{ DIY – lisää joulukoristeita }

25.11.2012

Kunnollisten yöunien aika taitaa pikku hiljaa olla osaltani ohi. Mikäli painajaiset tai stressi eivät valvota, heiluttaa pikkuinen vatsassani sen verran peppuaan, että olen katsonut paremmaksi nousta ylös.
Kun muu perhe nukkuu, pitää käsilleen keksiä jotakin hiljaista puuhaa, ja mikäs sen parempaa kuin askartelu! Parina aamuna olen innostunut väkertämään pieniä tähtiä lehtikuusen oksille. Viikko sitten esittelin paperista punotut joulukoristeet, mutta tämä ohje on nyt vielä yksinkertaisempi, ja aika tavalla tasoa eskari. Sopii siis myös helposti lasten kanssa toteutettavaksi.
Tarvitset valkoista kartonkia, ja pari erikokoista tähden mallia, sekä kynän ja sakset. Vastaavasti voit ostaa valmiita kartonkitähtiä askarteluliikkeestä.
Tähtien koristeluun tarvitset vielä paperiliimapuikon, erilaisia paperilautasliinoja – ja ne sakset.
Leikkaa kartongista tähtikuvioita. Irroita varoen paperilautasliinasta uloin kerros (se jossa on kuvio), ja liimaa tähti lautasliinaan. Leikkaa reunoilta ylimääräiset pois, ja toista sama tähden toiselle puolelle. Pujota neulan avulla ohut ripustuslanka ja koristeet ovat valmiit!

Lautasliinat korvasivat hyvin kadonneen washi tape kokoelmani. Tähtiinhän voi esimerkiksi Dymon avulla tekstata jouluisen tervehdyksen, tai niitä voi käyttää osana kattausta. En havainnollista tällä kertaa, koska Dymonikin on hukassa. No, joka tapauksessa käyvät paketti- tai plaseerauskortistakin oikein hyvin.
Leveäraitaiset lautasliinat löysin Tiimarista, kapearaitaiset ovat Tine K:n mallistosta.
Liitutauluteipillä päälystettävät tähdet ovat kokeiluvuorossa seuraavaksi!

Kepeää sunnuntai päivää kaikille!

 


{ DIY – joulun ensimmäiset koristeet }

18.11.2012

Täällä vietellään melkoisen väsyneen raukeata sunnuntaita. Ihan älyttömän raskaan viikon jälkeen ei oikein mikään jaksa suuremmin innostaa, ja takki on monellakin tapaa tyhjä. Tälläisinä päivinä yksinkertaiset pienet askartelut ovat sopivaa toimintaa aivoille ja käsille.
Jo viime vuonna innostuin taittelemaan pieniä paperitähtiä kuusen oksille ja joulupaketteja koristamaan. Värikkäämpi postaus vuoden takaa löytyy täältä. Samalla ohjeella askartelin aamulla pari valkoista tähteä koristamaan lehtikuusen oksia.
Vastaaviin tähtösiin on netti nykyisin pullollaan jos jonkinlaisia ohjeita, mutta itse käytän tätä supervarmaa  suomenkielistä ohjeistusta, joka on siis alunperin tarkoitettu tuohelle.
Tarvittavat tykötarpeet ovat niin yksinkertaiset, että ne löytyy varmasti jokaiselta: Valkoinen tulostuspaperi, sakset, (mattoveitsi ja leikkuulauta), viivotin, (paksu pahvinreuna tai lehden selkä, sekä mitta, korvaavat myös viivottimen). Itse käytin lisäksi hiukan liimapuikkoa, jotta tähdet pysyvät varmasti kasassa.
Ihan kivaa sunnuntaipuuhaa, eli suosittelen kokeilemaan!


Meillä on ollut remontin suhteen todellinen pysähdysviikko. No, ne ovet tuli vaihdettua, mutta siinäpä se suurempi edistys sitten olikin. Ei toivoakaan, että rapunpieliä olisi päässyt mitenkään somistamaan, sillä kaikki (uusia ovia lukuunottamatta) roikuukin nyt paikallaan.
Ensi viikolle onkin super isot odotukset, sillä saan todennäköisesti apua noiden raskaampien rojujen siivoukseen, kun pääsemme jälleen normaaliin miesvahvuuteen. Moni muukin asia, kuten kaminan asennus ja uusien lattioiden teko, ajoittuvat seuraavalle viikolle. Tai näin ainakin toivon, viivytyksiin on toki jo hiukan joutunut tottumaan. Tänä iltana olisi jo tarkoitus aloittaa vanhojen lattioiden repimisellä, ja kieltämättä toivon, ettei pitkospuilla tarvitsisi kovinkaan pitkään sen jälkeen kävellä.

