>Aika ihana juttu

15.2.2011

>

Mulla on pitkään ollut yksi BoligLivin juttu, johon olen palaillut yhä uudelleen ja uudelleen. Viime keväänä se taisi eteeni sattua. Oikeastaan kuvat on ne, miksi katselen tätä aina tasaisin väliajoin. Ajattelin jakaa sen nyt tässä teillekin, ihanan piristävät kuvat, haikailen kesääkin jo, vaikken mikään kesäihminen olekaan. Kevät on enemmän mun juttu. Mutta ruukkupuutarhaa, avoimia ovia ja ikkunoita, voiko niitä olla kaipaamatta, kun ulkona on pakkasta ja ilmasto kuin Siperiassa! Ajattelen värejä ja elämää. Sekä tietenkin pitkiä kesäiltoja ja yöttömiä öitä!
Se miksi juttuun aikoinaan kiinnitin huomioni, onkin ihan toinen tarina, ja siitä kerron lisää myöhemmin. Huomenna olen ehkä itsekin hiukan viisaampi!

Juttuun BoligLivin sivuille pääset tästä. Talon asukas pitää muuten varsin suloista DondeC -sisustusliikettä. Klikklik!




***

{ pullantuoksuinen äiti }

07.2.2011

En ole pullantuoksuinen äiti, vaikka se niin ihanalta kuulostaakin. Olen itse asiassa leiponut viimeaikoina todella vähän. Pulla ja leipä ovat oikeastaan ainoita, joiden leipomisesta pidän. Kakut ja muut tarkkaan mitattavat taikinat ei ole mun juttu.
Leipomattomuutta voin perustella monellakin seikalla. Tavalliset kiire ja laiskuus ovat varmaan ykkösenä, mutta toisaalta ajattelen, että mikäli meidät olisi luotu jatkuvaan pullansyöntiin, kasvaisi pulla puissa tai pensaissa, eikä sitä ylipäätään tarvitsisi kenenkään leipoa. Kun sitten leivotaan, käytetään kunnolla voita ja sokeria, ja ollaan sitten lopun edestä syömättä. Pullasta ei ole kevennettyä versiota, se on sitten jo sämpylä. Toisaalta arki sisältää myös ne päivät, joina perheelleen haluaa haistattaa jotain ihan muuta kuin tuoreen pullan tuoksua.

Niin tai näin, tänään aamulla laitettiin taikina kohoamaan ja leivottiin kasa kanelipullia. Miksei laskiasipullia, syy on ihanien kanelipullavuokien, jotka sain ystävältäni. Voiko noita vastustaa!
Puolen litran taikina riittää hyvin. En omista yleiskonetta ja vaivaus hoituu käsivoimin. Tällä leipomisen määrällä se ei ole koskaan tuottanut ongelmaa, mutta tietysti Kitchenaid olisi tervettullut tähänkin keittiöön. Muita koneita en huoli, koska ne ovat rumia, ja vaatisivat säilytystä kaapissa. Ja sitä kaappitilaa kun ei ole.

No, ei ehkä pullantuoksuinen äiti tai vaimo, mutta eipä tuossa maanatai aamuna papiljotit päässä pullaa leipoen ihan feministiolokaan ollut. 🙂 Varsin hauska aloitus viikolle!

Tulipas kuvapläjäys! Pahoittelen…
Reipasta viikon aloitusta kaikille!

***


>Hei helmikuu!

01.2.2011

>Vihdoin se on täällä. Runebergintortut, hiihtolomaviikot ja ystävänpäivä. Vaikka laskiainen meneekin maaliskuun puolelle, aion nauttia helmikuussa kyllä laskiaispulliakin. Koska niitä näkyi jo kaupan tiskissä, lienee luvallista pyöräyttää pullat kotikeittiössäkin.
Eilen huomasin auringonsäteen osuvan kaasujalkaan. Ihmeellinen tuo autolla ajo; ei pelota suurempikaan vauhti, kun tuulilasiin paistaa. Pitää olla tarkkana! Mieli teki jo kantaa autoon Tehosekoittimen levyt (henkilökohtainen kevään merkki), mutta ajattelin pitkittää nautinnon maaliskuulle. Vaikka sää onkin ollut keväinen, on helmikuu vielä varsinainen talvikuukausi. Mutta se valo! Tulee tarpeeseen, eikä yhtään liian aikaisin!
Vaan onpa auringonsäteissä petollinenkin puolensa. Nimittäin armoton valo paljastaa siivoamattomat pinnat. Talven aikana poltetut neljä pakettia Ikean kruunukynttilöitä, ja sata muuta kynttilää, ovat jättäneet jälkensä. Ikkunat on nokiset ja pienten sormenjälkien koristelemat. Pöydillä ja tasoilla näkyy pienempikin pölyhippunen ja lattia kaipaa luutaajaa. Laiskottelu joulusiivouksessa kostautuu kevätauringon valossa. Meillä alkaa viikonloppu jo huomenna, ja olen ihan tosissani ajatellut lohkaista siitä pienen osan kevätsiivoukselle. Jospa aurinko jaksaisi paistaa, ja siivous saisi aurinkoenergiaa.
Mutta nyt on iskenyt myös kevätlevottomuus. Ei se ihan tarkkaan tuossa tammi-helmikuun vaihteessa tullut, vaan pikkuhiljaa, mutta mieli tekee mennä, tehdä, kokea ja nähdä. Kaukomatkat eivät sovi sen enempää budjettiin kuin aikatauluunkaan, joten pitää keksiä jotai muuta.
Mutta ensin pitää miettiä, missä meillä säilytettiinkään pölyrättejä!
Hiphei, ja energistä helmikuuta teille kaikille!

Pitsitunika alle neljällä eurolla kappahlista. Make me happy 🙂

***