Vähiin käy tämäkin vuosi ennen varsinaista loppuaan. Pakko esitellä teille vielä joululahjani, ennen kuin sen kukat vallan nuupahtavat. Eightmood Flora -maljakko on ollut koko syksyn toivelistallani, mutta ennen joulua päätin, että ehkä sen voisi ujuttaa pukinkonttiin, minulta minulle -taktiikalla. Tässä tarvittiin kyllä yhtä Tampereen tonttua avuksi, mutta lopulta maljakko pääsi kuusen alle ja sieltä pöydälle.

Muistanette elokuussa, kun olin Marian ja Essin kanssa Tukholmassa ja asuimme Blog House Stockholm -asunnossa. No siellä Kungsholmenin kämpässä oli takanreunuksella juurikin tuo maljakko, ja naureskelin tytöille, että jos laukkuuni mahtuisi, pihistäisin vaasin oitis. No, rikoksen vaaraa ei ollut, itse asiassa on olemassa hyvä videonpätkä siitä, kuinka makaan matkalaukkuni päällä lähtöpäivänä, eikä se meinaa mennä millään kiinni. Joten maljakko ei todellakaan olisi mahtunut mukaan.
Lopulta kun joulun alla päätin, että maljakko voisi olla lahja minulta minulle, sitä ryökälettä ei sitten enää ollutkaan Stockan verkkokaupassa. Mutta sivu näytti, että joitakin kappaleita olisi vielä tavarataloissa, ja niinpä kysäisin Marialta, että josko millään olisi mahdollista, että hän katsastaisi Tampereen tilanteen siellä käydessään. Ja Mariahan on ihan mainio tonttu! Muutamassa päivässä paketti oli noudettavissa postista!


Jollakin hassulla tavalla tuo maljakko nyt muistuttaa Tukholman elokuisesta helteestä keskellä talvea. Ja onhan se nätti. Juuri sopiva isoille kukille, vaikkapa kesän pionisadolle.
Mutta nyt täällä varisee joulukuuset siihen malliin, että taitaa olla viisainta heittää ne tänään ulos, ja nauttia vuoden aloitus siistissä kodissa. Eli siivouspäivää pukkaa tähän väliin!












