>
Tänään lainaus viime joulukuun 16. päivän postauksesta. Tosin minä en ryhdy tällä kertaa mihinkään ihmeellisin hommiin, vaan lähden lievittämään väsymystäni kampaajan tuoliin. Olen ehkä vuodessa hiukan viisastunut, ja oppinut jo ottaa rennommin.
Stressitöntä päivää sinulle!
”Tänään se iski. Täysin yllätteäen, salaa viereeni hiipien. Takertui hartioihini, istui olkapäilleni ja potki takapuoltani. Yritin puhua sille järkeä. Huusin, anelin ja itkinkin hiukan. Kerroin, että minulla on parempi ilman sitä, mutta ei se uskonut. En pääse siitä eroon. Hiljalleen se nakertaa koloaan ja tekee pesäänsä.
Olisiko se tullutkaan, jos eivät olisi televisiossa hehkuttaneet joulukuun kuudennestatoista. Enää kahdeksan yötä jouluun, ne sanoivat. Ja silloin se iski. -Joulustressi!
Mutta ainahan se tulee. Ei se mikään yllätys pitäisi olla. Se kuuluu jouluun.
Sen sanoa voi sanoin muutamin.
ja talossa on kaikki sekaisin.
Eilen hukkasin jo ostoslistan kolmannen,
on kinkku tilaamatta, vielä ehkä ehdin tehdä sen…
Joulutähtikin on ostettava kuusehen,
piilopaikat uudet keksittävä lasten lahjojen.
kun sula lakka poltti kynnet taas.
kun radiosta kuuluu: ”Rauha maas’!”
Missä joulukorttilista viime vuotinen,
mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen
– mitä merkitsee tuo villi huuto lapsien…?
Ne on taikinan kai löytäneet nyt piparkakkujen!
kun öisin unta rauhaisaa ei saa.
kun aina täytyy mieliin muistuttaa:
mikä Elma-tädin lahja oli viimeinen?
Me hälle annoimmeko kirjan vaiko purkin avaimen?
Onko tyttö vaiko poika lapsi Virtasen;
kuinka lahjan sopivan mä keksin kun mä muista en?
kun kadonneet on voimat ihmisen.
kun kiire saapuu ylivoimainen.
Ohi joulu kun on viimein tiedän hyvin sen,
taas kestää kuukausia kaiken tämän unohtaminen…
Siitä joulun tuntee, mutta silti kiellä en:
joulu mielestäin on kaikkein paras, juhla juhlien!
Wikipedia kertoo kappaleesta näin:
Siitä tuntee joulun on Kari Tuomisaaren säveltämä ja sanoittama ikivihreä joululaulu. Sen levytti ensimmäisen kerran Brita Koivunen vuonna 1964. Kappaleen on tulkinnut myös muun muassa Pedro Hietanen.
Kari Tuomisaari sai aiheen joululauluunsa vuonna 1963 lukemastaan joulukiireistä kertovasta runosta Tis the Season to Be Frantic. Tästä joulun kiireisimpien valmistelupäivien kuvauksesta onkin jo tullut kuolematon jouluiskelmä.
Unelmien kiiltokuvajouluun on siis vielä rutkasti matkaa…
Tämä lähtee nyt hommiin.”