Heipsan tyypit!

Ei ole kauaa, kun kerroin, että sitä tavallista joulun jälkeistä sisustusintoa ei ole tänä vuonna tullut. No ei sitä tullut vieläkään, mutta kun kaikki kiinnostus kotia ja asumista kohtaan on ollut vähän tauolla viime kuukausina, pidän jonkinlaisena erävoittona sitäkin, että löysin itseni aamulla pohtimassa ikkunoidenpesua. Ja hei, viisi vuotta meidän pakastinkin raksutti pitäen kylmänä keräämäänsä jäätä, mutta eilen hyödynnettiin kelit ja saatiin pakastin vihdoin sulatettua. Liki voittajafiilis! Niiden ikkunoiden kanssa odotellaan hyvää hetkeä ja kunnon rehellistä siivouspäivää. Lapsena muistan, että äiti pesi ikkunat usein talvilomalla, joten saatan jatkaa perinnettä. Huomaan siis, että mieli kompensoi sisustusinnon puutetta jonkinlaisella pesänrakennushalulla kuitenkin. Ja hei, Klaara kysyi viikonloppuna, että miksi meillä on edelleen joulukoriste ikkunassa. Olisi varmaan tuo suuri tähti jäänyt niille sijoilleen  juhannukseen asti, jos asiasta ei olisi huomautettu, mutta nyt päätin, että otan sen pois heti ikkunoidenpesun yhteydessä! 😀

Joskus saamattomuus ja jahkailu osoittautuvat kuitenkin ihan hyviksikin luonteenpiirteiksi. Nimittäin jäin tässä jokin aika sitten miettimään tuota keittiön suurta astiakaappia. Voitteko kuvitella, että siinä kohtaa kun tehtiin muuttoa tänne, minä ihan vakavissani harkitsin tuon kaapin maalaamista harmaaksi!!! Nyt se tuntuu ihan hirveän huonolta ajatukselta, ja varsinkin kun joka keittiön tuiki tarpeellinen yleiskone a.k.a. höyläpenkki on ihan samaa sarjaa kaapin kanssa. Nuo kaksi kun ovat ihan match made in heaven!

Sellaista mielenpäällä maanantaina. Oikein ihanaa, valoisaa ja energistä uutta viikkoa myös teille! ♡

 

Tallenna

Tallenna

Hupskeikkaa! Menipäs viikonloppu vauhdilla. Olisin voinut ihan vallan mainiosti ottaa yhden lisäpäivänkin, mutta minkäs teet. Vaikka toisaalta ei tässä uudessa viikossakaan mitään vikaa ole. Huomiseksi on jopa luvattu auringonpilkahduksia, joten eiköhän ne energiat siitä lähde viimeistään virtaamaan.

Vaikka tässä nyt ikään kuin sydäntalvea eletäänkin, päätin uhmata vuodenaikaa sen verran, että kaivoin kaapista vaaleat farkut ja valkoisen puseron. Piristää muuten ihmeen paljon tämä vaaleaan pukeutuminen. Tulee sellainen keveän iloinen kesäfiilis keskelle talvea. Nostin myös maljakkokuusen pois keittiön sohvapöydältä ja laitoin tilalle tulppaaneja. Vallan villiä miltei!

Olen tässä vuoden alussa vähän miettinyt, että mitäs tänne blogiin oikein kuuluisi kirjoitella. Ajan henkeen kai sopisi terveelliset reseptit ja jonkinlaisen itsekurin ilmaisu. Mutta tiedättekö kun ei oikein irtoa.Toki kaikki kunnia jokaisen itsekurille ja niille terveellisille herkuillekin, mutta itse en koe omaavani erityisen kovaa selkärankaa, enkä oikein jaksa sellaista tavoitellakaan. Siis sen jälkeen kun olen vuosia tehnyt töitä sen selkärangan unohtamiseksi. Ja toisaalta, syön herkkujakin jos siltä tuntuu, mutta arjen keskellä siihen harvemmin jää aikaa. Suosin sokeritonta, vehnätöntä ja maidotonta ruokavaliota, mutta koska mikään noista ei koidu kohdallani kuolemaksi, syön yleensä sitä mitä tarjolla on. Tosin meillä on tarjolla useimmiten sitä, mitä minä laitan. Ja mitä tulee tammikuun ihmedieetteihin ja kaikkeen karvaaseen ruokavaliopöhinään, väitän, että perus lautasmalli ei lihota ketään. Mikään ravinto-ohjeistus kun ei käske meitä popsimaan jättipusseja perunalastuja tai ostamaan suuria karkkipusseja. On myös ihan eri asia syödä kotona itse tehty jauhelihapihvi salaatin ja vaikka perunoiden kanssa, kuin hotkaista hampurilainen ranskiksilla. Sama pätee myös pitsaan. Mutta jotenkin juuri tähän aikaan vuodesta musta tuntuu, että kellun ajatuksineni jossakin yksinäisyyden valtameressä. Että pitäisihän sitä nyt kuitenkin vannoa vähintään jonkin ihmeruokavalion nimeen.

