>Minkä värinen on joulu?

09.11.2010

>Valkoista jouluahan sitä toivoo vuosi toisensa jälkeen, mutta sisätiloissa joulu voi olla kaunis missä värissä tahansa. Punainen yhdistetään jouluun yleisesti, mutta valkoinen, jalometallit, siniset ja vihreät, kaikki ne ovat kai jossain määrin jouluvärejä.

Ihmiset usein pohtivat joulun alla, minkä värinen koti tänä vuonna ottaa joulunpyhät vastaan. Useat pitäytyvät kodin vakaassa linjassa, ja poikkeavat vaikka valkoisesta vain kuusen tuoman pienen vihreän tai punaisten monogrammien verran. Kodin tyyli halutaan pitää yhtenäisenä – myös jouluna.
Muotivärit valtaavat myös joulukoristebisnestä. Joskus sininen, tai kuten nyt violetti, saattaa hyppiä eteen kaupan hyllyltä ja piristää muuten perinteisiä jouluvärejä.

Samoin kuin väreissä ja värittömyydessä, myös koristelussa on monta linjaa. On luonnollista, antiikkia, perinteistä, ruutua, pitsiä, nisseä ja nassea, possua ja pukkia. Monella linja on selvä myös tässä suhteessa. Kaikkiin koteihin joulutontut veikeine ilmeineen ja hörökorvineen eivät ole tervetulleita.

Silti joulu tulee, ainakin jossain määrin, jokaiseen kotiin. Se tulee oman näköisenä, juuri sellaisena, jona se miellyttää. Oikeaa jouluväriä tai koristetyyliä ei ole. Joulu muovautuu ihmisten tarpeisiin, vaikka sen perimmäinen merkitys pysyykin aina läsnä ja samana.

Punainen joulupallo voi toimia punaisena vaatteena tai talvitunnelman piristeenä. Joulukoristelun ei tarvitse aina olla vakavaa. Joulu on matka Talven Ihmemaahan. Se tuo arkeen kaivattua muutosta. Viimeistään loppiaisena se kuitenkin pakataan taas laatikoihin, ja kuljetetaan vintille tai varastoon.

Itselleni joulu on joka vuosi enemmän tai vähemmän punainen. Pidän perinteistä; koristeet saavat säilyä vuodesta toiseen ja olla muistoja jo menneistä jouluista. Joka vuosi, yhden kuukauden ajan tai pidempään, on mahdollista ripustaa palloja ja piparkakkuja roikkumaan. On mahdollista kaivaa kaikki rakkaat koristeet kätköistään, ja ihan luvan kanssa raahata kokonainen puu keskelle olohuonetta. Kaikki tämä olisi melkeinpä typerää maalis- huhtikuussa.
Jouluna meillä leikitään tuvan tunnelmaa ja fiilistellään vanhoilla tavoilla. Mitä sitten, että kotimme ei olekaan vanhassa maalaistalossa!? Jouluna on lupa sonnustautua ja lavastaa. Luoda tunnelmaa jostakin – haaveesta tai harhakuvasta.

Enkelikello soittaa samaa sävelmää, jota se soitti jo lapsuudessani. Se on ja pysyy. Toivottavasti vielä seuraavallekin polvelle. Ensi kuussa kodin valtaavat punaiset koristeet ja iloiset nisset. Joulua tulee ovista ja ikkunoista, mutta mitä sitten!? Ikävä sitä taas tulee viimeistään vuoden päästä. Ehkä kannattaakin ottaa kerralla kunnon ähky ja toipua siitä vuoden verran. Sillä yhtä varmasti kuin minä olen tammikuussa kyllästynyt punaiseen, tulee joulu taas ensi vuonna ja kaivan kaikki koristeeni innolla esiin. Kaikki ne punaisetkin.


>Paikallaan

04.11.2010

>Olen jumissa. Poljen paikallani. Olen jotenkin jämähtänyt, ja syytän siitä näitä kelejä!
Olen viikon märehtinyt ja murehtinut asioita, joille en yksin kertaisesti nyt voi yhtään mitään. Käytän energiani turhan pähkäilyyn ja odotan ihmeitä. Tai ainakin yhtä.
Kaiken tämän jurnutuksen sijaan voisin käyttää energiani siivoamalla vaikka vaatekaappini ja kaikki ne komerot, joiden avaaminen on jollakin tapaa aina riskipeliä tavaravyöryn vuoksi. Haaveilen tyhjistä kaapeistä, tyhjistä hyllyistä, mutta en tee asialle mitään. En halua luopua mistään. Ja sitten pähkäilen, miksi olen sellainen.
Liikaa aikaa? Ehkä. Silti tuntuu, että päivä loppuu samaan aikaan kuin alkaakin. Vai alkaako se ollenkaan. Aina on pimeää.
Sillä aikaa kun me sairastelimme, malttoi tammetkin heittää lehtensä alas. Haravoin eilen koko pihan. Hyvää hyötyliikuntaa, jonkinmoinen pakkohomma, tulee aina tehtyä. Illalla kävelin ikkunaan vain ihaillakseni kätteni työtä ja keksiäkseni, mihin suuret lehtikasat siirrän, kun kompostia ei vieläkään ole rakennettu. Ja kas; Kasat olivat poissa! Oliko se ihme, ehkä joulutonttu, tai yksinkertaisesti naapuri! Joku luki ajatukseni.
Kuuntelin eilen vielä sängyssä kaameaa syysmyräkkää. Vettä tuli kuin saavistaa ja tuuli paukutti peltikattoa. Kysyin T:ltä voiko talo lähetä lentoon. Ei kuulemma ollut täysin varma, mutta päätimme toivoa parasta. Ja tässä ollaan, katto yhä pään päällä.
Taas uusi päivä aikaa ajatella ja pohtia. Kokonainen päivä aikaa siivota vaatekaapi! Vaan otan kameran käteeni ja jämähdän tietokoneelle. Siivoan ehkä jo huomenna.

D.I.Y:
Jos et satu omistamaan kuviosahaa, tee lippunauha paksusta askarteluhuovasta (esim. Tiimarista).
Leikkaa itsellesi haluamasi mallinen kaava, ja piirrä sen avulla liput huopaan. Leikkaa terävillä saksilla. Piirrä risti maalikynällä molemmin puolin (askartelu- ja rautakaupat). Tee reikä ripustusnauhaa varten joko isolla terävällä neulalla, tai vasaralla ja piikillä. Pujota nauha neulan avulla lippuihin.
Voit tehdä samalla tavalla myös esim. Suomen lippuja itsenäisyyspäivää ajatellen.