{ talvi tuli kuistille }

05.11.2012

Pahoittelen heti alkuun viikonlopun mittaista blogihiljaisuuttani. Jouduin kohtaamaan kasvokkain oman rajallisen jaksamiseni rajun viikon jälkeen, mutta olen oppinut läksyni ja opetellut hidastamaan. Itse asiassa opetellut pysähtymään.
Täysin toimettomana kun en kuitenkaan osaa olla, olen keskittänyt voimani pienten asioiden siirtelyyn ja sellaiseen tilpehööräämiseen. Tänään käsittelyssä oli kuisti, joka alkaa saada pikku hiljaa talvista, ja jouluistakin, asuaan.

Suurin muutos kuistilla on tietenkin maalatut seinät. Tosin tässä kohtaa vasta pohjamaalatut, sillä lopullinen pinta saadaan sipaistua aikaisintaan keväällä, kun kosteus on haihtunut. Tartuin pensseliin oikeastaan heti matkan jälkeen, sillä yksinkertaisesti punaiset seinät vain hyppivät silmilleni. Tunkkainen kuisti muuttuikin valoisan puhtaaksi ja tunnelmalliseksi tilaksi melko nopeasti. Aivan kuin koko tilan ylle olisi satanut puhtaan valkoinen lumipeite.

Vanha klaffipöytä ja pari lyhtyä pitää vielä kotiuttaa varastosäilytyksestä. Myös valkoinen puutarhapenkki mahtuisi tänne hyvin talvisäilytykseen. Niiden kantaminen on kuitenkin jonkun muun tehtävä, ei minun. Myös ikkunoiden pesua olisi tehtävälistalla.

Vielä on iskemättä muutama calluna ruukkuihin ja marjakuusen oksia pitäisi leikellä saaveihin. Nyt kuitenkin pieni huilitauko ja mma Ramotswen kiperä loppuratkaisu.

Loistavaa viikon alkua jokaiselle!

Ai niin: Ekat blogikuvat uudella kameralla!

 

Save


{ voittaja }

01.11.2012

Talven taikaa -kirja-arvonta on nyt suoritettu, ja hurjasta osallistujamäärästä onnekkain oli tällä kertaa Mirka. Laitan voittajalle meiliä, jotta kirja saadaan nopeasti kulkemaan eteenpäin.
Mielelläni olisin kyllä jakanut kirjan vaikka kaikille teille. Aikamoisia talven ja joulun fiilistelijöitä kommenttien perusteella olette!
Täällä remppa etenee nyt aika hitaasti – tavallisen arjen ehdoilla ja aikataululla. Eipä tuota iltaa ja vapaa-aikaa montaa tuntia päivään jää, mutta josko viikonloppuna sitten taas isommalla kädellä. Itse olen myös ottanut viimeiset pari päivää lähinnä levon kannalta, pitää näköjään himmata hiukan omaakin tahtiaan ja kuunnella kroppaansa.
Tänään saatiin kamina jo kotiin. Asentaja vielä, niin päästään fiilistelemään sitäkin ihanuutta! Niin ja saadaan lisälämpöä, joka vissiin on se perimmäinen tarkoitus…

Tunnelmallista ja kaunista iltapäivää ja iltaa. Marraskuun ensimmäistä.


{ tervetuloa meille }

30.10.2012

Kaikkien muuttolaatikkojen ohessa kannoimme viikonloppuna uuteen kotiin jo hieman jouluakin. Ei liikaa, tontut kurkkivat vasta ikkunoiden takana, mutta pieninä yksityiskohtina ja talvisena tunnelmana. Vähemmän on enemmän tässäkin lajissa! Tänä iltana, kun viimeinenkin kenkälaatikko on kannettu uuteen osoitteeseen, avaamme glögikauden ja maistelemme ensimmäiset piparkakut.
Mutta, koska tervetulleeksi on toivotettu jo joulukin, tai ainakin joulun fiilistely, raotetaan ovia myös teille!

