Lapsellista

18.7.2011
Mikä ihme saa aikuiset naiset pukeutumaan lapselliseen leikkipukuun (playsuit, shortsihaalari, tai mikä ikinä onkaan)?
Itse ajattelin kokeilla, ja ihastuin heti. Puku löytyi JC:n alerekistä yhdeksällä eurolla. Hyvä hinta hiekkalaatikkovaatteelle. Faktahan on se, että kokopuku tuskin imartelee kenenkään vartaloa, mutta hitsi se on kätevä ja mukava. 🙂
Ollaan hääritty Niilon kanssa pihalla. Kitketty rikkaruohoja ja tehty hiekkakakkuja. Sää on siirtynyt taas asteen verran kesäisemmäksi. Kasvimaalla auringonkukat on hyvässä kasvussa. Salaatti rehottaa, kesäkurpitsat kasvavat silmissä ja sipulisatoa on jo käytettykin. Porkkanoiden annetaan vielä hetki turvota. Tekisi kovasti mieli ensi keväänä laajentaa viljelyksiä. Mahduttaa mukaan perunat ja herneet. Ehkä laajentaa mansikkamaata. Naapurin tyrnit houkuttavat. Pari puskaa olisi kiva saada omaankin pihaan. Mutta ne sitten ensi vuonna. Ei ainakaan aikaisemin.
 Illalla alkaa sitten se L-O-M-A! Kun vain jaksaisi paistaa ja olla kaunista. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen nautin kesästä. Omasta pihasta ja omasta rauhasta. Työtä on ollut paljon, mutta pikkuhiljaa piha on muotoutunut enemmän meidän näköiseksi. Sellaiseksi jossa viihtyy, ja nauttii olostaan.
Ensimmäistä kertaa olen todennut, että täällä on hyvä olla. Tänä kesänä olen tainnut päästä kotiin!
Lapsellista alkavaa viikkoa!
***

>Tapettiatapettia…..

07.7.2011

>

Viikon blogitauosta tapetointi selittää ehkä yhden päivän. Jotain on kuitenkin saatu aikaiseksikin; Eli makuuhuone ja veski on nyt tapetoitu!
Makkarin tapetti on Boråsin falsterbo sarjasta. Lintuja ja kukkia. Tässä liikutaan nyt siinä rajalla, että meneekö liian imeläksi vai ei. Täytyy olla tarkkana, ettei huone muutu liian hempeäksi ja romanttiseksi 🙂
Vaikka tapetti on valmistettu 1800-luvulta peräisin olevan ruotsalaisen mallin mukaan, näen tässä silti hiukan jotain itämaistakin. 
Kiva tapetti, rauhallinen väri.
Veskiin laitettiin ne Sandbergin kielot. Sopii kivasti helmipontin kaveriksi. Vessa on meillä tosi tosi pieni, joten puoli seinää kuviotapettia on just hyvä määrä. Vielä pitää silmän hiukan tottua, tila tuntuu nimittäin nyt entistä pienemmältä. Hiuksia harjatessa varoo isoja liikkeitä ja pelkää osuvansa seinään 🙂
Tapetoinnin lisäksi meillä on harrastettu karsimista. Tavaraa yritetään nyt tosissaan laittaa kiertoon ja saada hiukan säilytystilaa. Päivät menee ihan vain kaappien penkomisessa.  Miten sitä tavaraa voikin olla niin paljon!
Blogi päivittyy pikkuhiljaa. Nauttikaa auringosta!

Oho, onpas vessan peili likainen! 🙂
***

>Ne olis nyt seinässä!

20.6.2011

>

Aloitettiin eilen heti aamusta. Tapetit saatiin seinään, jälki on hyvää ja parisuhdekin edelleen kasassa. Oikeastaan kiva päivä olla ihan vain kahdestaan ja tehdä yhdessä jotain, joka vaatii keskittymistä läsnäoloa. Laatuaikaa, sanon minä!
Tämähän on taas niitä T:n valitsemia tapetteja. Itse taistelin pitkään sen harmaan wiener jugendin puolesta, mutta miehen makuun se oli taas ihan liian valju. Nyt kiittelen, ratkaisu oli ehdottomasti parempi!
Tuohon pystylaudoitettuun seinään olisi kai oikeaoppisesti pitänyt yhdistää jotain muuta kuin pystyraitaa, mutta itse pidin lujasti kiinni raidoista. Olohuone on tyypillinen 1960-luvun olohuone; Pitkä ja kapea. Kun siihen vielä lisätään matala huonekorkeus, tuntuu tila hiukan sellaiselta tunnelilta. Halusin koko huoneen pystyraitaa, ikään kuin tekemään korkeutta tilaan (ja vaikka itse sanonkin, niin siinä myös onnistuttiin). 
Jugend tyylinen raitatapetti oli se mitä alunperinkin lähdettiin etsimään. Mikään new england ei tullut kuuloonkaan. Eikä nyt sillä, että mulla olisi jotain sellaista vastaan (turha ottaa hernettä nenään). Ne ei vaan sovi meille ja meidän tyyliin. Jätän suosiolla raidat, ruudut, tähdet ja rivièra maisonit muille. Ne on kauniita omilla paikoillaan.
Anyway, lopputulos on mieleinen. Sopivasti pastellisävyjä olematta liian söpö.
Nyt odottelen innolla vessan ja makuuhuoneen tapetteja. Kiva päästä välillä kohdistelemaan kukkasia 🙂


KIVAA JUHANNUSVIIKON ALKUA KAIKILLE!
***