olohuone keittiössä

29.1.2018

  

Hejsan ja uutta viikkoa! Maanantai on jo melkein lusittu, joten voisi sanoa, että ollaan taas voiton puolella. Tiistaista viikko soljuu aina vaivattomammin eteenpäin.

Mutta en ryhtynyt kirjoittamaan viikonpäivistä, vaan ihan kuulkaas näistä sisustus- ja kotijutuista. Tarkemmin sanottuna meidän keittiön olkkarista, eli tuosta keittiön oleskelupäädystä, kuten siitä kai pitäisi puhua.
Nyt kun molempien lasten synttärit on juhlittu ja joulukin siinä välissä, palaan taas siihen samaan ajatukseen, ettei meillä varmaan varsinaista olohuonetta edes tarvittaisi. Nimittäin aina kun on vieraita, kaikki ovat kuitenkin keittiössä. Itse asiassa, eniten minä itsekin kotona kulutan tuota keittiön sohvaa. Kuvia valmistelen työhuoneessa työpöydän ääressä, mutta tähän minä sitten tulen naputtelemaan tekstiä läppärin kanssa. Jalat pöydällä on yksi paha tapani, enkä siksi oikein voi siitä muillekaan motkottaa.
Meille on kehkeytynyt sellainen selkeä jako, että sohva on minun paikkani, ja mies loikoilee divaanissa. Varsin miehekkään kuuloista, eikö vain!? Joskus pari vuotta sitten mietin, pitäisikö keittiöön hommata telkkari, mutta eipä sillekään tarpeelle enää oikein ole perusteita. Tässä me ne pienet hetket saadaan kyllä kulumaan ilman töllötintäkin. Olohuoneen telkkari on useammin pleikkarin jatkeena tai siellä pyörii lastenohjelmat. Me kun ei oikeastaan katsota TV:tä, vaan enemmänkin täsmäkatsellaan noita suoratoistopalveluja silloin kun siihen aikaa liikenee. Yleensä oleskelemme miehen kanssa olohuoneessa iltaisin sen yhden tai kahden jakson verran hyvän sarjan parissa, mutta koska ihan joka päivä ei tehdä sitäkään, voi olla päiviä, ettei me käytetä olohuonetta ollenkaan. Tähän keittiön löhöpaikkaamme taasen kaakerramme aina ruokailun jälkeen kahvittelemaan kuin mikäkin vanha aviopari konsanaan. Arkipäivänä tässä ladataan se pieni hetki voimaa ruokailun jälkeen, että jaksaa taas lähteä harrastuskierrokselle. Toisin sanoen, me juomme kahvit sillä välin, kun lapset laittavat itsensä lähtökuntoon.

Silloin aikanaan kun tänne muutettiin, en osannut kuvitellakaan, miten tärkeäksi suuri keittiö muodostuisi. Siitä tuli kodin sydän, paikka jossa kaikki tapahtuu – ja paikka jossa me kaikki yleensä ollaan. Tässä minä nytkin kirjoitan kissa kainalossani, kuten niin monena muunakin päivänä. Ja ihan ensimmäiseksi minä aamuisinkin keitän itselleni saavillisen kahvia, ja tulen tähän vakkaripaikkaani istumaan. Selaan puhelimesta postit ja viestit, katson somet ja julkaisen mahdolliset kommentit. Tässä samaisella sohvalla loikoilen usein myös kirjani kanssa (siitäkin huolimatta, että olohuoneessa olisi tarjolla pidempiä sohvia), ja tähän keittiön olkkariin suunnistavat meille tulevat vieraatkin automaattisesti.

Jos siis jotakin, niin ehkä tämä osa kotia on se, jonka sisustukseen ja kalustamiseen on joskus ihan syytäkin vähän sijoittaa. Toistaiseksi olen tyytyväinen ihan näin, vaikkakin pöytä on siinä hilkulla, että onko se liian suuri vai ei. Mutta nyt siihen ainakin mahtuu kaikkea kivaa esille, ja silti ne villasukkiin kiedotut jalat ja kahvimuki. Näköjään myös yksi pari vähän pienempiä villasukkia, satukirja, hiuslenkki, käytetty Frozen-laastari, kuulokkeet ja pari piirustusta. Mattoon on tosin kulunut miltei reikä jalkojeni kohdalle, eli ei ne jalat ihan aina siellä pöydälläkään ole. Ja kenties joskus tässä sohvassakin on kokoiseni painauma, jota ei enää tyynyjä pöyhimällä saa korjattua.  Mutta noin ylipäätään nuo kaikki kertovat kai ainoastaan siitä, että minulla on lempipaikkani ja minusta on varsin mukavaa, että se lempipaikkani on juurikin tässä. Kotona ja kodin sydämessä.

Kaikkea hyvää viikkoonne! ♡

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna


vähän vihreää viikonlopuksi

26.1.2018

Hiphei ja perjantaita!

