{ mustikkamuffinit }

30.7.2012

Kuten suunnittelinkin, on tänään vietetty leivontapäivää. Sateinen keli on oikeastaan mitä parhain syy pysytellä keittiössä, tai muuten vain sisällä. Laitan teillekin helpon ja maukkaan ohjeen, johon ei tarvita kovinkaan suurta mustikkasatoa. Eli metsään voi lähteä vaikka pienen mukin kanssa!

Helpot mustikkamuffinit
n. 8-10 kpl isoja leivoksia (amerikkalainen muffinivuoka)

3 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
0,5 dl sokeria
0,5 dl hunajaa
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
2 kananmuna
1 dl juoksevaa margariinia, jäähdytettyä voisulaa tai öljyä
n. 2-2,5 dl mustikoita

Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää loput ainekset huolella sekoittaen. Jaa taikina vuokiin niin, että täytät vuuat vajaaseen puoliväliin. Lisää vuokaan mustikat, ja täytä vuoka sitten niin, että jätät reunalle hieman kohoamisvaraa. Voit halutessasi laittaa päälle vielä muutaman mustikan.

Paista uunin keskitasossa 200°C n. 15-20 min

Maistuvaa maanantaita kaikille!

 


{ ilman telkkaria }

24.7.2012

Jo pari kuukautta sitten sanoi telkkarimme sopimuksensa irti, ja siitä asti taloudessamme on eletty televisiotta. Kovinkaan kummoisesti arkemme ei ole asiasta muuttunut, ja televisioton elämä onkin pitkään ollut jonkinlaisena haaveenani. Koska olosuhteiden pakostakin tietokone on tällä hetkellä sijoitettuna olohuoneeseen, saa 27 tuumaisesta tietokoneesta hätäavun silloin, kun tekee mieli katsella leffaa tai jotakin muuta. Myös viikonlopun Muumit katsellaan yle areenalta tietokoneen kautta.

Niinkin suuri ja hallitseva elementti kuin vanha television rohjo loistaa poissaolollaan, ja tuo loiste kieltämättä miellyttää silmääni. Koska vanha, mittojen mukaan teetetty, tv-taso kuitenkin on yksi aina mukanani kulkeneista rakkaista huonekaluista, saa se jatkossakin säilyttää paikkansa, mutta kera erilaisen tehtävän kuitenkin. Eilisen Ikeareissun lisäksi (tauluprojekti etenee, ja siitä myöhemmin lisää), nappasin Bauhausin puutarhamaailmasta komean orkidean kainalooni, ja nakkasin sen kotona somistamaan tv:n kokoista aukkoa. Itseasiassa, ostin kukalle ruukunkin, mutta sitä ei valitettavasti saatu ehjänä kotiin asti. 🙂

Nyt vain toivon kukalleni pitkää ikää. Jopa pidempää kuin vanhalle televisiolle. Edelliset orkideani kun pelastin jo seitsemän vuotta sitten silloisen työpaikkani jätekuormasta, ja kasvit hengittävät edelleen. Muuton vuoksi annoin ne kuitenkin pois, sillä juuri niiden yksilöiden kanssa yhteiselo alkoi jo kyllästyttää. Olipa välissä myös vuosia, jolloin perhoskämmekkä oli mielestäni surullisen tylsä muotikasvi. No, mieli muuttuu…

Täällä ainakin on sateisen harmaata ja kylmää. Ruoka tuoksuu uunissa, ja värikynät viuhtovat vieressäni. Leivontasormeakin syhyttää, joten oikein mukava tiistai päivä kaikesta koleudestaan huolimatta.

 


{ uutta viikkoa }

23.7.2012

Sateinen maanantai, mutta ei anneta sen häiritä. Meillä vietetään harvinaista vapaapäivää, ja ollaan taas vihdoin koko perhe kasassa. Herkkua!
Kevyttä siivousta, huilailua ja lukemista. Mikä parasta; Yhdessä syömistä, koko perhe keittiön pöydän ääressä.
Iltapäivällä olisi tarkoitus suunnistaa Ikeaan. Muistatte varmaan tekemäni tekstitaulut. No, niiden kehystäminen ikään kuin vain jäi, mutta nyt ajattelin katsastaa Ikean edulliset kehykset ja saattaa projektin päätökseen. Askel sekin!

Vielä mahtuu tavisvaatteetkin päälle. Tai no, leggarit ja tunikat, mutta kuitenkin! 🙂

Onko porkkanan ja timjamin pyhä liitto teille tuttu? Ehkä paras lämmin lisuke, jonka tiedän!
Uusia pieniä porkkanoita halkaistuna pituussuunnassa kahtia. Pelkkä pesu riittää, porkkanoita ei tarvitse näin kesällä kuoria, jos ne ovat vasta maasta nostettuja.

Päälle oliiviöljyä, sormisuolaa ja tuoretta timjamia. Uunissa 150°C ja noin 40 minuuttia, porkkanoiden paksuudesta riippuen. Suloisen makeita kavereita esimerkiksi kalalle ja lihalle. Paahdetut porkkanat ovat myös kiva lisä esimerkiksi pastan joukkoon, sillä ne ovat pehmeitä ja suussasulavia. Kannattaa kokeilla! Omaa porkkanamaata on ikävä!