Ja sitä luntahan on nyt kovin vähän! Kevät tuli oikeastaan viikossa, niin nopeasti, että ei oikein edes pysty ymmärtämään. Tuntuu kuin syksystä olisi vain hetki, pieni silmän räpäys vain. Juurihan me vasta muutimme tänne, ja toivoin lunta peittämään hoitamatonta pihaa. No, siinä ne nyt ovat; Lehdet surrulisena maassa, ja piha odottamassa kruopsutustaan.

Naapuri hakkasi syksyn ja talven aikana metsänsä matalaksi. Puita on kaadettu myös omasta pihasta, ja näkymät ovat aika autiot ja lakeat. Itseasiassa kirjoitan nytkin moottorisahan ääntä kuunnellen. Kävin juuri hyväksymässä suuren, vanhan ja kauniin, riippakoivun kaatamisen. Juurikin tuon, jonka oksille ylimmän kuvan köynnökset ovat kiivenneet. Kahdesta kilpalatvasta kasvanut koivu on keskeltä halki, ja natisee uhkaavasti tuulisella säällä. Pakko mikä pakko.

Niilon suuresta pulkkamäkikasasta on jäljellä enää vain mitätön valkoinen läntti. Ne on niitä menneen talven lumia. Mitäs niitä murehtimaan.
Haravoitavaa olisi ihan omiksi tarpeiksi, perennapenkit pitäisi käydä läpi, ja siivota. Työtä on enemmän kuin yhdessä kesässä ehtii mitenkään tehdä, mutta onneksi meillä on aikaa. Tämän asian kanssa pitää vain katsoa omaa rajallisuuttaan silmiin.

Yllä olevan kuvan vasemmassa laidassa näkyy se, mikä vielä tänään oli ”kuusiaidasta” jäljellä. Keskellä ulkorakennus, ja sen vasemmalla puolella ensimmäisen kuvan pihavajan katonharja. Oikealta voi juuri ja juuri erottaa päärakennuksen.
Punainen tupa, josta puuttuu vain perunamaa. Sen suunnitteleminen alkaakin olla jo ajankohtaista! Taidankin julistaa puutarhakauden virallisesti avatuksi. Haravan varteen mars!

No niinhän se näyttää. Tai sanoisin mieluummin lehmitytöltä, mutta sana ei kuulu neljä vuotiaan varastoon.
Tulin vain huikkaamaan, että nyt on ihan tositosi kiire viikko, mutta yritän palailla myös blogin ääreen. Oikein huono omatunto, kun en ole vastaillut kommenteihinnekaan!
Korjaan asian, promise!

Ekat leskenlehdet bongattu lenkkipolulta! Jihuu, se on kevät!!!

Ps. Miten tästä vauvakuplasta pääsee ulos!?

Harmonia, sopusointu, tasapaino, sopusuhtaisuus. Rakkaalla lapsella monta nimeä.
Huomaan vuosi vuodelta kaipaavani elämääni enemmän juuri tuota tasapainoa, eli harmoniaa. Nautin tasapainosta – seesteisestä sekä levollisesta kodista, joka tarjoaa ärsykkeitä vain harkitusti ja rajallisesti. Syksyllä kirjoittamani greige -postauksen värimaailma on yhä mieleeni, vaikka pimeys ja koleus on vaihtunut auringon lämpimiin säteisiin. Luulenpa, että värien kaipuu tyydyttyy keväällä ja kesällä luonnon avulla.
Vaikka syksyllä hiljaa mielessäni toivoin koko remontin valmistuvan vain hetkessä, olen tavallaan nyt kovin tyytyväinen siihen, että saan nähdä uuden kotimme eri vuodenaikojen valossa ja miettiä rauhassa tunnelmaa ja sisustusratkaisuja.

Nyt tiedän, että luonnonsävyinen harmaaseen mutaan taittava värimaailma on meidän juttu. Se ryhdittyy nopeasti ripauksella mustaa ja istuu yhteen hillityn korallin, violetin, vihreän ja sinisenkin kanssa. Pohjamaalatut seinät ovat todistaneet, että haluan pitää mahdollisimman paljon seinäalaa valkoisena, ja käyttää vain harmahtavia mattapintoja harkittuina tehosteina.
Tässä vaiheessa voin siis todeta, että on oikeastaan vain hyväksi, ettei ihminen ole kone ja tämän kokoisen projektin valmistuminen vie aikaa. Suunnitelmat saavat muhia rauhassa, eikä päätöksiä tule tehtyä kiireellä.

Kiitokset vielä edellisen kommenteistanne. Ihanaa tsemppausta annoitte.
Taitaa tosiaankin olla aika havitella myös jonkinlaista harmoniaa muunkin elämisen osalle. Löytää tasapaino väsymyksen ja liikaa yrittämisen tilalle. Olla armollinen itselleen, ja vaatia itselleen parempaa. Oma aika ja itsestään huolehtiminen on sijoitus myös lähimmäisten hyvinvoinnille.
Terve itsekyys on aina parempaa kuin olla marttyyri. Se, jos mikä on varmaa!

Meillä on remontin suhteen loputon sitten kesällä -lista. Lista on oikeastaan jo niin pitkä, että tiedän yhden kesän olevan aivan liian lyhyt sen toteuttamiseen. Mutta en ota siitä stressiä, aikaahan on oikeasti koko loppu elämä. Päätimme nimittän, että elämä on tässä ja nyt. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja vuodet lipuvat ohi aivan liian nopeasti. Meillä on takana liian monta muuttoa, ja liian paljon väliaikaista. Tästä eteenpäin remonttia tehdään yhdessä ja ilman kiirettä. Mitä järkeä on istua valmiissa ja kauniissa kodissa huokaillen ja surren elämättä jäänyttä arkea – aikaa lasten kanssa.
Luulenpa, että oikeaa värimaailmaa tärkeämpää, on kuitenkin onnellien arki ja yhdessäolo. Todellinen arjen harmonia!

Tasapainoista keskiviikkoa!