>Hyvissä ajoin – vai liian myöhään?

27.3.2011

>

Tänään ratkesi. Olen ollut yli vuoden käymättä tuossa läheisellä kirpputorilla. Tietoinen päätös, kun koti alkoi täyttyä kirppistavaralla. Tein muka aina ihan mahtavia löytöjä.
Tänään mies halusi ehdottomasti poiketa siellä. Etsi jotain kirjaa. Niilokin oli hoidossa, koska meillä oli yhteiset aamutreenit. Ei mitään syytä olla menemättä, ihan siis vain katselemaan.
Ai että, mä olen taas samassa suossa. Mielessäni harmittelen, että kirpputori on maanantaisin suljettu. Pääsen vasta tiistaina uudestaa. Niin paljon kaikkea, niitä mahtavia löytöjä.
Mukaan tarttui vanhoja lasisia joulukuusenkoristeita. Olen siis joko hyvissä ajoin jouluvalmisteluissani, tai reilusti myöhässä. Kolme kuukautta joulusta, kolme kuukautta juhannukseen.
Ei nämä ehkä mitään älyttömän halpoja olleet, mutta aika vastustamattomia. Palloja, käpyjä, pöllöjä, kaloja ja paljon muuta. Ja nyt ne pitää sulloa talteen melkein yhdeksäksi kuukaudeksi. Höh!
Mutta askartelin tipuja. Juhlitaan nyt ensin kevättä ja pääsiäistä. Juhannusta, kesää ja syksyäkin.
Vati Ellokselta. Tykkäsin, ja hintakin oli edullinen (reilun kympin). Siihen on kiva laittaa kukkia pienissä pulloissa, tai asetella vaikka kynttilöitä.
Mukavaa (valoisaa) sunnuntai iltaa! 

***

>Tiputanssia makuuhuoneessa

25.3.2011

>

Älkää pelästykö, tulossa ei ole minkäänlaista aikuisviihdettä, vaan ihan pikkiriikkinen maakuuhuoneen kevätpiristys. Kävin toistamiseen penkomassa äidin kaapista vanhoja tyynyliinoja, ja nämä osui heti silmiin, ja sitä myötä käteen.
H&M:n valkoiset pellavat alkoi tuntua liian valkoisilta ja kaipasin sekaan hiukan piristystä. Taas kelpaa herätä kevätaamuihin. Tosin nukahtaminen tapahtuu iltaisin peläten peltikaton lentoon lähtöä. Meteli on kuin pahemmallakin ukonilmalla. Voisin vallan hyvin vaihtaa kovan tuulen ja pakkasen 15 lämpöasteeseen ja leutoon kevättuuleen. Alkaa vähitellen tämä talven jatkuminen ketuttamaan.
Olen tässä jo muutenkin alkanut pikku hiljaa valmistautua kevätsäähän. Vaatevarastoja on käyty läpi, ja tarvelistaa tehty. Hainpa tänään muutaman pullon porkkanamehuakin, toivoen, että se auttaisi hiukan luonnollisen päivetyksen kanssa. Täytyy kuitenkin annostella säntillisesti ettei päädy näyttämään oranssilta. En ole ennen kokeillut porkkanaa mehun muodossa, mutta testataan nyt sekin ekoitseruskettava.
Ei mulla taaskaan muuta. Kivat perjantait!

***

>Sen paikka olis tässä

23.3.2011

>Nimittäin pääsiäisen. Sopis vallan mainiosti viikonlopulle. Pajunkissat on kauneimmillaan, kaupassa on hyvä tulppaani ja narsissivalikoima, ja mun suussa suklaamuna. Eikös ne olis siis vähän niin kuin pääsiäisen merkkejä. Tipujakin roikkuu siellä täällä, tosin meillä roikkuu kai ympäri vuoden. Hittoako sitä vappua ja pääsiäistä pitää peräkanaa juhlia!? Eikös olis mukavampi, kun arki katkeaisi nyt, ja taas reilun kuukauden päästä sitten uusiksi. Tosin työväen juhla sopii taas mukavasti viikonlopulle, että eihän siinä paljon arkikaan katkea. Enkä mä nyt vappua muutenkaan erikoisemmin juhli, mutta sellainenkin on kiva olla olemassa.
Niin tai näin, mä taidan uhmata kirkkokalenteria sen verran, että fiilistelen pääsiäistä jo nyt. Tai seuraavan kuukauden!
Ulkona on ihan mieletön ilma. Eilen lapioin loskaa pois pihasta, ja piti oikein riisua takki päältä. Rautakangella hakkasin jäähän reikiä, jotta aurinko sulattaisi pihan nopeammin. Narsissin sipulit tosin on tuolla parimetrisen lumivallin alla, joten niitä tuskin näkyy hetkeen. Ehkä siinä sitten pääsiäisen ja vapun aikaan.

Maanantaina alkoi Puutarhaetsivien uusinnat. Onneksi aamulla tuli uusinnanuusinta, sillä rakas mieheni, joka vastaa meillä TV-kalustosta, unohti laittaa sen mulle tallennukseen. Nyt taidan kuluttaa päikkäriajan katsellen peri tyypillisiä englantilaispuutarhoja, ja ratkoa mielessäni rikospähkinää. Ihana sarja!

Taas yksi juttu, mistä tietää olleensa kotona kohta kolme vuotta; Piti laskea hintoihin alveja, ja laskin 22%. Koska hitossa sekin on noussut!? Pitää vissiin alkaa katsoa yleltä myös uutisia! 🙂

Toivorikasta torstaita!
EDIT: menkööt 🙂

***