden päänsärkyä tuottaneet tekniset ongelmat ovat nousseet taas tänään kiristämään pinnaani. Tusin kukaan on viime aikoina voinut välttyä kuulemasta sanaa palvelunestohyökkäys. No, näitähän on riittänyt, ja kylläpä kiukuttaa. Blogille kun on päivässä varattuna se tietty hetki, ja sen hetken saaminen vaatii suunnittelua ja aikatauluttamista, muiden joustamista ja työaikojen vertailua. Väkisinkin ärsyttää, kun juuri sen kaiken esivalmistelun jälkeen huomaat, että nyt ei vaan onnistu. Lapset odottavat jo seuraava ohjelmanumeroa, ja päivän aikataulut on laadittu. En edes uskalla miettiä kuinka moni postaus on kuukauden aikana jäänyt tekemättä, kun ei vain yksinkertisesti pysty.

Ja, ennen kuin kukaan tarttuu asiaan, tiedän, että hyökkäyksistä koituu paljon paljon suurempaakin ongelmia, kuin bloggaajien postaustahdin rajoittaminen, mutta tämä nyt omasta henkilökohtaisesta vinkkelistä. Harmittavaa, ei sen enempää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki joulun hyasintit ovat nyt kukintansa kukkineet mutta pari amaryllistä jaksaa yhä ilostuttaa. Tämä punainen tuossa keittiön tasolla on aivan vastustamattoman kaunis mustaa taustaansa vasten. Jotenkin niin kaunis, vaikken mustan ja punaisen liittoutuman perään yleensä olekaan.

Oliivipuuta tuossa tänään tutkailin, ja näyttää kivasti tekevän jo uutta lehteä. Voisi jo uskaltaa julistaa, että se selvisi talvesta. Ja, ihan ekan kerran tänään, hyasinttiruukkuja tyhjentäessäni, tuli mieleeni kevään esikasvatukset ja yrttiruukut ikkunalla. Ei enää kauaa, ja päästään niihinkin puuhin!

Vähän viluinen ja nuhainen olo (kiitos taas hotellien ilmastoinnin), ja tässä juuri arvon, että hölkällekö vai ei. Glögiäkin jäi joululta pari purkkia, joten taidan ainakin ensin hiukan lämmitellä sen avulla.

Mukavaa snnuntai iltaa, ja ladataan akkuja arkiviikkoon. Se oliskin nyt sitten ensimmäinen täysinäinen pitkään aikaan!


{ vuoden ensimmäiset }

05.1.2015

Vaikka juuri nyt nautinkin talvesta ja lumesta, koen silti aina joulun jälkeen jonkinlaista henkistä kevättä. Ihan vain jo tietokin siitä, että päivä alkaa pitenemään ja auringonvaloa on tarjolla yhä enemmän, piristää mieltä kummasti. Mielessäni jaan talven kahteen osaan; Syystalveen ja kevättalveen. Vuoden vaihtuminen toimii sitten näiden kahden jakajana.

Ensimmäinen merkki kääntymisestä kohti kevättä, on tietenkin joulun siivoaminen pois. Mutta, heti seuraavana tulevat tulppaanit heleissä sävyissään, ja se tapahtui tänään. Vuoden ensimmäiset tulppaanit, kuin lupaus keväästä ja lämmöstä!

tulppaanit2

Näin loppiasaattona ajattelin raivailla kotia taas hiukan järjestykseen ja ottaa joulun virallisen loppumisen siirtymäriittinä kevääseen. Tästä se lähtee, uuden suunnittelu ja valoon tottuminen.

tulppaanit1

Loppiaisen jälkeen palaa arki. Koulu jatkuu, ja harrastukset heräävät lomiltaan. Elämään tulee taas rytmiä ja jatkuvuutta.

tulppaanit

Monelle tämä päivä on yhtä aikaa maanantai ja perjantai. Nautitaan siitä!


{ lempivaate }

04.11.2014

Hitto vie tätä pimeyttä! Saisi tulla lunta ja jäätä, jos nyt ei tupaan ja porstuaan asti, niin ainakin maahan! Missä se talvi taas viipyykään!?
Nämä pimeän nuhruiset päivät vaativat aikamoista tsemppausta käynnistyäkseen. Kirkasvalolamppua ja paljon kahvia. Silti ottaa koville, kroppa kaipaa valoa ihan vain jo hormonitoiminnan säätelemiseen. Niinä päivinä kun jalat tuntuvat lyijyltä ja päivä ei valkene ollenkaan, aamutoimia helpottaa kummasti kun kiskaisee ylleen lempivaatteensa. Enkä tarkoita nyt sitä parasta iltapukua (joka tosin voisi tuoda pimeään arkeen iltajuhlan tuntua!), vaan vaatteita joissa on mahdollisimman mukava olla ja olo tuntuu kotoisalle.

Koska mulla ei ole pukukoodeja riesanani, on lempiasuni niin casual kuin vain olla saataa. Please jeans -farkuista on tullut kuin toinen iho. Kahdet farkut kiertävät pyykki- ja käyttöväliä koko ajan, ja housut ovat pehmeät kuin pyjama. Ei kiristä eikä purista. Mutta ehdoton lempparini on Odd Mollyn Tenfold knit vuosien takaa. Se kaikesta nyppyisyydestään huolimatta on yhä lempparineuleeni, ja vedänkin sen päälleni vähintään kerran viikossa. Niinä päivinä kun ei tule mitään muutakaan mieleen, tai ei vain ole aikaa miettiä, että mitä sitä päälleen pukisi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja, heti kun lempparit on heittänyt niskaansa, päiväkin tuntuu käynnistyvän ihan helposti. Olo on kotoisa ja mukava! Niinpä tnään mennään näissä. Lempivaatteissa, joissa arkikin tuntuu huomattavasti paremmalta!

Nyt on karjalanpaistilounaan vuoro! Voikaa hyvin ja ajatelkaa valoisia ajatukisa!