Huh, mikä viikko! Vaikka edellisessä postauksessa luettelin kiiren lisäksi pari muutakin syytä vähäsanaisuuteeni, nyt vedän kiirekortin jälleen käyttöön. Edellisen tekstin jälkeen tässä ei nyt oikeastaan olekaan mitään muita esteitä ja estoja, ja kiitos kuuluu ihanalle tsempillenne! Olette mahtavia!
Tänään kiirekortti joutaa kuitenkin takaisin hihaan, pakko relata, ja mikäs sen parempi keino kuin puuhailla ulkona!

Luumut on kypsiä, mutta jostain kumman syystä ne on kaikki kasvaneet tuonne puun latvaan, ja kerääminen on himputin vaikeaa. Pihassa olisi yhtä ja toista, pitäis leikata nurmikkokin vielä kerran, ja muutenkin siistiä paikkoja. Jotain kivoja syysistutuksia ajattelin myös tehdä, vaikka mårbackat kyllä jaksavat edelleen jatkaa kukkimistaan. Kaipaan kuitenkin jo jotain syksyistä, mulla on ihan mahtava syysfiilis; Tästä tulee paras syksy ikinä! Meidän pihan myyrien fiiliksistä en tiedä, mutta ehtiväisinä ovat kyllä saanet kaivettua koko pihan yhdeksi hötöksi ja kasoja on niin, että tuntuu kuin astuis jatkuvasti pieniin ansoihin!

Seuraavaksi vuorossa kauppareissu, sekä callunoiden ja marjakanervien metsästys. Tosin jos olisin yhtään taikauskoinen, olisin viisas ja jäisin tänään kotiin koko päiväksi. Pois kuitenkin moiset ajatukset, viikon paras päivä on vihdoin täällä!

Kiitos vielä ihanat, Uusi Kuu on saanut purtensa oikealle kurssille, ja kaikki kunnia siitä kuuluu teille!
Viettäkää ihana ja tunnelmallinen syysperjantai, niin mä aion ainakin itse tehdä!
Halipusimoi!

Meillä oli eilen aika kiireinen ja aikataulutettu päivä. Molemmilla aikuisilla työjuttuja, molempien lasten muskarit, ja illalla vielä dagiksen vanhempainilta. Tiedättehän niitä päiviä, kun ikään kuin lennossa vaan vaihdetaan lastenhoitovuoroja, ja huudetaan suusta ne pakolliset raportoitavat. Päivä sujui okein hyvin, ihan niin kuin tavallinen arkipäivä nyt yleensäkin sujuu. Illalla minun oli tarkoitus mennä päiväkodin vanhempainiltaan, ja miehen oli määrä kuljettaa Niilo muskarissa. Anoppi tuli hoitamaan Klaara ja olimme siinä kukin omille menoillemme lähtemässä, kun mies tokaisi hetken puhelintaan näprättyä, että ”Taisin muuten just ostaa pianon”.
Olen tottunut siihen, että taloudessamme asuu useampiakin instrumenttejä, ja varmaankin vain mutisin jonkinlaisen ”just joo” -tyylisen vastauksen, sillä bassot ja kitarat on yleensä saatu mahdutettua talouteemme ilman minkäänlaisia ongelmia. Pianon hankkimisesta on toki puhuttu ja se on molempien mielestä ollut ajankohtaistakin, mutta lähinnä on mietitty vielä, että minne se sitten laitetaan, ja että ensin pitää saada paikat kuntoon jne…
Reilu pari tuntia meni päiväkodilla, ja laskin kotiin ajellessani, että mies on varmaan laittanut lapsetkin jo aikoja sitten nukkumaan. Heti ulkorappuja noustessani näin kuitenkin kohtalaisen suuren yllätyksen pilkistävän välihuoneen ikkunasta. Ei hitto, pari tuntia poissa ja meillä on piano! Mutta tiedättekö mitä?! Mulla on onneksi niin ihana mies, että mun ei tarvitse pelätä, että kotiimme muuttaisi joku kamala rumilus, joka ei sovi minnekään. Itse en pahemmin pianoista mitään ymmärrä, mutta jos ulkonäöstä puhutaan, en usko, että paljon kauniimpaa yksilöä olisi mistään löytynyt!

