Eilen sunnuntaina tosiaan vietettiin ensimmäistä blogini lukijailtaa. Tapahtuman järjestäjänä oli KappAhl, joka tarjosi sekä Uuden Kuun, että Secret Wardrobe– ja Oi mutsi mutsi -blogin lukijoille, kivan privaatin shoppailuillan.
Itse olen tosi tyytyväinen eilisen antiin, musta oli han mahtavaa että lukijoitani tuli paikalle täysi ryhmä, ja pääsin sanomaan vastavuoroisesti hei teille kaikille, jotka luette blogiani. Iso kiitos, että tulitte mukaan ja ihan oikeasti tuntui hienolta nähdä ihmisiä, jotka lukevat elämästäni ja ajatuksistani.

KappAhlin valikoimista uusi It’s all about being friendly-mallisto taisi nousta hitiksi. Itse ainakin ihastuin kovasti. Toinen hitti, ainakin mun lukijoiden keskuudessa taisi olla pitsitunika, joka tarttui myös omaan käteen. 🙂 Itse teinkin ostoksia kolmelle hengelle, mutta laitan kuvia hankinnoista teille myöhemmin. Myymälävalaistus kun ei ole amatöörikuvaajalle se kaikkein helpoin!

Me bloggaajat saamme aika paljon kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin ja showroomeille, mutta mikä itseäni ainakin ilostutti juuri tässä eilisessä, on se, että myös lukijat jotka seuraavat blogeja, tulevat kutsutuksi huolimatta siitä onko heillä itsellään blogia vai ei. Toivonpa todella, että tämän kaltaiset yhteistyöt yleistyisivät, ja sekä bloggaajat, että lukijat saisivat enemmän tilaisuuksia yhteisiin juttuihin. Pienen gallupin pohjalta, tämä olisi myös lukijoiden mieleen, joten vedän johtopäätöksen, jonka pohjalta tuomitsen illan onnistuneeksi kaikkien osapuolten kannalta.

Täytyy myöntää, että vaikka alkuraskauden väsymyksen jälkeen olen itseni aika energiseksi tuntenutkin, niin kyllä se unen ja levon tarve vain on kasvanut. Kun yöllä kahden aikaan pääsin kellistämään omaan sänkyyn, tuntui, kuin olisi kevyen shoppailun ja bussissa istumisen sijaan tanssinut muutaman tunnin yökerhon pöydillä (sikäli kun minulla ei kyseisestä ajanvietteestä ole ollenkaan kokemusta). Mutta kivaa oli, ja sehän on pääasia!

Kiitos vielä kaikille paikalla olleille lukijoilleni ja Kappahlin väelle!

Ja ihan loistavaa viikon alkua kaikille!

 

Välillä kuvamateriaalia omastakin tuotannosta. Mulla on ollut pikkuisen kameraongelmia, minkä vuoksi olen nyt lähiaikoina joutunut suosimaan lainakuvia. Mutta josko tämä tästä…
Muistatte varmaan kun mama style -postauksessa pohdin äitiystakin hankkimista. Päädyin silloin tilaamaan takin, ja se saapuikin ihan tosi nopeasti. Nyt kun käyttökokemusta on jo takana, voin todeta, että kauppa kannatti. Tämä on juurikin sellainen sopiva kauppareissu, ulkoilu ym. perusmenojen takki. Vihreä väri hiukan arvellutti, mutta etsinnässä on nyt jokin piristävä huivi takin seuraksi. Joku, mikä karkoittaisi kettutyttö/lintubongari-efektiä. Iso plussa taskuista, joissa kulkee tällä hetkellä tavaraa metrimitasta nenäliinapakkauksiin.

takki | Mom2moM,
 farkut | H&M mama, laukku | Mulberry, huivi | Cubus, ranteenlämmittimet ja sukat | Odd Molly, saappaat | Ilse Jacobsen
Rannekkeet ja saappaat ovat molemmat Wishwearilta (blogin kautta saatuja). Muistattehan, että tämän viikonlopun ajan Wishwear tarjoaa blogini lukijoille kaikista Odd Molly Classics -tuotteista ja Jacobsenin kumisaappaista 15%:n alennuksen koodilla Uusikuu.

Sitten hiukan Face-pohdintaa: Olen tässä miettinyt, että blogin Facebook-sivu voisi jatkossa päivittyä hiukan ahkerammin. Tällä hetkellähän tuo nyt lähinnä toimii yhdenlaisena blogin seurauskanavana, mutta josko esim. lomalta ja tulevasta rempasta laittaisin faceen joitakin pienempiä juttua, sellaisia, joista ei aina ihan kokonaiseen blogipostaukseen ehkä riitä. Toisaalta fb:n puolella voisi joitakin ”paljastuksia” jakaa hiukan ennakkoon. Pientä sneak peak -juttua ym…
Mä olen itse tosi huono facebookin käyttäjä, henkilökohtainen profiilini ei siellä koskaan päivity. Siispä kysynkin nyt teiltä, facen kautta blogiani seuraavilta, miltä tämä kuulostaisi?!

Jeps, mutta nyt alkaa olla paisti kypsä ja nälkäkuolema lähellä… Kivaa lauantai iltaa!