Varsin masentavan kurja keli tuolla ulkona. Ja tammikuun lopussa, eli sydäntalvella! Plääh, nyt sitä lunta ja pakkasta, tai muuten tätä ei jaksa! Tai jaksaa, kunhan käyttää kaikki mahdolliset vippaskonstit kuten viherterapiaa, johon päädyin itse. Perus perjantaitulppaanien lisäksi talutin nimittäin kotiin vähän kevätsipuleita ja terhakan hortensian. Ja tuota hortensiaa siirtäessäni ruukkuun, totesin, että täytyykin laittaa sille kunnon mullat, niin saan sen kesällä ulos. Kesällä ulos! Kuulostaakin jo niin taivaallisen hyvältä, että pakkohan tuosta on tulla positiiviselle mielelle.

Huomenna olisi tarkoitus juhlia 5-vuotiaan synttäreitä ja tässä kohtaa iltaa huomisen tarjoilut on vielä yksi iso kysymysmerkki. Mutta kakku sentään on tilattu, joten ihan tarjoiluitta ei ainakaan jäädä. Huvittaa nyt jopa itseäni, koska ei tämän nyt ihan näin huonosti pitänyt mennä, vaikka rennosti ajattelinkin ottaa. Mutta kukat ja kakku tuntuvat nyt jo puolivoitolta, joten ajattelin pitää lipun korkealla ja katsoa, miten käy. 😀

Nyt kuitenkin kauppajuttuja. Ehkä tässä vielä ehtii jotakin leipaisemaankin jos jättää perjantai-illan sohvailut vähän vähemmälle. Ja jos ei, niin tuskin se maailma siihenkään kaatuu!

Eli loistavaa viikonlopun aloitusta! ♡

 

 

Tallenna

Tallenna


Tulppaaneja ja harakanvarpaita

23.1.2018

Lumisen kaunista tiistaita!

Aamulla oli vielä 15 astetta pakkasta, mutta huomiseksi luvataan vettä!?!? En pysty lainkaan ymmärtämään miten sää voi vaihdella näin paljon. Juuri kun tuntui, että saatiin vihdoin kunnon talvi. Ja jos totta puhutaan, en oikein edes usko noihin vesisadejuttuihin. Tai en ainakaan halua uskoa. 🙂

Tammikuu on sellainen tuhansien tulppaanien kuukausi, ja jos nyt äkkiseltään muistelen blogivuosien tammikuisia postauksia, taitaa ne tuhannen tulppaania tulla kuvien kauttakin täyteen. Mutta hei, minkäs teet! Oma aikansa on kukkiville hedelmäpuille, valkovuokoille, pioneille, hyasinteille jne. Tässä kohtaa vuotta tulppaanit on se juttu, joka piristää arkea ja luo kauneutta arkikaaoksen keskelle.

Nostalgiamielessä kolusin tässä joku päivä läpi alkuvuoden postauksia vuodelta 2013. Paljon on elämässä menty eteenpäin viidessä vuodessa, ja kotikin on (yhä kaikessa keskeneräisyydessään) muovautunut käyttäjiensä näköisiksi. Paitsi, että lapset ovat kasvaneet, huomaa vuosien kulun myös omassa naamassaan. Olenko oikeasti ollut joskus noin nuoren näköinen!?! Mutta tiedättekö, siitä huolimatta, että silmäkulmissa loistaa jumalattomat harakanvarpaat ja maan vetovoima on muutenkin tarrannut nahkaan, koen että elämä on oikeastaan paljon paremmin nyt kuin tuolloin. Enkä tarkoita, että elämässä alkuvuonna 2013 olisi ollut mitään pahaa, päinvastoin elo oli tuolloin yhtä unelmien täyttymystä. Tarkoitan, että se mikä ennen oli mustavalkoista on nykyään täynnä harmaan sävyjä, ja joko tain tilalle on tullut kompromisseja ja kultaista keskitietä. Ylisuorittajasta on kehkeytynyt vallan loistava alisuorittaja, ja silti maailma ei ole kaatunut. Ei edes vavissut. Tässä syntymäpäiviään odotellessa on ihan hyväkin tutkia vähän omaa mieltään ja ymmärtää, että ne numerot eivät välttämättä ole lainkaan pahasta. Vuodet tuovat viisautta tai ainakin elämänkokemusta ja perspektiiviä. Ja armollisuutta! Niin itseä kohtaan kuin elämää ylipäätään.

Niin että tulkoon vain lisää harakanvarpaita tai vesisadetta. Ei se onni ole kiinni noin pienissä jutuissa, vaan enemmänkin suuremmissa kokonaisuuksissa. Ja tietysti ihan pikkuisen niissä tammikuun tulppaaneissa! 😉

 

pusero ja farkut saatu / Bubbleroom

Tallenna