Mustikkaa, mansikkaa ja keväisempää tyyliä

23.3.2017

Hellohello, ihanat!
Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Ulkona on myös sen sortin pöly, että totesin ikkunoidenpesun kanssa vitkuttelemisen olleen lopulta ihan paikallaan!

Tänään tuli myös sellainen fiilis, että musta ja harmaa joutavat nyt pienelle kevätkatkolle ja päälle piti saada jotakin valoisamman väristä. Sininen on vuodesta toiseen yksi lempiväreistäni pukeutumisessa (farkkutyttö kun olen), ja varsinkin vuoden kevätpuoliskolla tekee usein mieli sonnustautua siniseen. Tykkään myös kovasti tästä trendistä, jossa perinteiseen preppy-tyyliin on lisätty rusetteja ja röyhelöitä. Sinivalkoraidalliset paidat näyttävät ihan erilaisilta, kun rinnuksissa tai olkapäillä on röyhelöitä, tai hihoissa solmittavia rusetteja. Myös hauskat ”piparkakkuleikkaukset” vaatteiden helmoissa tai hihoissa miellyttävät nyt silmää. Itselläni on jokseenkin leveät hartiat, ja mikään röyhelö, holkki- tai perhoshiha ei varsinaisesti imartele vartaloni mallia. Tämä sinivalkoinen paita löytyi h&m:n mallistosta, ja siinä oli juuri sopivasti sitä jotain, mitä kevätgarderobini kaipasi. Paita sopii farkkujen seuraksi, mutta voihan siihen sitten yhdistää myös sitä mustaa, jos siltä tuntuu. 🙂

Meillä syödään tänään yhden päivänsankarin toiveruokia, ja jälkkärinä on luonnollisesti se suosikkikakku eli pavlova. Hyvä niin, sillä onhan tuo maailman helpoin kakku, eikä vaadi sen kummempaa keittiössä hikoilua. 🙂 Tuli aavistus ehkä jo kesästäkin näihin kuviin, vaikkei nuo kaupan mansikat kyllä niille aidoille oikeille kotimaisille vedä vertoja -ulkonäöllään, saati maullaan.

Huomenna on muuten sitten se nipsnaps-päivä kampaajan luona. Nyt olen jo aivan varma, ettei näitä latvoja tule ihan heti ikävä. Meinasin nimittäin jo eilen tarttua itse saksiin, kun ärsytti mokomakin hapsukasa. Nyt pitäisi ainoastaan malttaa huomiseen asti. Hommansa siinäkin. 🙂

Keväistä torstain jatkoa!

Farkut ja paita: H&M
Mokka-avokkaat: Ellos (saatu)

Tallenna

Save

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


sunday mood

19.3.2017

Tällä kertaa sunnuntai on jopa vähän haikea, niin kiva viikonloppu on nyt takana. Toisaalta olo on myös todella onnellinen ja kiitollinen, ja jaksaahan näiden spesiaalimpien päivien voimalla taas pitkälle eteenpäin. Sisko lapsineen on nyt hyvästelty matkaan, eikä seuraavia treffejä ole valmiiksi sovittuna, joten kevät näyttää koska ja missä taas kohdataan.

Nyt siirrytään melko tavallisiin sunnuntaipuuhiin, pyöritetään pyykkikonetta ja valmistaudutaan uuteen viikkoon. Lapsetkin ovat niin väsynetä, että tunnelma on kivan raukea ja rauhallinen.

Sillä aikaa kun muu perhe keräilee voimiaan sohvalla, minä taidan käyttää tilaisuuden hyödyksi ja juoda ensin kahvit, ja sen jälkeen puuhailla ihan rauhassa omiani.

Rauhallista sunnuntaita, ja energiaa uuteen viikkoon!

PS. Muistattehan muuten osallistua suklaa-arvontaan, mikäli ette ole jo osallistuneet.

Tallenna


Harmonian tarve

15.3.2017

Aurinkoista keskiviikkoa!

Täällä on viime päivinä (kyllä vain, jälleen kerran) harrastettu pientä itsepohdintaa liittyen vähän kaikenlaiseen siivous- ja järjestelyintoiluun. Keväthän on sitä aikaa, kun paitsi siivous, myös kaappien ja laatikoiden läpikäyminen tulee ajankohtaiseksi. Lastenvaatteet myllätään, ja liian pienet laitetaan kiertoon. Tehdään jonkinlainen kaudenvaihdos vähän joka vaatekaapilla, ja suuressa innostuksessa tuo yleensä (puhun nyt itsestäni) johtaa siihen, että keittiönkin komerot tulee puunattua läpi. Tämä on siis jotakin minkä lasken sellaiseksi kausi innostukseksi, sama kierros tehdään yleensä kesän lopulla.

