Tiedättehän, sisällä käydään vain kääntymässä, nukkumassa ja hoitamassa pakollinen arjen pyöritys. Kesä vetää ihmistä ulos; Veneillään, mökkeillään ja muuten vaan ollaan sosiaalisesti aktiivisempia kuin pimeään vuodenaikaan.
Epämääräisiä vaatekasoja lojuu tuolien selkämyksellä, kuinka ihmeessä kesällä vaihdetaankin vaatteita niin usein. Pedit jäävät petaamatta, kuka niitä kuitenkaan katselisi. Sisälle kulkeutuu paljaiden varpaiden mukana hiekkaa ja ruohonpätkää, eteinen on täynnä jalasta potkaistuja kenkiä ja huonekasvit nääntyvät janoonsa. Sitä se on – tähän aikaan vuodesta.
Sisustuksesta bloggaavat marisevat läpi pimeän syksyn ja talven, kuinka kuvaaminen on mahdotonta, kun valoa ei ole. Ja siten kun sitä olisi, ja koti kylpee raikkaassa auringonvalossa vuorokauden läpeensä, jää sohvatyynyjen asettelu ja huoliteltujen nurkkien kuvaaminen tyystin kesäelon jalkoihin. Fiksuhan antaisi kameran laulaa, räpsisi kuvia joka nurkasta ja kulmasta niin, että materiaalia olisi purkissa koko pimeän kauden varalle. Niinhän sisustuslehtiäkin tehdään; Pystytetään joulu heinäkuussa, ja lavastetaan syksy kesäkuussa. (Karkea veto, eikä suinkaan pidä täysin paikkaansa.)
Mutta tässä kohtaa törmätäänkin juuri siihen bloggaamisen syvimpään ideaan; Reaaliaikaiseen siloteltuun realismiin; Vallitsevat olosuhteet kuvataan ja sanoitetaan reaaliaikaisesti, ja toteutuksessa pyritään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen vallitsevien olosuhteiden puitteissa. Kukaan halua notkua hellepäivänä sisällä kuvaamassa blogimateriaalia lokakuun varalle!

Pieni viive kuitenkin sallittakoon: Kuvat viime tiistailta.

Aurinkoista sunnuntaita ystävät. Tänään grillataan hampurilaisia, ja notkutaan muuten vain ulkona. Syksyn pimeille on tässä kohtaa turha uhrata sen enempää ajatuksia.

Meillähän on tuo keittiö jäänyt vielä vallan ilman minkäänlaista remontointia. Siis mikäli sitä tapetin poistoa ja seinälaudoitusta ei lasketa. Oikeastaan meillä on muutenkin tämä remontinteko sellaisessa pysähdysvaiheessa, ja tekemättömien hommien lista on ihan mieletön. Keittiöstä ei ole moneen kuukauteen edes keskusteltu, saati mitään remonttia edes suunniteltu. Lattiapuut ovat edelleenkin odottamassa, mutta kuten ymmärrätte, uuden lattian teko edellyttäisi koko keittiön purkamista jne. Homma ei ole mikään ihan nopea, ja oikeastaan, en olisi siihen jaksanut lähiaikoina ryhtyäkään.
Eilen kuitenkin pitkästä aikaa otimme asian puheeksi, kävimme läpi vanhoja suunnitelmia, ja otimme huomioon asioita, joita tämän reilun puolen vuoden aikana, olemme havainneet. Niistä yksi oli haaveeni nimeltä Smeg; Kuten jossain kohtaa moni minua asiasta huomautti, olen todennut nyt itsekin, ettei pieni jääkaappi yksinkertaisesti riitä tämänkään kokoiselle perheelle, jossa ruokaa tehdään kerralla aika isojakin määriä, ja jääkaappi on tupaten täynnä lähes aina. Nyt olenkin aika tyytyväinen, että keittiön remontointi on jäänyt. Moni asia vanhoista suunnitelmistani on väistynyt uuden, paremman idean, tieltä.