Olohuoneen nurkkaan on viritetty pieni blogicorner, viihtyisä työpiste siksi aikaa, että oikea työhuone saadaan myös käyttöön. Täältä käsin päivittyvät myös blogipostaukset. Helposti siirreltävät tuolit löytyvät Hobby Hallin mallistosta. Näille löytyy aina paikka, ja todennäköisesti ne liittyvätkin jonakin päivänä keittiön sekalaiseen tuoliseurakuntaan. Hobbarilta on myöskin tumma jielde-tyylinen lattiavalaisin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri sitä, mitä valaisimen pitääkin olla. Helposti yhdisteltävissä huoneeseen kuin huoneeseen – tunnelmasta toiseen.
Olohuone on vielä kovin keskeneräinen, eikä varmasti tärkeysjärjestyksessä nyt se ensimmäinen huone. Onneksi kynttilät ja havut kääntävät silmän pois vähemmän miellyttävistä yksityiskohdista ja luovat omaa tunnelmaansa.

Yläkerran makuuhuoneet sen sijaan ovat tärkeysjärjestyksessä aivan kärkipäässä. Tässä makuuhuoneessa olen nyt nukkunut kolme yötä kuin tukki. Puhtaisiin valkeisiin pellavalakanoihin on ihana käydä nukkumaan. Todeta illalla viimeiseksi ja aamulla ensimmäiseksi, että nyt olen onnellinen. Olen todellakin tullut kotiin!

Hobby Hallin paksut lakanat eivät juuri päiväpeitteitä seurakseen kaipaa, ja hyvä niin. Suuri plussa tavallisille pussilakanoille, joissa ei ole turhia nyörejä tai neppareita – nämä ovat nykyisin harvassa. Lakanat voi nimittäin mankeloida huoletta, ja se jos mikä tekee ainakin minut iloiseksi!
Tumma lattiavalaisin sopii oikein hyvin myös makuuhuoneen tunnelmaan. Sulassa sovussa rautasängyn ja Vanhan Rouvan kanssa. Blogini uudemmille lukijoille tiedoksi, että vanhalla rouvalla ei suinkaan tarkoiteta tämän talon emäntää, vaan vanhaa ruusukuvioista kaappia, jota ehdinkin reilun puolen vuoden eron aikana kaivata ihan suunnattomasti!

Huoneista korkein, yläkerran toinen makuuhuone, on lasten valtakuntaa. Tai tässä vaiheessa vielä lähinnä yhden lapsen valtakuntaa. Korkea tila saa kerrossängynkin näyttämään melko matalalta, mutta kunhan sisustusta ja kalustusta ehditään laittaa enemmän, tulee varmasti kaikki tila hyödynnettyä.
Lastenhuoneeseen muuttavat myöskin tontut marraskuun aikana. Edellyttäen tietysti kiltin lapsen läsnäoloa!

Niilon uudet peuralakanat ovat enemmän kuin ihanat. Samaa mieltä ovat sekä äiti että poika. Vaikka nukkujia onkin vain alapedille, pidän siitä, että koko sänky on kutsuvan näköinen. Kerrospetihän toimii meillä vierasvuoteena, sillä kokonsa puolesta siihen mahtuu kaksi aikuistakin yöpyjää. Päällekäin nostetut sängyt muodostavat myös suojaisan majan huoneen pienelle asukkaalle. Valkoiset pellavalakanat toimivat myös tässä tilassa, ja niiden fiilis on helposti muunneltavisa pienin tekstiilein.
Lisää väriä muuten viileän vaaleaan huoneeseen saadan, kunhan kaikki Lego-korit kannetaan yläkertaan.

Tässäpä joitakin tunnelmia uudesta kodista. Tätä, ja uudenlaista asumista sekä elämistä, on tiedossa siis jatkossakin. Uusi koti muovautuu näköiseksemme pikkuhiljaa ja arjen mukaan.

Tuolit, lattiavalaisin, valkoiset pellavalakanat sekä peuralakanat löytyvät Hobby Hallin valikoimista. Tuotteet blogin kautta saatuja.