Yksikään ihminen ei ole saari,
täydellinen itsestään; jokainen on palanen mannermaata,
kokonaisuuden osa…
Nuo sanat ovat pyörineet viime päivinä päässäni. Ei yksin, mutta yhdessä. Että meillä ihmisillä ei ole vain lupa tarvita toista, vaan että meidän myös kuuluu tarvita toisiamme. Että kenenkään ei voi olettaa jaksavan yksin, mutta jokaiselta voi odottaa jonkun rinnalla seisomista.
Tänään on oikein hyvä päivä olla kiitollinen kaikesta siitä ystävyydestä ja rakkaudesta, jota elämään mahtuu, ja jota ilman ei pärjäisi. Niistä jotka seisovat siinä ihan rinnalla, ja niistä, jotka muistuttavat olevansa aina vain yhden puhelinsoiton päässä. Tänään haluan lähettää myös kiitokset kaikille teille. Tämä blogi on aikoinaan syntynyt suureen yksinäisyyden tunteeseen, mutta tuonut vuosien varrella elämääni paljon enemmän, kuin osasin koskaan edes haaveilla. Kiitos siis teille jokaisesta kauniista sanasta ja kannustavasta viestistä!
Tänään mulla on kevättä rinnassa. Aurinko paistaa ja linnut sirkuttavat, eikä päivä voisi oikeastaan paljon kauniimpi olla. Tuntui ihanalle ummistaa silmät ja kääntää katse kohti aurinkoa. Lämpö nosti suupielet väkisinkin ylöspäin! Helmikuu tai ei, sain lupauksen keväästä, taas uudesta kesästä.
Lumesta ei juuri ole tietoakaan, ja ihmekkös se, kun elohopea kipuaa auringossa yli kymmenen asteen. Aivan loistava keli ulkoilla ja nauttia raikkaasta ilmasta.
Muistanette ehkä, kun kirjoittelin teille syksyllä Turkulaisen KLO Design -yrityksen pipoista. Sain alunperin harmaan ja viininpunaisen pipon itselleni, mutta poikien into lakkejani kohtaan oli niin suuri, että lopulta meillä kaikilla kolmella oli talven tullen päivittäisessä käytössä harmaa Klo-pipo. Välillä olemme vuorotelleet viininpunaisen päähineen kanssa, mutta juuri muita pipoja ei tänä talvena ole käytetty. Nyt kevätauringon kunniaksi sain pari Klo Design -pipoa uusissa väreissään (ruskea ja vaaleanpunainen), ja niitähän on nyt ihan ilo ulkoiluttaa näillä keleillä. Kävi muuten taas kuten viimeksikin: Pipoille ilmoittautui käyttäjiä heti, nyt jopa Klaara innostui vaaleanpunaisesta väristä. 🙂
Meillä syötiin ystävänpäiväpullat jo ennakkoon, mutta päivän teemaa koitetaan mukailla tänään sitten muilla tavoin. Itse olen aina tykännyt ystävänpäivästä, joskaan en ehkä siitä kaikesta krääsästä ja härpäkkeestä, jota kaupat juhlan kunniaksi tuputtavat. Silti on mielestäni hienoa, että tällekin asialle löytyy paikkansa kalenterista, vaikkei ystävyyttä yhden päivän varaan voikaan jättää. Mutta jos vaikka yhden päivän ajan maailmassa olisi pikkuisen enemmän ystävällisyyttä ja rakkautta – vähemmän yksinäisyyttä. Sekin on jo jotain! Niin, ja onko päivä nyt sitten oikeasti rakastavaisten vai ystävien juhla? Makuasia, sanon minä, mutta parasta tietenkin, jos voi ajatella sen olevan molempia. ♡