Syy siihen, miksi keittiökuvia ei blogissa ole näkynyt, on yksinkertainen: En pidä tuosta huoneesta laisinkaan. Ärsyttävä tumma laminaatti, josta natkutin jo kevät keikkuen tulevi -postauksessakin. Sama tumma jatkuu keittiön työtasoissa, ja paikoitellen välitila on kaakeloitu aika rujolla (jälleen tummalla) laatalla, joka kaiken kukkuraksi on saumattu silikoonilla, joka puolestaan loistaa aika inhasti ledvalojen ansiosta. Huhhuh, no siinä ne pahimmat. Ihan hirveästi en myöskään välitä kaapistoista, perinteisestä tiskipöydästä, tai kulma-avohyllyistä. Myös sähkötöiden osalta keittiö on toteutettu ”ei niin meidän näköiseksi”… Siinäpä siis asiat jotka ovat korjauslistalla kunhan keittiön repiminen tulee ajankohtaiseksi.

Mutta tässä kaiken suunnittelun ja hauduttelun keskellä ajattelin kuitenkin joitakin pikku otoksi alaittaa tännekin. Lähinnä fiilistä, jota olen olosuhteista huolimatta koittanut keittiöön luoda. Huoneen toinen päätyhän on sellaista vapaata oleskelutilaa, eli kokonsa puolesta huone palvelee oikein mallikkaasti sekä perinteisenä keittiönä, ruokailutilana ja olohuoneenakin.

Että semmosta tällä erää. Nyt pitää kiiruhtaa syömään, koska tajusin just, että en ole tänään syönyt vielä mitään muuta kuin kynsiäni….

Pysykeehän taajuudella, luvassa on kiva arvonta!

Niin se on nähtävä, että flunssasta huolimatta täällä aukesi tänään puutarhakausi oikein ryminällä. Oikeanpuoleinen hartia on varmaan sijoiltaan kaikesta haravoinnista, ja peukalo taitaa olla irtoamassa. Inhottavia rakkuloita käsissä, kovettumia ym. Mutta on kuulkaa kaiken sen arvoista! Ahh, miten rakastankaan kaikkea tuota kruopsutusta!
Täällä päin melkeinpä kaikki kysyvät, että asutaanko me siinä talossa, jossa on ihan tajuttoman hieno puutarha. Joo, on se varmaan just se, mutta se upea puutarha on kyllä rapistunut – ja aika pahasti. Tänään haravoidessani mietin, että oikeastaan suurin osa kärrästtävästä tavarasta oli kulottunutta nurmikkoa. Paikoitellen varmaan ollut ainakin kolme vuotta leikkaamatta. Perennapenkeissä taitaa olla talventörröttäjiä samalta ajalta.
Surullista. Surullista senkin vuoksi, että kaunis piha on varmasti joskus ollut jollekin todella tärkeä. Itse en ole koskaan päässyt todistamaan tämän puutarhan kulta-aikoja. Toki se näkyy yhä lajikkeiden paljoutena, kaiken ränsistyneen alta paljastuu kyllä upeita yksityiskohtia.
Sain tuossa talvella katseltavaksi joitakin vanhoja valokuvia niiltä puutarhan hyviltä vuosilta, ja puhisin kuvia selatessani heti, että hitot se mikään hieno on ollut. Sehän oli hemmetti eedeeni! Ymmärtänette että haravan varressa koen samaan aikaan jonkinlaista suorituspainetta, mutta myös velvollisuutta. Kärrätessäni kulottunutta nurmikkoa ties kuinka monetta lastia, lupasin hiljaa itselleni, että kyllä se tästä. Vielä joskus ne kulta-ajat saadaan takaisin! Nyt harmittaa ihan vietävästi, että en ottanut niitä ennen -kuvia.

Mutta sitten otsikkoon: Rakkaat mårbackani muuttivat vuosi sitten maaliskuussa äitini hoiviin, kaiken väliaikaisen tieltä. Ihana äiti on nyt lisännyt vanhasta kasvista kahtenakin keväänä uusia pelargonioita. Tänään pesin kuistin, ja kiikutin kolme eri ikäistä mårbackaani valohoitoon. Huomenna aion juoda niiden seurassa päiväkahvit! Ja vaikka ihan vain senkin kunniaksi, että tänään tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun blogini muutti tähän uuteen osoitteeseen! Hurjaa!

Pala kesää on vihdoin täällä!

Ps. Kyllä kannatti purnata; Sieltähän ne omatkin sipuli-istutukset alkoivat puskea maan läpi.

Suloista viikonlopun aloitusta. Yritän vastailla kommentteihinne – asap!