{ maalari maalasi lattioita }

29.10.2012

Tuossa jo eilen ja tänään sainkin muutaman kyselyn lattian maalaamisista, ja sävyvalinnasta. Laitetaan siis aiheesta oikein erillinen postaus, ja poistetaan väärät käsitykset!
Valintojen vaikeutta -postauksessa kerroin nopeasti tekemästämme lattiamaalin sävyvalinnasta. No, vaikeaa se olikin, sillä metsään menimme harmaan sävyn kanssa ja pahasti. Parin päivän kuluttua maalaamisesta lattia oli nimittäin sininen. Ei hyvä, liian kylmä ja silmiinpistävän sinisävyinen. Samaan aikaan päätimme toteuttaa muuton käytännön syistä jo hieman aiemmin ja välttää muiden nurkissa asumiset. Nopea soitto Tikkurilan Maalilinjalle, ja olimme huomattavasti viisaampia. Neuvojen mukaan Betoluxin päälle sai parin kuivumispäivän jälkeen maalata Akvaa, ja sitähän sitten sudittiin. Maalarinvalkoisena kuitenkin. Tai hienommalta nimeltään sävyä höyry.
Suunnanmuutos miellytti jopa miestä, joka aluksi oli harmaiden lattioiden kannattaja. Maalarinvalkoinen on sen verran viileä, että näin talvisen kylmässä valossa lattiat melkein näyttävätkin harmailta.

Lattiat kuivuivat nopeasti, ja maalipinta on kestänyt hyvin rullautumatta huonekalujen painon. Tosin, valta osa huonekaluista on vieläkin varastossa tai keittiössä, jossa edelleen komeilee ei niin kaunis laminaattilattia.

Mitä tuon Akvan kestävyyteen ja peittävyyteen tulee, oli moni lukemani negatiivinen kokemus parkettien maalaamisesta. Näissä hommissa Betolux Akva oli joissakin tapauksissa uuttanut puun lämmintä sävyä itseensä, tai peittävyys oli huono. Meillä oli kuitenkin pohjana oikea maalia itseensä imevä lautalattia, ja maalilinjan asiantuntijan mukaan Akvan kestävyys on entistä parempi, kun alla on tuo perus Betolux. Luonnollisesti omaan silmääni ei ihan kauheasti otakaan, vaikka lattia aikojen kuluessa hiukan kuluisikin.
No, minä mikään maalariasiantuntija ole, jokainen kai tekee kuten itse parhaaksi näkee. Ja itse kun tekee, saa sitä mitä tulee.

Mikäli siis hakusessa on sinertävän harmaa vaalea maalisävy, on tuo Tikkurilan G498 oikein hyvä vaihtoehto. Se on sinisyydestään ja harmaudestaan huolimatta todella vaalea. Meitä tämä valkoinen miellytti kuitenkin huomattavasti enemmän. Ja kas, kaikkien koettelemusten jälkeen meillä on ne valkoiset lautalattiat, joista minä haaveilin! Mies epäili salaliittoa, mutta mene ja tiedä.

Tunnelmallista talvi-iltaa teille!

 


{ muuton lomasta }

28.10.2012

Nopea tervehdys täältä muuton lomasta. Työntäyteinen viikonloppu, ei voi muuta sanoa!
Tänään oli pakko tarttua hetkeksi kameraan (vanhaan), sillä valkoinen lumi ulkona, ja valkoinen lattia sisällä tekivät auringonsäteistä maksimaalisen ihania.

Pari huonetta on nyt asuttavassa kunnossa, mitään valmista ei ole vielä pitkiin aikoihin. Tavaroita on yhä kolmessa paikassa, ja välillä kaikki tuntuu niin kovin hankalalta.

Yksi yö uudessa kodissa takana, monta vielä edessä. Tästä tulee hieno – aikaa se vain vaatii. Mutta pikkuhiljaa, pienin askelin….

Tunnelmallista sunnuntai iltaa teille. Minä taidan sytytellä parit kynttilät muuttostressiä lievittämään.

 


{ valintojen vaikeutta }

21.10.2012

Mies soitti aamulla kysyäkseen, että hakeeko hän nyt sitten sen lattiamaalin. Herrajestas, minkä lattiamaalin!? Että ottaako vaan jonkun kivan. No ei taatusti ota, kyllähän sitä nyt pitää pohtia, (ja minun pitää olla päättämässä)! Miten mä en ollut vieläkään päättänyt lattioiden tulevaa sävyä! Jotenkin kaikki uuden suunnittelu on tuntunut niin kaukaiselta kaiken vanhan purkamisen ohessa. Toki on haaveita ja unelmia, muttei värikoodeja tai mitään muutakaan konkreettista.
Harmaavalkoinen sotakin oli yhä sotimatta! Minä nimittäin olen aina haaveillut valkoisista puulattioista ja mies harmaista puulattioista. Diplomaattinen kompromissi, ja oikea sävy löytyi maalikaupan värilastuja vertaillessa. Tai en tiedä onko sävy oikea, senhän näkee vasta kun maali on lattiassa. Avioliitto on kuitenkin jälleen kerran kiperästi pelastettu, ja yksi elämän suurimmista päätöksistä tehty. Johan oli sunnuntai!

Yläpuolella vasemmalla valitsemamme sävy Tikkurilan Betolux -maalin. (Kuvat lainattu Symphony -värikartasta.) Vertailun vuoksi vieressä perus maalarinvalkoinen. Hiukan viileämpi siis, mutta ei kuitenkaan tummempi. Katsotaan, miten käy. Ensimmäisen kerroksen jälkeen olemme valtavasti viisaampia.

Yläkerran lattiat ovat nyt maalattavassa kunnossa (paremmassa siis, kuin nuo yllä olevat kuvat antavat ymmärtää), ja niiden kimppuun käydäänkin ensimmäisenä. Toiveissa olisi, että puolentoista viikon kuluttua sinne voisi jo kantaa tavaraa, mutta nähtäväksi jää, onko edessä taas hetkellinen evakkoasuminen. Joka tapauksessa sitäkin on tälle vuodelle vielä tiedossa, koska maalinkäry ei ole oikea paikka lapselle tai odottavalle äidille. Samaisella laskukaavalla totean, että edessä on enää yhdet naapurin viikonloppubiletykset! Jee, sanon minä!
Puolitoista viikkoa siis aikaa kääriä kaikki tämä väliaikaisasuntoon kannettu ja kertynyt tavara taas kasaan. Samalla voisi pohtia jo valmiiksi seuraavia tarvittavia sävyjä ja yksityiskohtia. Eipä käy aika pitkäksi!

Mukavaa sunnuntaita teillekin!