Syksyn sävyjä

30.8.2016

Lupasin hiukan hiuspostausta, mutta tästä taisi taas tulla varsinainen sillisalaattipostaus, siitäkin huolimatta, että meillä nautitaan uuniomenoita. Mutta tänään on jotenkin syksyttänyt aivan valtavasti, ja vaikka elokuu onkin, niin ainakin täällä meillä päin on tosi syksyinen fiilis, kun pihaan tippuu lehtiä ja naapurin puimurit ja traktorit hyörivät pitkää päivää. Käsillä on se aika vuodesta, kun voi joutua aamuruuhkaan ihan omilla nurkilla! Onneksi tilanne tasoittuu talveksi ja jatkuu sitten taas vasta keväällä. 🙂

Se, että tänään on uuniomenapäivä johtunee kahdesta tai kolmestakin eri syystä. Alkuun toki siksi, että syksyttää, ja toiseksi siitä syystä, että äiti oli lähettänyt viikonloppuna omenapussin lasten mukaan. Meidän omat puut kun eivät nyt hetkeen anna satoa, ja joudumme tyytymään lahjoituksiin. Mutta todellinen syy tahria astioita tulee siitä, että tiskikone on vihdoin paikoillaan ja palvelee meitä jälleen uudella innolla!

autumn 2

En tosiaan viikko sitten vielä kampaajan tuoliin istuessanikaan tiennyt, mitä hiuksilleni tekisin (tässä tapauksessa kai teettäisin), mutta jotakin ne kaipasivat oltuaan koko kesän täysin oman onnensa nojassa. Halusin kyllä hiukan tummempaa sävyä päähäni, mutta ehkä kuitenkin korkeintaan omaa luonnollista tummuuttani, josta oli kyllä mahtava mallitilkku juurikasvun muodossa. Siitä lähdettiin, ja kampaaja sai vapaat kädet toteuttaa värjäyksen parhaaksi katsomallaan tavalla. Pituusongelmakin selvisi sillä, kun kysyin rehellistä mielipidettä kuivista ja huonokuntoisista latvoista. Ne pätkäistiin pois, ja mittaa lähti ehkä juuri sen verran, kuin hiukset nyt olivat kesällä ehtineet kasvaa. Pidän tästä uudesta sävystä aivan mielettömästi, ja lämpimät värit tuovat kivaa hehkua muuten kalpealle iholleni.

Vaikka hiukset eivät varsinaisesti punaiset olekaan, fiilis on pikkuisen punapää varsinkin uuden sävyttävän huulirasvani kanssa. Ainakin tuo punainen sävy huulissa piristää ilmettä!

uuniomenat 2

Uuniomenoita voi tehdä monella tapaa, joko kuoritusta tai kuorimattomasta (kotimainen) omenasta. Toiset poraavat siemenkodat pois, mutta itse jätin omenat kuorineen, karoineen ja kotineen ja lykkäsin uuniin. Pikkuisen rasvaa vuokaan, ja kanelia omenoiden päälle. Kaurapaistosta tein erikseen uunipellillä, eli siihen käy sama ohje, jonka kirjoitin omena-kaurapaistoksen reseptiin. Tuolla ohjeella saa aika ison määrän, mutta sehän säilyy, joten vaniljakastikkeen seuraksi sitä voi nauttia huomenna uusien uuniomenoiden kanssa.

autumn 6

Day Birger et Mikkelsenin hapsulaukku on alelöytö, ja myönnän, että vähän sellainen pakko ostaa kun halvalla saa -tyyppinen hankinta. Oikeasti ajattelin, että 60 prosentin alennuksella voi hyvin hankkia kesäkassin ensikesäksi, mutta huomasin lopulta, ettei laukku ole yhtään hassumpi villapaidan ja vanhojen hapsuvipsunilkkureiden seurassa. Tukholmassa sain laukun kantamisesta tarpeekseni, ja tällä viikolla ison käsilaukun ottaminen mukaan ei innosta sitten yhtään. Jotta olkapääni palautuisivat sinne jonnekin alkuperäiselle paikalleen, tyydyn kulkemaan maksuvälineiden, huulirasvan ja puhelimen kanssa. Mitään kivaa lompakko/puhelinpussia en ole onnistunut löytämään tuolle plus kokoiselle luurilleni, joten pieni laukku tuntuu lopulta paremmalta vaihtoehdolta.

autumn a autumn c autumn buuniomenat 1autumn 5

Eilinen päivä meni pienissä käynnistymisvaikeuksissa, mutta josko tänään pääsisi jo kunnolla vauhtiin. Loppuviikolle onkin sitten taas kaikenlaista kivaa ohjelmaa, joten nyt täytyy nautiskella tästä ihan tavallisesta arjesta.  Aurinkoista tiistaita!

