Muutama räpsy tältä aamulta.
Pienen breikin jälkeen ihan tavallisiakin asioita näkee taas uusin silmin. Tästä on ehdottomasti tulossa parempi viikko! Tarkoittakoon se kohdallani sitä, että aion vakaasti viimein istuttaa ne tuoksuherneet ja mårbackat, ostaa ne hemmetin orvokit ja siivota pääsiäsikoristeet pois. Kyllä, olen todellakin ollut viimeisen viikon hitaalla! 🙂

Ja, se olisi sitten vappuviikko! Mitään kummempia suunnitelmia ei ole, täällä maalla vappu on pikkuisen rauhallisempi juhla, kuin suurissa kaupungeissa. Koska säätiedotuskaan ei lupaile ihmeitä, vietetään vappu varmaankin ihan kotosalla ja aika arkisissa merkeissä. Niilolle on tietenkin tärkeää, että kotia jollakin tapaa koristellaan, ja itselleni ensimmäisenä tulee mieleen syöminen. Vaikka olen näiden juhlapyhien kanssa hiukan laiska, nautin siitä, että arkiruokaputki saadaan jollakin tapaa katkaistua. Vappu jo mielessä- ja vappusyötävää -postauksissa pari vinkkiä vappujuhlien ja -piknikin tarjoiluun. Kenties hemmottelen itseäni myös Fresita -pullolla! 🙂

Mutta nyt multakaupoille ja istutuspuuhiin. Iltapäivälle on tiedossa kynsihuoltoa, joten sitten ei ihan heti viitsi kynnenalusia liata! 🙂

Energistä uutta viikkoa!

Tänään on hyvä päivä!
Vaikka toisaalta, tänään ei pitäisi olla hyvä päivä, koska niin moni juttu on mennyt päin pyllyä ja just päinvastoin, mitä olen suunnitellut. Eli toisaalta, nyt vois korventaa ja kiristää, mutta ei kuulkaas kiristä. Eikä korvenna! Mun selkäranka on nimittäin terästä, ja se tekee mut nyt tosi onnelliseksi!

Muistatte kun heitin teillekin tammikuussa karkkilakko -haasteen!? Joo, tyhmin juttu ever, olen huomannut lähiaikoina. Mikään makea maailmassa ei paikkaa sitä kirpeiden tuttien himoa, mika mun sisällä kasvaa päivästä toiseen. Argh, ihan sietämätön juttu!
No, mä olen ollut ihan riekaleina jo hetken aikaa karkinhimoissani, ja tänään sovittiin virallisen lakkoporukan kanssa (minä, mieheni ja ystäväni), että nyt puolenvälin kunniaksi sallitaan yksi repsahdus. Yksi päivä, ja niin paljon karkkia kuin mieli vain suinkin haluaa ja kroppa pystyy ottamaan vastaan.
Mentiin Prismaan. Ajattelin, että sellainen parin kympin pussi menee kyllä kevyesti alas tämän vuorokauden puolella. Jännitin, että miten voin kauhoa niitä kandykingejä, kun multa varmaan vaan valuu kuolaa sinne laareihin. Ja kas, kun päästiin karkkihyllylle mun selkäranka ei naksahdellut ja valahtanut pöksyihin! Totesin vain, EN OTA! Ja teidättekö, mä kasvoin varmaan kymmenen senttiä pituutta siinä kohtaa. Ai että, mutta teki hyvää!

Selkärankaa vahvempi tekijä tässä varmaan on nyt se, että mä tiedän, että mulla on se optio siihen repeämiseen. Että saan syödä karkkia ennen juhannustakin, ihan luvan kanssa. Ja mihin tästä taas päästään; Voihan kielletty hedelmä! Mikään ei toimi, jos sääntö on ehdoton ei. Pitää opetella kohtuutta ei totaalikieltäytymistä! Se on tuo korvien väli sellainen, että se saa ihmisessä outoja fiiliksiä aikaan.

Mä voisin paasata tästä kohtuudesta, ja kultaisesta keskitiestä, vaikka kuinka. Siis jos mulla olis aikaa. Mutta seuraavaksi pitää laittaa pötyä pöytään ja raivata keittiö…
Mies lupasi laittaa illalla pitsaa. Katsotaan, mitä mun selkäranka siihen sanoo. Toisaalta, jos mä sitä jatkuvasti pönkitän, voi olla, että en mahdu kohta kulkeen ovista! 🙂 Mutta, fiilis on nyt sitä luokkaa, että taidan illalla heittää tankoon vähän enemmän rautaa. Hitto, ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin! 🙂

Aurinkoista lauantaita teillekin ihanat!