Sitten on kuitenkin se sellainen perussiivous ja järjestely. Meistä jokaisella on oma käsityksensä siisteydestä, toiset ovat pikkutarkkoja ja toiset enemmän suurpiirteisiä. Meillä kaikilla on erilainen luonne, joka määrittelee näitä juttuja, joskus toimintaamme ohjaa myös tottumuskysymys tai opittu tapa. Kuten olen kertonut, elämässäni on ollut aikoja, kun kampasin matonvipsuja parikin kertaa päivässä, mutta lapsiperhe-elämä ja parisuhde siedättivät tässäkin kohtuullisuuteen. Välillä kuitenkin tulee niitä hetkiä, kun erilaisten ihmisten mieltymykset eivät kohtaa, ja voinen käsi sydämellä myöntää, että ainakin omassa parisuhteessani nämä ovat yleensä niitä riitatilanteiden alkuja. Kun toisen ”kunnolla” on toisen mielestä vain ”sinne päin”.

Harjoittaessani tätä itsepohdintaa, jota kai jonkinlaiseksi keittiöpsykologiaksikin voi kutsua, olen kuitenkin löytänyt itselleni ja omalle käytökselleni jonkinlaisen selityksen. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että minulla (tai kenties silmilläni?) on äärimmäinen harmonian tarve. Ajatus ei kulje, jos ympärillä on kaaosta, ja tavarat seikkailevat vapaasti siellä täällä. Joskus moinen epäharmonia aiheuttaa jopa päänsärkyä. Se on tunteena varmaan hiukan sama, kuin jos laittaisi musikaalisen ihmisen kuuntelemaan orkesteria, jonka jokainen soitin on epävireessä ja solisti laulaa nuotin vierestä. Saatat tunnistaa hyvän biisin, mutta sen kuunteleminen raasta lähinnä vain hermojasi.

Joskus (harvoin) oma luonteeni ärsyttää myös itseäni. Se, ettei koskaan osaa vain olla, vaan aina tulee poukittua sinne tänne. Pitää oikoa sitä ja suoristaa tätä. Joskus olisi kiva osata ihan vain ollakin. Tai säästää voimiaan, sillä huomaan, että itselläni tämä oikomisen tarve vain pahenee, jos elämässä on jonkinlainen kriisitilanne. Välillä olen yrittänyt tietoisesti muuttaa käyttäytymistäni. Mennyt sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja antanut vain olla. Että mitä sitten, jos keittiön pöydällä on likainen astia, tai leivänmuru. Kaatuuko maailma, jos sohvatyynyt eivät olekaan järjestyksessä, ja polttopuupino on vasemmasta reunastaan korkeampi kuin oikeasta. Yleensä tämä kokeilu kaatuu siihen katkeraan häpeäntunteeseen, kun joku pöllähtääkin yllättäen kylään, ja näkee, että hei meillä ihan oikeasti eletään, pestään ja kuivataan pyykkiä, ja lapsetkin saavat syödäkseen.

Hassu juttu on sekin, että vaikka oma käytös ja korkealle vedetty rima tavallaan kuluttavat, niistä ei kuitenkaan halua luopua. Koska sittenhän meillä olisi ihan kauhean sekaista ja likaista, enkä pystyisi hengittämään. Tulisin vähintään hulluksi epäjärjestyksessä. Vähän sama juttu, kuin syömishäiriöstä paraneminen: Jos sairaus lähtee, minähän lihon! Rimasta on siis pidettävä kynsin hampain kiinni, tai maailmankaikkeus keikahtaa kumoon.

Tuli ehkä pikkuisen kärjistettyä ja käytettyä myös sarkasmia. Kyllähän meiltä niitä leivänmuruja löytyy – varmasti ihan joka päivä. 😀 Olisi kuitenkin ihana lukea myös teidän tarinoita aiheesta, koska tiedän, että joukossanne on paljon kaltaisiani. Meneekö napit vastakkain, kun puolison luonne on erilainen, tai ärsyttääkö jo oma luonne? Myös kaikki ”selviytymistarinat” ja ”ihmeparantumiset” saa toki jakaa. 🙂

Kuvaushetkellä keittiön toisessa päässä roikkui pyykkiä kuivumassa ja lattialla lojui kierrätykseen lähteviä vaatesäkkejä. Jälleen kerran muistan, mikä bloggaamiseen aikoinaan innosti: Kuvien avulla sitä harmoniaa on helppo taikoa myös kaaoksen keskelle. 🙂

Ihanaa iltaa. Yritetäänkö ihan vain olla?!