Tallenna

Tallenna


Hyvä aamu, hyvä päivä!

28.8.2016

Elämään mahtuu kasapäin niin hyviä, kuin huonojakin aamuja. Edellä mainitut ovat yleensä niitä, joiden jälkeen koko päivästäkin tuppaa tulemaan parempi, kun taas jälkimmäisiä halutaan välttää juuri siitä syystä, että huono aloitus päivälle tuo usein mukanaan vastoinkäymisiä ja kireää pinnaa pitkin päivää. Indiedaysin ja Nespresson yhteistyön myötä kirjoitan teille nyt hiukan sitä, mikä on oma näkemykseni hyvistä ja huonoista aamuista, sekä annan omat niksini päivän parempaan aloitukseen. Enemmän Nespressosta ja suhteestani kahviin, voit lukea Rakkaudesta hyvään kahviin-postauksesta.

Huono aamu on omalla kohdallani pahimmassa tapauksessa sitä, että maitopurkki kaatuu lattialle, kiire kiristää pinnaa, ja lapsille tulee tiuskittua ihan tahtomattaan. Meillä kaikilla on hetkemme, niin hyvät kuin huonot, ja joskus aamuisin (valitettavasti) näytän itsestäni ne vähiten mairittelevat ominaisuudet. Takuuvarmasti huonoon päivänaloitukseen vaikuttaa omalla kohdallani kolme asiaa: Kiire, stressi ja väsymys.

nespresso 6

Uskon itse siihen, että hyvää aamua pitää alkaa valmistelemaan jo illalla. Kun kodin siistii illalla viimeiseksi, ei aamulla tarvitse heti herättyään katsella tiskejä, tai lattialla ja pöydillä lojuvia romuja. Jo illalla on hyvä myös katsoa huomisen vaatteet valmiiksi, sekä pakata reput ja laukut. Tällä pienellä ennakoinnilla säästää aamun kiireessä niin aikaa, kuin hermojaankin. Lisäksi tulevaan aamuun voi varautua kunnon unilla, eli yksinkertaisesti menemällä nukkumaan ajoissa. Positiivista ajatteluakaan ei kannata unohtaa. Jos jo illalla manaa, että hitto soikoon, kun huominenkin on sitä ja tätä, mitä todennäköisemmin se tuleva päivä ei erityisen miellyttävä sitten olekaan. Manailun sijaan kannattaa siis tietoisesti suunnata ajatuksensa positiiviselle radalle: ”Huomenna on taas yksi uusi päivä, josta voin olla kiitollinen” tai ”Huomisesta tulee haastava, mutta minähän selviän siitä”.

Kiire, stressi ja väsymys. Väsymys selätetään menemällä ajoissa nukkumaan, ja loput kaksi sudenkuoppaa käsitellään aamulla. Kiireeseen on nimittäin vain yksi lääke: Varaa aamun kunnolla aikaa! Kun aamuun on laskettu myös niitä ylimääräisiä minuutteja, stressiinkin on mahdollista vaikuttaa.
Meillä herätään aamulla aikaisin. Itse herään tuntia aikaisemmin kuin lapset, koska tiedän, että tarvitsen sen oman hetkeni ennen arjen aloitusta. Kutsun omaa tuntiani kahviseremoniaksi, koska siinä pääosassa on kahvi, ja rauhallinen herääminen uuteen päivään. Tunti kuulostaa pitkältä ajalta, ja ehkä jonkun mielestä myös täysin turhalta, mutta mulle itselleni se on äärettömän arvokas. Kunnon mukillinen kahvia, hiljainen talo ja oma aika. Meistä jokaisella on omat tapansa herätellä kroppa ja pää uuteen päivään, ja siihen kannattaa varata aikaa. Venyttele, käy aamulenkillä, juokse talo parikertaa ympäri tai tee muutama punnerrus. Sytytä kynttilä ja syvähengittele itsesi rauhalliseksi ennen kiireistä päivää. Ja ei, siihen ei tarvita välttämättä tuntia, toisille riittää vartti, toisille vielä vähemmän!

Tähän aikaan vuodesta, kun aamulla ei vielä ole pimeää, tykkään ihailla ihan vain maisemia. Keittiön ikkunasta näkee joelle, ja usva veden päällä on rauhoittavan kaunis. Kynttilöiden polttaminen heti aamulla juontaa juurensa esikoisen vauva-aikoihin. Huonosti nukkuvan ja koliikkia huutavan vauvan kanssa tuli noustua monesti jo neljältä, ja silloin itsensä oli vain pakotettava jaksamaan. Joulun aikaan oli luonnollista polttaa kynttilöitä, mutta lopulta pienistä lepattavista liekeistä muodostui itselleni jonkinlainen elämän jatkumisen symboli. Pakotin itseni tarttumaan uuteen päivään, vaikka mieli oli apea ja väsymys painoi maahan. Nykyisin aamulla sytytetty kynttilä on itselleni myös jonkinlainen voitonmerkki ja muistutus myös raskaista ajoista selviytymisestä.