 

 

Ihan aluksi haluan kiittää teitä kaikkia siitä tavasta, jolla olette osallistuneet iloomme. Se myötäeläminen, jota sain sekä vauvauutisen, että uuden kodin löytämisen johdosta, on jotakin ihan mieletöntä. Kiitos kultaisista sanoista ja jaetusta ilosta! Tätä blogia seuraa ihan mahtava porukka 🙂

Toden totta, jotakuinkin päivälleen puolivuotta sitten harkitsin pitkään, laittaako pillit pussiin ja pussin varastoon. Siis blogini suhteen. Siinä samalla kun pakkasimme silloisen kotimme irtaimiston laatikoihin, säkkeihin ja kelmuun, pohdin pitkään varastoidako koko blogi mahdollista tulevaa varten. Tämä blogi kun on saanut alkunsa hyvin kotikeskeisistä jutuista. Sisustaminen, käsillä tekeminen, puutarha, kotielämä jne… Ne ovat olleet se punainen lankani, ja kun punainen lanka laitetaan laatikkoon, vedetään kelmu ylle ja varastoidaan, seisoo siinä pieni blogi ja bloggaajakin melko tyhjän päällä. Meillä oli kuitenkin haave, aikatauluna toive ja työkaluna usko siihen, että haaveet kantavat. Puoli vuotta (ja vielä kuukausi) siihen meni, että haave kantoi kotiin asti, mutta te teitte onneksi matkasta miellyttävän kulkea. Olen täydestä sydämestäni kiitollinen siitä, että kuljitte seurassani vaikka punainen lankani on ollutkin poissa ja välillä niin kovin kaukana.

Kuukauden päästä pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme. Tai aloitamme muuton, ja kodin remontoinnit. Kuvia talosta ei ole vielä teille näyttää, ja kuvaaminen sinänsä olisikin vielä hiukan vaikeaa, sillä edellisellä omistajalla on yhä oikeus asua talossa. Joudutte siis hetken odottamaan 🙂
Koska edellinen postaus kuitenkin herätteli uteliaita kysymyksiä kerron teille jotakin talon metsästyksestä ja sen oikean kohtaamisesta:
Alussa itselläni oli melko selvä ajatus siitä, mitä haemme. Puutalo, 1950-luvun rintamamiestaloja vanhempi ja suurempi, ja mielellään hirsirungolla. Ei liian huonossa kunnossa (=heti asuttava), eikä kuitenkaan liian remontoitu, talon vanhaa henkeä pilaten. Talon sijainnin suhteen toiveena oli päästä asumaan paikkaan, jossa talot eivat ole rakennettu vierekkäin 1000-2000 neliön tonteille, omaa pihaa ja puutarhaa olisi paljon, pihapiirissä ulkorakennuksia jne.
Melko nopeasti romanttiset kuvitelmani metsänlaidassa asumisesta kuitenkin romuttuivat. Olen tottunut asumaan lähellä palveluja (vaikkakin pienen kaupungin, mutta silti), näkemään katuvaloja ja asutuksesta kajastuvaa valoa. Mieheni realistiset ”jalatmaassa-kysymykset” myös herättelivät; Entä jos lähin suklaakauppa on puolen tunnin matkan päässä? Kuinka paljon rouva on valmis talviaamuina ajamaan traktorilla lunta? Aikooko rouva kenties ostaa traktorin? Jne.. Totta, ei minusta ollut täysin metsäkulmille. Taajaman ulkopuolella, mutta ei liian kaukana. Yleisen tien varressa.
Kodin löytymisen suhteen asetimme myös kirjoittamattoman säännön; Talon piti olla molemmille se oikea, kummankaan ei pitäisi joutua pitkin hampain muuttamaan minnekään. Monta taloa jätimmekin harkintamme ulkopuolle, koska se oli toiselle meistä ehdoton EI. Tässä kohtaa yhtälö kieltämättä kuulostaa talolta järven rannalla, keskellä Helsingin keskustaa ja puolenhehtaarin tontilla. Niin, ja halvalla kiitos!

Voinette kuvitella, kuinka monta kertaa kuulin, miten minun kannattaisi ymmärtää, että toivomaani kotia ei kai koskaan löytyisikään, tai sitä ei ole edes olemassa. Vielä useammin näin sen saman ihmisten kasvoilta. Kaikki eivät vain hennonneet kertoa mielipidettään. Mutta minäpä en ymmärtänyt. Meillä oli haave, ja viimeiseen asti tiesin, että jonakin kauniina päivänä se oikea ikään kuin sattuisi vain eteemme. Uskoin kohtaloon, enkä turhaan: Elettiin kesän viimeistä lauantaita, ja olin melkoisen (lue tosi) tuohtunut miehelleni, kun kahdenkeskeinen iltamme päättyikin aiemmin suunnieltua aikaisemmin. Onneksi päättyi, sillä silloin löytyi kotimme! Tarjouksemme hyväksyttiin jo seuraavana maanantaina.

Kuvissa on uusi Lumoan Kaikki on mahdollista -malliston koru. Tuo tähti on nyt minun muistutukseni itselleni; Haaveisiinsa kannattaa uskoa.
Tosin siitä puolesta hehtaarista ja järvestä Helsingin keskustassa en edelleenkään ole niin varma. Tai no; Halvalla sitä ei ainakaan saa 🙂

Aurinkoista syysviikoa teille. Älkää vain tulko kipeäksi, tämä flunssa on syvältä!