{ pukeudutaan juhlakauteen }

04.12.2012

Kuten jo aikaisemmin kerroinkin, on joulukuu osaltamme yhtä juhlaa. Blogiyhteistyön kautta name it antoi meidän valita joitakin suosikkeja valikoimistaan. Tarvelistalla oli, paitsi itse joulun vaatetus, myös synttärivaatteet ja lapsekkaan juhlava asu päiväkodin tonttukarkeloihin sekä muskarin joulujuhlaan. Lasten esityksiinhän yleensä toivotaan tonttumaista asua ja punaista vaatetta, mutta meillä on tähän asti menty ihan ruskea – sininen – harmaa -linjalla. Tänä vuonna kuitenkin repäistään oikein kunnolla kera punaisten pöksyjen. Kapean malliset housut piristävät mukavasti arkipukeutumistakin juhlakauden loputtua. Vaaleansininen paita antaa poikamaista raikkautta, ja peruspaidalle onkin käyttöä ympäri vuoden. Turha varmaan edes mainita, että tonttulakki oli pojan itsensä mielestä se tärkein hankinta. 🙂

Piparilahjonnalla suoritetun kuvaussession tuottoa tullaan varmasti hyödyntämään myös isovanhempian joulutervehdyksissä.
Synttäreitä juhlitaan useammassa osassa ja pelastukseksi valitsimme helposti muunneltavan asun. Henkselifarkut ja ruudullinen paita (kera helppojen nepparien!) toimivat ihan kahdestaankin, mutta asu muuttaa helposti muotoaan myös tiputtamalla henksulit alas, ja pukemalla paidan päälle slipoverin. Näin saa myös nopeasti piiloon pahimmat kakkutahrat. 🙂
Itselleni sain valita Vilalta jotakin joulukuun juhlakauteen, ja koska nämä edellä mainitut juhlallisuudet eivät paljetteja kaipaa, valikoitui mukaani muunmuassa Object -malliston harmaa neulemekko. Lämpimälle neuleelle löytyy varmasti käyttöä, mikäli pakkaslukemat pysyvät lähelläkään näitä asteita. Viistoon neulottu nappirisvistö antaa mekolle hauskan yksityiskohdan, eikä asusteita tarvitse liiemmin miettiä.

Juhlista ensimmäiset ovat vuorossa jo tänään, eli tiedossa on rattoisa ilta, ja kenties pikkuisen myös äidin liikuttumista. Nenäliinaa laukkuun! 🙂

Lastenvaatteet ja neulemekko blogin kautta saatuja…

 


{ joulukuu }

02.12.2012

Jos on ollut joulufiiliksen kanssa hiukan ongelmia, niin johan alkaa tunnelma syntyä. Meillä on lumisen valkea maisema ja pakkasasteita talvisen riittävästi.
Aamut alkavat nyt poikkeuksetta lämmittämisellä. Uusi kamina helpottaa työtä, ja koko talo on melko nopeasti mukavan lämmin. Joulukuun aamuihin kuuluu tietysti myös kalenteriyllätykset, jotka pitää piilottaa tontun taskuihin ennen pikkumiehen heräämistä. Oma kalenterini on tänä vuonna kynttilän muodossa. Kevyesti tuoksuvat kynttilät heti aamusta antavat pientä luksusta muuten aika arkisiin päiviin. Jouluradio hoitaakin sitten lopun tunnelmanluonnin.
Joulukuu on meillä myös ehdoton juhlakuukausi. Kalenterin pyhäpäivien lisäksi joulukuussa juhlitaan Niilon syntymäpäivät ja nimipäivät. Joulu- ja tonttujuhlia mahtuu myös kalenteriin. Tänä vuonna mennään kuitenkin sekä joulun, että muiden juhlien kanssa totisesti sieltä, mistä aita on matalin. Äitini lupasi auttaa syntymäpäiväjärjestelyissä, ja ruokkia perheemme jouluna. Kiitollisin mielin otankin avun vastaan, ja tunnustan omat, aika rajalliset, voimani.

Joulukuu tarkoittaa kohdallani myös virallista äitiyslomaa. Hiukan kavahdin eilen tajutessani, että laskettu aika on ensi kuussa! Se kuulostaa niin pelottavan konkreettiselta.
Viimeisenä (muttei suinkaan vähäisimpänä) joulukuun asiana mainittakoon marraskuun loppuminen. Goodbye, viikset! Joulukuu ei totisesti tullut yhtään liian aikaisin! 🙂

Tunnelmallista ensimmäistä adventtia!


{ black and white christmas }

30.11.2012

Marraskuun viimeistä viedään, eli käytännössä lähtolaskenta jouluun on juuri alkamassa. Tänä vuonna meillä joulu jää väkisinkin kaiken muun jalkoihin, mutta tulevana viikonloppuna yritän saada edes jonkinlaisen jouluhengen kaivettua esiin. Aion myös etsiä kadonneet piparkakkumuotit ja joitakin talvivaloja. Edessä siis matka pimeään varastohalliin.
Kaaoksen keskellä yksinkertaiset ja selkeät linjat rauhoittavat silmiä ja mieltä. Mustavalkoinen värimaailma yhdistettynä luonnon sekä harmaan sävyihin, siitä pidän juuri nyt eniten. Tine K:n mallistosta löytyi syötävän ihania lahjapapereita, joiden käyttöaika ei tietenkään rajaannu pelkästään jouluun. Olen ollut pikkutytöstä asti heikkona paperitavaraan, ja loppua hurahdukseen ei näy. Paperi taittuu moneksi ja saa pään synnyttämään uusia ideoita.
Paksu valkoinen puuvillanaru ja punotut paperitähdet riittävät kaunistamaan yksinkertaisen joulupaketin.


Musta vai valkoinen joulu. Siinäpä taas joulukuinen arvoitus mietittäväksi. Etelä-Suomi kuulemma kylpee lumessa. Sadetutkan mukaan täälläkin on satanut läpi yön ja päivän, mutta hiutalettakaan ei vain näy. Tuuli sensijaan muistuttaa karmivasti viime jouluisista myrskyistä.

Tunnelmallista siirtymistä joulunaikaan, ja rentouttavaa pikkujouluviikonloppua kaikille!