Nespresso Kollaasi

Meillä aikaiset illat ja aamut pätevät myös lapsiin. Myöhempäänkin voisi nukkua, mutta haluan, että aamulla jää aikaa myös ihan olemiseen. Ja jokainen äiti tietää, että aamulla voi sattua ja tapahtua vaikka mitä. Mutta silloin kun kaikki menee putkeen, aamussa jää aikaa myös leikkiin, ja pidän sitä äärettömän tärkeänä. Myös tulevasta päivästä puhuminen ja lapsen ajatusten kuunteleminen kuuluvat arkiaamuun.

Oma muistilistani parempiin aamuihin kuulostaisi siis jotakuinkin tältä:

  • Laita koti illalla vastaanottavaan kuntoon.
  • Mene ajoissa nukkumaan ja herää riittävän aikaisin.
  • Varaa aamuun aikaa heräämiselle. Rentoudu, liiku, meditoi. Ihan sama, kunhan se on itsellesi miellyttävää.
  • Nauti kahvistasi, maistele sen makuja ja kuulostele kuinka heräät uuteen päivään. Syö aamupala rauhassa.
  • Nauti myös pakollisista aamurutiineista. Nopeat naamiot ja kuorinnat tekevät hyvää iholle ja saavat ilmeen kirkastumaan. Ne tuovat myös välillä pientä luksusta aamuihin.
  • Jos mahdollista, halaa! Halaaminen lisää hyvänolontunnetta ja piristää mieltä.

nespresso 5

Joka aamu kaikkia listan kohtia ei voi millään toteuttaa, mutta silloin kannattaa panostaa niihin, jotka ovat mahdollisia. Ja kaikesta huolimatta tulee niitä huonoja aamuja, pinna kiristyy ja syntyy riitoja. Elämää sekin. Yksi asia, jonka koen itse tärkeänä on se, että mikäli lapselle tai muille perheenjäsenille tulee tiuskittua, asia pitää selvittää ennen kuin lähdetään kukin omiin suuntiinsa. Silloin pitää pysähtyä, ottaa lapsi syliinsä, pyytää anteeksi käytöstään ja selittää, miksi purin ärtymystäni tiuskimiseen. Mikään ei nimittäin pilaa aamua  ja alkavaa päivää niin takuuvarmasti kuin huono mieli ja syyllisyyden tunne!

nespresso 1

Omaan aamuiseen kahviseremoniaani kuuluu edelleen vahva kahvi. Nespresson uusi Envivo Lungo, on juurikin sitä. Mausteinen ja aromaattinen kahvi herättelee uuteen päivään, ja sopii mitä parhaiten juuri aamukahviksi. Envivo Lungo on vahvuusasteeltaan tasoa 9, ja  sen maussa on mukana tuoksuvaa metsää ja mausteisesta piparkakkua.

nespresso 8

Mutta hei, miltäs kuulostaisi, jos voisit saada itsellesi Nespresson kahvikoneen? Ei ehkä yksinään pelasta aamuja, mutta antaa niihin uuden ulottuvuuden. Nyt siihen olisi mahdollisuus, nimittäin aamupaasauksen perään tarjolla olisi:

Lukijakilpailu

Mikä tekee aamustasi huonon, tai vastaavasti, mikä on hyvän aamun reseptisi? Vastaa kysymykseen joko kommentoimalla tätä postausta, tai Instagramissa julkaisemaani postauksen kuvaa, ja olet mukana arvonnassa. Kisaan osallistuneiden kesken
arvotaan Nespresson Lattissima Touch -kahvikone. Osallistumisaika alkaa nyt, ja päättyy sunnuntaina 4. 9. 2016.

Arvontaonnea kaikille tasapuolisesti!


Loistavaa viikonloppua!

20.8.2016

Hei ihanat!

Täällä aurinko jaksaa aina välillä pilkistää pilvien raosta, ja sehän sopii minulle paremmin kuin hyvin! Luvassa on siis ulkoilua, ja viikonlopusta nautiskelua!

Näiden muutaman aurinkoisen aamupäivän räpsyn myötä halusin vain toivotella teille ihanat viikonloput.

viikonloppu 1 viikonloppu 3coton de tulear viikonloppu 4

Rentoa lauantaita!

Tallenna

Tallenna