Heippa ystävät. Tämä elämä on kyllä ollut viimeisen viikon ajan yhtä sähläystä. Tuntuu, että jatkuvasti saa ajella autolla johonkin suuntaan, ja joka kerta kuljettaa kaamean määrän tavaraa jonnekin. Mutta valoa on tunnelin päässä; Tänään käytiin katsastamassa kolme huonetta ja keittiön käsittävä siisti vuokra-asunto, joka ensi kuun alkupuollella tulee olemaan meidän väliaikaiskoti. Jee, sanon minä. Vajaa kolme viikkoa asustellaan vielä mummulassa, ja sitten saadaan tavaroita hiukan yhdenkohden. Tuntuupa hyvältä. Eikä sillä, että mummulassakaan mitään vikaa olisi. Vietinhän täällä ensimmäiset 17 vuotta elämästäni, ja talo on tavallaan yhä ja aina minulle koti. Mutta, oma perhe ja oma tila, omat tavarat ja omat tavat; Niitä kaipaan!

Kolme viikkoa seisoisi varmaan käsilläänkin, mutta minä koitan elellä arkea kuitenkin mahdollisimman normaalisti. Josko blogikin kestäisi tämän siirtymäajan, ja saisin tehtyä edes jonkinlaisia postauksia. Tässä kuitenkin tälläinen väliaikatiedote elämästämme. Ollaan kodittomia, mutta suhteellisen hyvässä kunnossa kuitenkin.

Toivottelen auringonpaistetta teille, ja työn iloa jokaiselle kadunlakaisijalle. Kohta vedetään baltsut jalkaan!

Hui, miten aika on rientänyt. Muutto on vienyt paitsi kaiken ajan, myös mehut. Jossain kohtaa komeroita ja varastoja tuli kyllä uskon puute, mutta muutto on nyt onnellisesti takana, talo hyvästelty ja luovutettu uusille asukkailleen. Nyt keskitytään uuden kodin löytämiseen, tosin samalla pitää etsiä sitä väliaikaistakin, sillä tämänhetkinen majoituksemme on toisten nurkissa, ja jokainen voi itse päätellä, kuinka miellyttävä ratkaisu se on. Tavarat ja omaisuus on pahasti hajautettuna varastoon ja muiden nurkkiin; Kaikki on hujanhajan – ja pää ihan yhtä sekaisin.

Viimeiset kurkistukset kaappeihin, tarkastus, ettei mitään tärkeää jäänyt jälkeen. Valaisimia jätettiin, osa vietiin mukanamme. Tyhjää ja ankeaa, muttei haikeaa ollenkaan.

Kuten kuvissa näkyy, LV:n laatikosta paljastui Neverfull GM, ihana tilaihme ja juuri sellainen, jolle oli ihan oikea tarve olemassakin. Mukana mahtuu kulkemaan kamera ja tietokone, sekä kaikki muu tarpeellinen käsilaukkusälä. Naamassa näkyy stressi ja väsymys, naisellinen itsetunto on laskenut samaa tahtia kuin säärikarvat ovat venyneet pituutta. Jos joku kadulla vastaan tuleva kysyisi haluaako rouva kenties botoxia, lankeaisin ihan varmasti. Vaan eipä ole (onneksi) kovinkaan todennäköinen skenaario.

Netti toimii nyt vaihtelevasti, toistaiseksi tikulla. Kunhan arki saadaan rullaamaan, ehkä blogikin tästä taas virkistyy. Huomasin juuri, että lukijoiden määrä lähentelee jo tuhatta, ja kävijöiden määrä kahta miljoonaa! Toinen hui! Kumpikohan täyttyy ensin? No, joka tapauksessa sitäkin pitää jotenkin juhlistaa. Huomenna pitää kuitenkin tehdä jotain kivaa. Nauttia yhteisestä ajasta perheen kesken, ja rentoutua. Sitä odotellessa….

