Laitetaan vuosi pakettiin vielä muistelun ja kuvien merkeissä!

Tammikuu 2013 oli täynnä odotusta. Laskettu aikani oli 26.1 ja odottavan aika oli todella pitkää. Vauvan sukupuoli oli meillekin arvoitus, ja blogissakin mainitsin masuasukin nimeksi Koskela. Poikavauvan varalta meillä oli nimittäin valittuna nimi Vilho ( =Linna – Tunematon sotilas, Täällä Pohjantähden alla). Mutta vaikka kaikki muut veikkasivat poikavauvaa, olin itse 99,99 prosenttisen varma, että perheemme tulisi kasvamaan tyttövauvalla.
Tammikuu oli luminen, talvinen ja pakkaset paukkuivat. Valon määrä lisääntyi, ja kotia oli kiva laittaa kuntoon. Yläkerran aulaan rakensin cozy corneria, ja kukkamaljakossa nähtiin tulppaaneja. Tammikuussa inspiroiduttiin kevään muodista, sisustamisesta, kauneuden- ja hiustenhoidosta. 24. päivä pitkä odotus palkittiin, ja perheeseemme syntyi Pikku K.

Tammikuun kaikki 22 postausta voit lukea täältä.

Helmikuu 2013 oli kuukausi jonka voisi pukea yhteen sanaan: Vauva.
Yöunet jäivät lyhyiksi, vauvan uni- ja ruokarytmi jaksotti päiviä, aamut alkoivat ennen kukonlaulua ja kevät teki tuloaan. Kaikesta huolimatta meillä oli käsissämme helppo vauva, energia virtasi ja tunsin olevani onnellisempi kuin koskaan. Toki tavalliset baby bluesit tanssittiin pois, mutta muuten tunsin olevani reipas ja pirteä. Näin jälkeenpäin ajatellen suorittamista olisi voinut jättää vähemmälle, pyhittää aikaa äitiyslomaan ja kerätä voimia loppuun palamisen sijaan. Mutta jälkiviisaus ei ole yleensä kantanut hedelmää, joten ei sorruta siihen nytkään.
Helmikuussa otin aikaa itselleni minkä pystyin, ja opettelin jakamaan huomiota kahdelle lapselle. Tuttiketjuja ja aamu viiden leivänleivontaa, ystävänpäivän kukkameri, kun mies ei ollut ihan varma, mistä pitäisin – ne ovat jääneet mieleeni varsin vahvasti. Vauvakilot karisivat ja vauvailo huumasi pään!

Helmikuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.

Voi noita valoisia kuvia! Tullapa taas aurinko ja pitenevät päivät!

Viimeistään äitienpäivänä pitäisi kai jokaisen itseään, ja lukijoitaan, kunnioittavan bloggarin julkaista suloista tunnelmaa huokuva postaus kera äitiyden ylistyksen ja lapsosten kuvien. Vaan täällä mennään nyt poikkeuksellisella kaavalla, ja tunnelmoidaan eilinen äitienpäivä hiukan myöhässä.
Suoranaiseen laiskuuteenkin itseni on ajanut tukala olo, joka alkoi jo viikko sitten tiistaina. Outo kausi-influenssaksi luulemani tauti taitaa sittenkin olla, kuten te fiksummat heti oivalsitte, jotakin allergiaperäistä. Hengitys pihisee, ääntä ei tule, kurkku on turvoksissa ja ärsyttävä kutittava yskä vaivaa niin, että silmät vuotavat. Sisällä pärjään jotenkuten, mutta lauantaina erehdyin viettämään tunnin verran aikaa ulkona, ja lopputulos oli kamala! Kenties olisi aika siirtyä lääkärin puoleen ja pyytää jotakin, jonka avulla voisin nauttia keväästä ja puutarhatöistä.