Tahdonvoimaa!!!!

Aika-ajoin saan sähköpostia koskien meidän Almaa, ja ajattelin, että voisin tehdä taas pitkästä aikaa koirapostauksen, jossa käsittelen ne yleisimmin kysytyt asiat. Toki saatte jatkossakin meilata, sekin sopii oikein hyvin. Musta on ollut ihana päästä seuraamaan parinkin blogini lukijan koiranhankintaa ja iloista perheenlisäystä!
Mutta sitten asiaan:
Alma on rodultaan coton de tulear. Koira muutti osaksi perhettämme alkukesästä 2010, ja blogin vanhemmat lukijat varmaan muistavat että tätä edelsi surullinen tapahtuma, edellinen koiramme nimittäin kuoli.
Cotoni on luonteeltaan helppo seurakoira, joka tarvitsee hellyyttä, rapsutuksia, lepoa – ja tietty sitä turkinhoitoa. Mitään kilometrejen lenkkejä, ei ainakaan meidän Alma tarvitse aamuin illoin, vaan on pikemminkin sellainen mukavuudenhaluinen; Huonolla säällä Alma tekee pissansa mielummin rapunjuureen, kuin lähtee uhmaamaan sadetta.

Useimmiten multa kysytään koiran turkin hoidosta, ja siitä, miten paljon se vaatii pysyäkseen hyvässä kunnossa. Tähän voin vastava vain niillä perustein, jolla itse pidämme turkkia kunnossa, meillä kun Alma trimmataan ja turkki pidetään suht lyhyenä, eikä sellaisena pitkänä, kuin näyttelykoirilla.Turkki trimmataan noin neljästi vuodessa, riippuen aika pitkälti sääolosuhteista. Esimerkiksi kun talven pakkaset ovat menneet, lyhyt turkki on huomattavasti helpompi kurakeleillä. Toisaalta suojalumikin saattaa rastoittaa turkkia, ja mikäli karva on päässyt talvella kovin pitkäksi, vaativat lumikelit enemmän turkin harjausta. Blogin kategoriasta koiruus, löytyy kuvia Almasta, ja niistä näkee myös tuon turkin pituuden, jota meillä suositaan. Valkoisille koirille on omat shampoonsa ja hoitoaineensa (cotonilla hoitoaine on ehdoton), jotka kirkastavat turkin väriä. Tangle teezer taasen soveltuu oikein mallikkaasti Alman turkin harjaukseen.

Leikkisä seurakoira sopii hyvin lapsiperheeseen, tai yhtä hyvin yksineläjälle hyväksi seuraksi. Itse ainakin juttelen koiralle usein kuin kelle tahansa perheenjäsenelle, ja Alma kuuntelee oikein mielellään kallistellen päätään puolelta toiselle. Rotu on myös hiukan sellainen kissamainen, Alma käpertyy mielellään pienelle kerälle, viihtyy sylissä ja nukkuu mielellään kanssamme saman peiton alla. Pitää siis sekä lämmöstä, että läheisyydestä.

Kuvissa vilahtavat Alman Nerokolta blogin kautta saadut ruokakupit, ruokailualusta ja lelu. Otimme mielellämme vastaan kaunista suomalaista muotoilua, sillä ainakin te muut koiran omistajat tiedätte, että useimmat lemmikkikaupat ovat nykyisin pullollaan mitä tyylittömämpiä blingbling tuotteita koirille. Itse en myöskään pidä ikävistä muovikipoista keittiön lattialla, en itsekään syö muovikulhoista, saati kata sellaisia pöytään. Vinkuvat lelut lähinnä pelottavat, ja nykyisin mitä useimmat koirille tarkoitetut lelut ovat niin huonoa laatua, että ne eivät kestä käytössä kovinkaan kauaa. Tuo punottu lelurengas on mielestäni senkin verran nätti, että se saa lojua lattialla millään muotoa minua häiritsemättä

Koitan vastailla kysymyksiinne parhaani mukaan, mikäli sellaisia on. Ja kuten jo mainitsin, postiakin saa laittaa!

Mukavaa päivää kaikille!
Aiheeseen sopien, meillä on ainakin täällä melkoinen koiranilma. 🙂

Ruokakupit, ruokailualusta ja lelu blogin kautta saatuja⎜neroko