Energiaa -sulle ja mulle!

 


{ seisten vai maaten }

13.11.2012

Eilen illalla lupasinkin pientä mielipidekyselyä tälle päivälle. Huomaatte varmasti, että tässä postauksessa on samat kuvat kuin eilisessä. Erona kuitenkin se, että eilen käytin vaakakuvia, ja tänään pystykuvia.
Tänään ajattelin kysellä teidän mielipiteitänne blogin luettavuuteen tulevien asioiden tiimoilta. Tällä tarkoitan lähinnä kuvien ja tekstin asettelua, kokoa jne… Jos huomautettavaa on, sen voi tehdä nyt. Kaikenlaiset ehdotukset otetaan vastaan. En tosin väitä, että mikään tulee muuttumaan – omapäinen kun olen. 🙂
Sivun oikeasta laidasta löytyy hakukenttä, jonka avulla blogista voi hakea tiettyä sisältöä hakusanan avulla. Mikäli etsii juttuja päivämäärän perusteella, löytyy tuolta myös arkisto-kohta, jossa sisältö on kuukauden kokoisina nippuina.
Oikeasta laidasta löydätte myöskin linkit kolmeen erilaiseen blogin seurantatapaan: Bloglovin’, Blogilista ja Facebook. Kaikkiin näihin päivittyy nyt puolisen vuotta käytössä olleen uuden osoitteeni sisältö. Mikäli taas seuraat blogiani bloggerin lukulistan avulla, kehoitan viimeistään tässä vaiheessa muuttamaan listaan nykyisen blogiosoitteen! Mikäli blogin seurattavuuteen liittyvissä asioissa on ongelmia tai parantamisen varaa, voi nämäkin ehdotukset jättää nyt.
Toki tähän postaukseen voi kommentoida ihan tavallisia postaustoiveitakin! Tosin blogin peruslinja ei suuresti muutu, vaikka kuinka toivoisitte. Toisenlaista sisältöä sitten toisenlaisista blogeista, eikös?

Jaahas, ja mitä sitten tulee eilen ilmoille heittämääni arvoitukseen, olen täällä hymyssä suin lukenut ehdotuksianne! Jollekulle spinning on aika tavallinen laji, mutta itse en ole koskaan edes nähnyt spinnauspyörää livenä. Muistutuksena nyt tässä kohtaa, että olen tosiaan maalta! 🙂 Koripallo taitaa kuulua ihan pakolliseen koululiikuntaan, lentopallon seurassa kului vuosia ja pilates on yksi lempparini.

Mitkä lajit sitten taas eivät kuulu siihen omaan mukavuusalueeseeni? Kaikki liian hidastempoinen, ja hiljentymistä vaativa tietenkin. Joogaa on tullut koitettua, mutta niin trendikästä kuin se aikanaan olikin, tuottaa itselläni vaikeuksia nollata ajatuksiaan noinkin totaalisesti. Toinen laji jonka olen tuominnut mukavuusalueeni ulkopuolelle on golf, jota en tosin koskaan ollut edes koittanut. Valitettavasti eilisen ensikosketuksenikaan perusteella ei kärpänen puraissut. Ihan liikaa asioita, joihin pitäisi keskittyä ja tietoisuuteensa siirtää. Golf sopii Agatha Christien kirjoihin ja Midsomerin murhiin – ei minulle. Kokemusta rikkaampana voin kuitenkin todeta tuntevani itseni loppujen lopuksi aika hyvin!

Kommenttienne joukossa oli se oikeakin laji, mutta tässä kohtaa taisi olla kyse enemmän tiedosta kuin arvauksesta. Muistan sitten vaikka jotakuta tähän postaukseen parannusehdotusta tai toiveitaan jättänyttä.

Iloa tiistai päiväänne!