{ terveisiä saunasta }

07.7.2013

Näin heinäkuussa kun puoli Suomea lomailee, ja blogejakin luetaan harvakseltaan, joutuu välillä oikein väkisin miettimään, mitä niin kovin tärkeää asiaa mulla oikeastaan tänne olisikaan. Päädyin kuitenkin siihen, että päivitellään kesäelämää blogiin kuitenkin – ainakin niiden iloksi, jotka blogeja kesäisinkin kuluttavat.

järvi2

Täällä on ollut tänään pelkästään aurinkoinen kesäpäivä, ja suurin osa siitä kului ihan vaan omassa pihassa. Ja ihan vain tekemättä juuri mitään! En oikeastaan ole vielä ehtinyt ulkona  puhtaasti nautiskelemaan omasta pihasta, aina kun on ollut jotakin kuokittavaa tai nypittävää. Ja olisihan ollut tänäänkin, mutta joskus on pakko ottaa rennosti ja antaa olla!

järvi3

järvi4

Alkuillasta kävimme järvellä uittamassa Niiloa. Pikkukalastaja narrasi kaloja, ja mustikatkin saatiin piirakkaa varten. Iltalenkin päälle istuin ylhäisessä yksinäisyydessäni omassa pihasaunassa, ja aloin ymmärtämään saunomisen filosofiaa. En ole koskaan ollut saunaihmisiä, lähinnä löylytellyt loppuraskaudesta, jonkinlainen taka-ajatus mielessäni. Nyt sisälläni alkaa kuitenkin herätä suomalainen saunoja, ymmärrän jo, miksi joku malttaa istua vain paikallaan, ja hikoilla, vaikka yhtälö on aina ennen ollut mielestäni totaalisen turha!

järvi5

Tuossa juuri astellessani saunasta omaan pihaan, tuntien kesäillan raikkauden ja lintujen iltaisen viserryksen, koin ihmeellisen rauhan tunteen. Hassu juttu, että sauna, tila jonka olemassaolosta en ole aiemmin juuri välittänyt, antoi mulle sen suurimman olen tullut kotiin -fiiliksen. Siinä pyyhe ympärilläni, omaa pihaa katsellessa, meinasin melkein pakahtua onnesta. Juuri tälläistä elämän pitääkin olla!

järvi1

Terveiset siis saunasta, ja onnelliselta saunojalta. Huomenna jotakin vähemmän syvällistä, lupaan!


{ kukasta asiaa }

13.6.2013

Joitakin kuvia matottomasta olohuoneesta. Pidän ihan hirmuisesti tuosta vaaleudesta, ja ihanasta valosta. Miltei harmittaa, että jokin matto on lattiaan talveksi levitettävä. Toisaalta, itseni tuntien, saatan syksyyn menessä jo kaivatakin vaihtelua.

Tinek-facets

Vaaleisiin puulattioihin kyllästyn tuskin ikinä, niin kauan ehdin niistä haaveilla. Mistä tulikin mieleeni, että kesäksi oli suunniteltu lattioiden maalausta. Pitäisi vain saada siihenkin touhuun aikaa ja rauhaa, katsotaan kuinka käy. Kesät tuppaavat mennä ohi hiukan liian nopeasti.

TineK-facet-uusi-kuu-blogi tray-table-tine-kHAGEDORNHAGEN-tinek-traytable

Villejä lupiineja, niitä riittää maljakkoonkin. Samoin köynnöshortensiaa, jota kiipeilee vähän siellä täällä. Onneksi on kukkia, joista voi keksiä asiaa, eikä tarvitse sitä tikusta vääntää.

hydrangea

Lyhyestä kuitenkin virsi kaunis; Toivottelen kaikille mitä parhainta torstaita, ja siirryn tekemään jotakin hyödyllisempää. Aurinkoa kamut!


{ tuumaustauko }

11.6.2013

Pari viimeistä päivää on, sääolosuhteidenkin vuoksi, ajanut minut nojatuolinnurkkaan tuumailemaan. Kaivoin esiin läjän sisustuslehtien kesänumeroita, ja etsin itselleni puutarhainspiraatioita. Eniten omaa silmääni miellyttävät rennot ruotsalaispuutarhat. Englantilaiset ovat jo liian runsaita makuuni kaikkine ruusuineen ja muotoaidanteineen, mutta ruotsalaisissa puutarhoissa on sitä jotakin. Runsautta, ja samalla rentoa otetta.

tuumaustauko

Välillä on hyvä muistutella itselleen, mitä puutarhan suhteen haluaa, eikä vain sokkona tehdä pelkästä tekemisen ilosta. Ja kuten melkeinpä kaikessa tekemisessä, etäisyyden ottaminen välillä selkiyttää ajatuksia. Tauko tekee hyvää, ja avaa silmät uudelle perspektiiville.
Tuumaustaukojani olen viettänyt olohuoneessa. Kesäisempään asuun huoneen sain yksinkertaisesti rullaamalla matto pois. Vaikka pidänkin niistä Ikean luonnonkuitumatoista, omaan silmääni matto sotii pahasti Tine K:n tarjotinpöydän kanssa. Ensi talveksi matto-ongelma pitää ratkaista, sen verran on noilla matoilla tälläisessä talossa eristävää vaikutusta, mutta nyt kesän ajan saa mennä ilmankin. Nautitaan vaaleudesta ja valosta.

tinek-traytable

Mutta ei tässä suinkaan ole mukavasti paria päivää vain sisällä vietetty; Nyt kun sää on viilentynyt, kunnon suojavaatteiden käyttö ulkona on huomttavasti mukavampaa, kuin helteellä. Ja kun on kunnon releet niskassa, on puutarhan raivaaminenkin huomattavasti mukavampaa.

ylvaskarp

Se on käsittämättömän ihana tunne, kun lähtee liikkeelle repimällä koiranputkia ja nokkosia muutaman kotikärryllisen, raivaten paksumpia oksia vesurilla ja yht’äkkiä huomaa katselevansa selvää kukkapenkkiä! Haa, siinähän onkin parin metrin rivi pioneja, iso kaistale päivänliljaa, ja suuri alue ritarinkannuksia! Kaikkea sitä voikin löytää – omasta puutarhastaan!

tinekbasket1

Noin karkeasti arvioiden, olemme parin päivän sisällä saaneet muutaman sata neliötä puutarhaa lisää! Tontti on vuosien saatossa ryvettynyt reunoiltaan aika pahastikin, kasvanut lähestulkoon umpeen monin paikoin. Tuota raivaamista onkin vielä moneksi kesäksi.

Mutta jotta päästäisiin taas eteenpäin asian kanssa, vedän saappaat jalkaani ja lähden ulos. Palataan, kamut!