Tosin nyt se sitten nököttää tuolla meidän väilihuoneessa, joka tällä hetkellä toimittaa lähinnä varaston virkaa. Ei kuulemma mahtunut seuraavasta oviaukoista, pitää koitaa toista kautta. Kunhan joku jaksaisi nostaa. Tästä huoneesta on kyllä aikanaan tarkoitus tehdä juurikin se yhdistetty työ-/musiikkihuone, mutta valitettavasti piano ei tuohon uunin eteen voi jäädä.

Meillä molempien työt ja harrastukset tulevat jatkossakin mahtumaan kotiimme niin tilallisesti, kuin sisustusmielessäkin. Olisi kuitenkin kiva lukea myös muita tarinoita. Onko kotona jouduttu vääntämään kättä ja venymään sisustuskriteereissä toisen kalastus-, metsästys- tai autoharrastuksen nimissä? Entä onko kompromisseja löytynyt, vai pidetäänkö hirvenpäät ja ompelunurkkaukset visusti kunkin omissa nurkissa?

Mutta nyt mä kiiruhdan laittamaan paikkoja kuntoon, sillä ihana ystävä tulee kyläilemään viikonlopuksi! Mutta kukas sitä nyt ei tykkäisi siivota elävän musiikin tahdissa…

Ihanaa viikonloppua kaikille!!!

Syksyn 2013 must have -sisustusjutut, ne taitaa olla tässä. Vuosi vuodelta vähemmän tuntuu olevan itselleni enemmän, ja paha allergia kaikenlaista koristetavaraa kohtaan ei ota laantuakseen. Greige värimaailma, tehostettuna ripauksella mustaa, tuntuu edelleen istuvan kotiimme parhaiten.
Myönnän, että kaikkien repsottavien nurkkien katselu ja itsensä pakottaminen keskeneräisyyden sietämiseen, vie sisustusintoa – ja pahasti. Toisaalta yritän muistutella itseäni visioinnista ja suunnittelusta, sillä ilman niitä ei synny myöskään tulosta. Alla muutama juttu, joiden avulla yritän pitää oikeaa sisustusfiilistä yllä. Ei mitään turhaa, joskaan nyt ei mitään elintärkeääkään.

Mogens Lassen Kubus 4 -kynttilänjalka oli toiveissa jo viime jouluksi, mutta jäi saamatta. Tällä kertaa taitaa olla parasta tonttuilla itse, mikäli sellaista halajaa.
Olohuone ja tuleva kirjastohuone kaipaavat mattopäivitystä. Luonnonkuitumatot saavat siirtyä keittiöön, mutta lattiat kaipaavat lämmintä eristystä, ja Anno -sarjan Pandora villamatto on pitkän harkinnan ja vertailun jälkeen noussut pitämään mattolistani kärkipäätä. Mustavalkoista mattoa paremmin meille istuisi ehdottomasti Pandoran harmaa versio.
Tine K:n punotut koriarkut ovat nekin haaveita jo viime syksyltä. Kauniita piilopaikkoja villasukille, vilteille ja sisustuslehdille.
Ikean Storsele -korituoli meiltä löytyykin jo luonnonsävyisenä, mutta nyt olisi paikka mustalle yksilölle vapaana. Tämä istusi oikein mallikkaasti kaminan läheisyyteen.

Ajatukseni oli koota pari tuollaista neljän tuotteen kuvakollaasia, mutta tovin istuttuani en keksinyt enempää pakko saada -juttuja! Hurjaa, jossain määrin olen ylittänyt itseni! Tai oikeastaan en vain viitsinyt lisätä tähän maalin, listojen, sähkökalusteiden ja oikeinpäin asennetun lämmityssuntin kuvaa. Nekin kun olisivat kaikki jollakin pakko asentaa -listalla! 🙂

Nyt kuitenkin lapsille ruokaa ja sämpylöitä pyörittämään. Aurinkoa ihanat!