Hassu juttu, että vaikka sitä oikeaa taloa ja kotia ei olekaan vielä löytynyt, tekee aivot jatkuvaa visiointityötä. Olen oikeastaan aloittanut tulevan kodin suunnittelun jo ihan kirjallisestikin; Listaamalla asioita, joita en missään nimessä halua. Vaikka tämä talo ei ollutkaan se meidän unelmien koti kaiken rempan ja työnkään jälkeen, olen oikeastaan iloinen, että tämä kaikki on koettu. Talo on ollut ikään kuin harjoituskohde. Tiedän monta siaa, jotka tekisin tulevaisuudessa toisin. Olen listannut virheitämme ja suunnittelun puutteita. Mitkä ratkaisut eivät ole toimivia, mitkä värit miellyttävät, millaiset pinnat ovat kauniita ja samanaikaisesti myös toimivia.

Vaikka meillä on tällä hetkellä kaksiotehanat, posliinialtaat ja paljon muuta monen mielestä epäkäytännöllistä ratkaisua, tyytymättömyyteni ei kohdistu niihin. Todennäköisesti niitä ei löydy tulevasta kodistamme, mutta olen ollut kuitenkin tyytyväinen niiden suhteen. Sekä kaksiotehanat, että posliinialtaat ovat olleet käytännöllisiä kaikista epäilyistä huolimatta.

”Mitä tekisin toisin”-listani on valtavan pitkä, mutta yhtenä hyvänä esimerkkinä pidän erilaisten pintojen toimimattomuutta taloudessamme. Laminaattilattia on itsestäänselvyys, ja kylpyhuoneen suuret mattapintaiset seinälaatat ovat hyvä esimerkki. Ainainen puhdistaminen, epäsiisti ulkonäkö, huono puhdistettavuus… Tuskin enää valitsen mattapintaa kylpyhuoneeseen.
Toinen ääripää on ollut kiiltäväksi hiottu kivi. Peilaava keittiön työtaso, varsinkin täysin mustana, on aiheuttanut jokusen päänsäryn. Pelkäsin aikoinaan pölyn näkyvyyttä, mutta ongelmaksi onkin osoittautunut puhdas vesi ja kaikki muu pöydälle laskettu. Kiiltävässä pinnassa näkyy joka ikinen vesilasin jättämä ranttu, ja kaiken lisäksi peilaava pinta heijastaa sen kahtena. Pyyhi ensin kostealla, kuivaa ja kiillota sen jälkeen kuivalla. Työlästä!

Kiiltävä kivilaatta ei ole myöskään paras mahdollinen materiaali vessan lattiassa. Toki lattia toistaa kauniisti katon kristallivalaisimen kuvion, mutta näkyypä siinä kahtena myös vesipisarat. Ja vesipisarat vessan lattiassa ovat epäsiistin näköisiä. Mistä sitä tietää, onko ne vettä vai jotain muuta? Varsinkin kun taloudessa asuu itsekseen pissaileva pieni poika. Pesen siis lattian päivittäin käsipelillä konttausasennossa. Työlästä!

Vaan kun pidän tuosta mustasta pinnasta. Pidän siitä, että keittiön tasolle voi laskea kuuman kattilan ja uunipellin käyttämättä mitään pannunalusia. Pidän mustan ryhdikkyydestä, samoin kuin pidän mattapintaisista seinälaatoista. Voi siis olla, että lankean samoihin virheisiin kahdesti. Ainoa ero on, että ensi kerralla en voi valittaa. Tiedän mitä valitsen, puutteineen ja epäkäytännöllisyyksineen. Taidan repiä koko listan. Aika näyttäköön. Ehkä ihan hyvä, että se oikea taloa ei ole vieläkään kävellyt vastaan, koska en selvästikkään osaisi tehdä niitä oikeita ratkaisuja. Yhden harjoituskohteen jälkeenkään.
Aurinkoista perjantaita!