Kurjasta olosta huolimatta äitienpäiväviikonloppu oli suloinen ja rentoittava. Launataina ihanan ystävän vierailu, ja sunnuntaina äitien ja mummujen juhlimista. Valkovuokkokja omasta pihasta (voi mikä onni!), suloinen itse tehty kortti, ja pienet halaavat kädet. Muistan kun vuosi sitten äitienpäivänä katsoin ravintolan viereisessä pöydässä istuvaa perhettä, jolla oli pieni, parin kuukauden ikäinen, vauva turvakaukalossa. Ajattelin silloin, että olisi onni vielä joskus viettää äitienpäivää noin, mutta en osannut edes aavistaa, miten nopeasti toiveeni toteutuisi. Samaan aikaan onnelline ja kiitollinen – sitä olen.

Ihana Suvi, suloisen Lumoan -tuotemerkin takaa, ilahdutti minua tuolla kauniilla nimikorulla, jossa ommien onnenhippujeni nimet ovat hopeaan painettuna. Kiitos, Suvi, kannan sitä ylpeydellä! Tosin meillä mieskin ilmoitti heti olevansa vapaaehtoinen korunkäyttäjä. Hyvä lahjaidea isänpäivän varalle!

Josko tästä taas pääsisi bloggailunkin makuun ja pystyisi jättämään köhimiset taka-alalle. Niin monta juttua, joista mun on pitänyt teille kirjoitella. Päässä ihan kuhisee asiaa, joka on pakko purkaa. Siispä uuteen viikkoon ja uudella tarmolla!

Loistavaa maanantai aamua ihan jokaiselle!

Niin se on nähtävä, että flunssasta huolimatta täällä aukesi tänään puutarhakausi oikein ryminällä. Oikeanpuoleinen hartia on varmaan sijoiltaan kaikesta haravoinnista, ja peukalo taitaa olla irtoamassa. Inhottavia rakkuloita käsissä, kovettumia ym. Mutta on kuulkaa kaiken sen arvoista! Ahh, miten rakastankaan kaikkea tuota kruopsutusta!
Täällä päin melkeinpä kaikki kysyvät, että asutaanko me siinä talossa, jossa on ihan tajuttoman hieno puutarha. Joo, on se varmaan just se, mutta se upea puutarha on kyllä rapistunut – ja aika pahasti. Tänään haravoidessani mietin, että oikeastaan suurin osa kärrästtävästä tavarasta oli kulottunutta nurmikkoa. Paikoitellen varmaan ollut ainakin kolme vuotta leikkaamatta. Perennapenkeissä taitaa olla talventörröttäjiä samalta ajalta.
Surullista. Surullista senkin vuoksi, että kaunis piha on varmasti joskus ollut jollekin todella tärkeä. Itse en ole koskaan päässyt todistamaan tämän puutarhan kulta-aikoja. Toki se näkyy yhä lajikkeiden paljoutena, kaiken ränsistyneen alta paljastuu kyllä upeita yksityiskohtia.
Sain tuossa talvella katseltavaksi joitakin vanhoja valokuvia niiltä puutarhan hyviltä vuosilta, ja puhisin kuvia selatessani heti, että hitot se mikään hieno on ollut. Sehän oli hemmetti eedeeni! Ymmärtänette että haravan varressa koen samaan aikaan jonkinlaista suorituspainetta, mutta myös velvollisuutta. Kärrätessäni kulottunutta nurmikkoa ties kuinka monetta lastia, lupasin hiljaa itselleni, että kyllä se tästä. Vielä joskus ne kulta-ajat saadaan takaisin! Nyt harmittaa ihan vietävästi, että en ottanut niitä ennen -kuvia.

Mutta sitten otsikkoon: Rakkaat mårbackani muuttivat vuosi sitten maaliskuussa äitini hoiviin, kaiken väliaikaisen tieltä. Ihana äiti on nyt lisännyt vanhasta kasvista kahtenakin keväänä uusia pelargonioita. Tänään pesin kuistin, ja kiikutin kolme eri ikäistä mårbackaani valohoitoon. Huomenna aion juoda niiden seurassa päiväkahvit! Ja vaikka ihan vain senkin kunniaksi, että tänään tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun blogini muutti tähän uuteen osoitteeseen! Hurjaa!

Pala kesää on vihdoin täällä!

Ps. Kyllä kannatti purnata; Sieltähän ne omatkin sipuli-istutukset alkoivat puskea maan läpi.

Suloista viikonlopun aloitusta. Yritän vastailla kommentteihinne – asap!