Juttelin tuossa vuodenvaihteessa yhden ystäväni kanssa, joka oli saanut ravinto-ohjeet alan ihmiseltä. Siis ihan listan, että mitä pitää syödä ja suurin piirtein mihin aikaan. Rasvat, hiilarit, protskut jne. Ja ystäväni päivitteli, että ihmisen pitäisi syödä sen ohjeen mukaan ihan hirveästi. Että oikein pahaa tekee, kun pitää syödä niin paljon. Samalla tämä ystäväni huomasi kuitenkin, että paino tippui. Ja vielä ihan ilman liikuntaakin. Syyksi hän ajatteli sitä, että söi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kunnon aterioita, eikä napostellut jatkuvasti jotain. Tiedättehän, karkki sieltä, karkki tuolta, ja tietty kaikki se, mikä jää lasten lautasille ruokailun päättyessä.
Niin että palatakseni siihen salaliittoteorioidenkin sävyttämään lautasmalliin, kyllä ne suurimmat ongelmat ovat enemmänkin aterioiden koossa ja kaikessa extrassa, mitä suuhumme tungemme. Toki on hurjan tärkeää herkutella joskus, on se sitten vehnäpohjainen kermakakku, tai sokeriton raakakakku. Mutta arjen ja juhlan välillä saa ja kuuluukin olla eroja. Että kun nyt ajan hengessä avasin sanaisen arkkuni aiheesta, on viestini jotakuinkin se, että syökää ruokaa. Kukaan ei kauheasti helmikuuta pidemmälle jaksa kärvistellä nälkäisenä ja ilman minkäänlaisia nautintoja. Siihen nautinto-osaan tosin kannattaa kiinnittää vähän enemmän huomiota. Toki jos tavoite on laihtua vain helmikuuhun mennessä, kannattaa varmaan kituuttaa itseään vaikka pelkällä vedellä (=ironiaa), mutta jos projektiaan ajattelee vuodelle 2018, kannattaa miettiä, että mitä sellaisia muutoksia voisi tehdä, jotka kantaisivat ihan sinne jouluun saakka ja kenties vielä seuraavan vuoteen.

Vähän ehkä eksyin aiheesta, joka taisi olla, että tuntuu, kuin ei olisi mitään järkevää sanottavaa päivänpolttaviin puheenaiheisiin. Mutta näemmä sitten kuitenkin oli. Mutta tämä tästä, huikkailkaa ihmeessä muitakin juttuja, joista tykkäisitte lukea. Kaikkea en varmaan suostu toteuttamaan, mutta sellaista blogin raameissa pysyvää voi toki aina toivoa!

Mutta nyt niitä perunoita keittämään, jotta ehditään neiti Koon kanssa jumppaan!

farkut ⎮ vanhat 2nd Day
pusero ⎮ vanha Vero Moda
kengät ⎮vanhat Sixtyseven

 

Tallenna

Hello hello! Nyt voisi varmaan sanoa, että arki on kaapannut, ja blogin päivittäminen on tuntunut pari päivää kovin kaukaiselta ajatukselta. Mutta hei, edelleen tykkään arjesta ja arjen aikatauluista. Niin kivaa kuin se reporankana makoilu onkin, pidemmän päälle elämässä pitää olla edes jonkinlainen rytmi!

Tässä vuoden ensimmäisen arkiviikon aikana olen koittanut metsästää myös niitä mustia aukkoja, jotka kuin ihmeen kaupalla onnistuvat nielemään ylimääräisiä tunteja, ja saavat ihmisen tukeutumaan lausahdukseen ”en ole ehtinyt”. Oma ongelmani on oikeastaan se, että luonteeni varaa aina kaikelle ”riittävästi aikaa”, mikä tarkoittaa useimmiten sitä, etten tartu asioihin,  joita en kuitenkaan usko ehtiväni tietyssä ajassa saattamaan kunnialla loppuun. Hassua sinänsä, että olen kuitenkin juuri se ihminen, joka aamulla keksii imuroida ja pestä vessan. Mutta jotenkin juuri tuo impulsiivisuus katoaa itsestäni iltaisin. Aamuisin tiedän herääväni riittävän aikaisin tehdäkseni vähän ekstraa, mutta illalla, kun aika muodostuu eri pituisista pätkistä lasten harrastusten ja muiden aikataulujen välillä, menen ikään kuin saamattomaan tilaan. No, tällä viikolla olen suorittanut puolen tunnin tehosiivouksen ja ylittänyt muutenkin itseni monella tapaa. Ja vaikka kuinka vihaankin sitä, että myöhästyisin jostakin, olen myös opetellut, ettei 20 minuuttia välttämättä kannata käyttää pelkkään odotteluun. Kun nimittäin laskee illalla yhteen kaikki ne hetket, jotka on varannut ”varmuuden vuoksi”, lopputuloksena on helposti tunti tai pari lisäaikaa asioiden hoitamiseen.

Että sellaista itsepohdiskelua täällä. Tätä pitäisi ehdottomasti harjoittaa vähän enemmän, ja ehdottomasti muutenkin kuin tammikuussa. 🙂

Kivaa torstaita myös teille, ja hei, huomenna onkin jo perjantai! ♡

Tallenna