Kevättä rinnassa

07.3.2018

Kesäikävästä kevään fiilistelyyn. Näin se menee. Totesin nimittäin eilen, että välikerrastosta voi jo luopua. Hittolainen, olen jatkanut tuota napajäätikkölle pukeutumistani, vaikka elohopea on noussut jopa 20°C viimeviikkoisesta. Kaiken palelemisen jälkeen löysin itseni valittamasta kuumuutta, ja sitä en todellakaan vielä viime maanantaina olisi uskonut joskus tekeväni. Jossain kohtaa ajattelin jo, että en ikinä voisi muuta kuin palella. 🙂

Nyt kun pääsin tuosta syväjäästä eroon, huomaan paljon kevään merkkejä ympärilläni. Naapurin suulin katolta juoksee lumi alas, ja ”räystäät tippuu”, kun aurinko lämmittää mustaa peltikattoa. Pajunkissoja ei kai kannata mainita, kun niitä oli saatavilla jo jouluna, mutta nyt nuokin näyttävät silmään huomattavasti kauniimmalta. Josko viikonloppuna tehtäisiin kävelylenkki niin, että saadaan kissoja ihan maljakkoon asti. Pääsiäinen on loppukuusta, ja kuten jouluakin, tätäkin juhlaa tykkään fiilistellä kunnolla etukäteen. Nostin juuri olohuoneen pöydälle kasan pahvimunia ja ajattelinkin viritellä kotia hieman keväisempään fiilikseen.

Mitä enemmän aurinko paistaa ja pakkasasteet väistyvät, huomaan kaipaavani jo pukeutumiseenkin keväisempiä sävyjä. Sininen ja punainen alkavat viedä sijaa harmaalta, ja tummanvihreäkin tulee pian vaihtumaan heleämpiin sävyihin. En tiedä johtuiko se eilisestä hikoilusta vai ihan vain jonkinlaisesta heräämisesta auringon keväisempiin säteisiin, mutta nyt on sitä paljon puhuttua kevättä rinnassa. Ja tuntuu muuten hyvältä! Pitkä ja pimeä talvi on voitettu, ja ihminen on taas oma itsensä!

Iloa keskiviikkoiltaanne! ♡


Kenkärakkautta

27.2.2018

Tiistaita!
En otsikoinut postausta kliseellä ”voiko kenkiin rakastua?”, sillä tiedän vallan hyvin, että voi. Jo pikkutyttönä nukuin kenkäpari sänkyni vieressä, ja ihan vain siksi, että äiti kielsi ottamasta uusia jalkineita sänkyyn. Eli tiedän vallan hyvin, että rakkaus kenkiin on mahdollista! Kaupallisessa yhteistyössä Ellos:n kanssa tänään yksi kenkäpari, joka aiheutti syvää rakkautta heti ensi silmäyksellä. Sänkyyn en tosin tätäkään paria ole ottanut, sillä veikkaan, että siihen löytyy vastustusta myös nykyisestä elämäntilanteestani.

Ellos on juuri lanseerannut uuden naisten kenkämerkin. Agnes Cecilia -kengät tulivat itse asiassa vasta tänään myyntiin. Mallisto on suunnattu naisille, jotka pitävät moderneista ja käytännöllisistä kengistä, mutta joissa kuitenkin on se ripaus persoonallista tyyliä. Tässä ensimmäisessä Agnes Cecilia -mallistossa on kaikkea nahkasandaaleista, tupsullisiin ”slip-in” -kenkiin, lenkkareihin, loafereihin ja korkkareihin. Värimaailmassa näkyy vahvasti puuterin pinkki, valkoinen, beige, sekä raikkaat navyn sininen ja punainen. Kengät valmistetaan Euroopassa ja niihin käytetään korkealaatuisia materiaaleja, mutta kengät ovat kuitenkin laatuunsa nähden edullisissa hinnoissa.

Kuluneen vuoden aikana olen selkeästi ottanut harppauksen värien käytössä, ja jos syksy sai aikaan hullaantumisen vihreään, nyt kevättä odotellessa tunnen erityistä vetoa punaiseen. Tähän kuuluu sekä perinteinen kirkas punainen, mutta myös nämä utuisen roosat sävyt, josta tämä Agnes Cecilia Lindy Slip In -pistokkaat kenkäpari on loistoesimerkki. Pehmeä mokka ja suloinen rusettikoriste, lisäävät fiilistä. Kantapäästä avoin pistokasmalli keventää kenkien tossufiiliksen naisellisemmaksi ja saa sääret näyttämään pidemmiltä. Korkea pohja myös antaa hieman lisäsenttejä, mikä puolestaan lisää sekin vaikutelmaa pitkistä sääristä. Koska kyseessä on kevätkengät, joiden käyttöönottoa saa vielä pikkuisen odottella, voi jalkineita ihan kaikessa rauhassa sisäänajaa ja ihailla nyt sisätiloissa. Ja mitä tulee noihin väreihin, must have -listallani keikkuu myös punaiset korkkarit. Sellaiset on likipitäen pakko saada!

Jossakin tuon lapsuuden kenkärakkauden ja nykyisen kenkärakkauden välissä on ollut myös ajanjakso, jona olen rakastanut niitäkin kenkäpareja, joiden mukavuus on ollut lähinnä kyseenalaista. Nykyisinkin näitä hullantumisia sattuu, mutta ostopäätös syntyy kuitenkin mukavuudentunteesta. Oli kyse sitten lenkkarista tai korkkarista, kengän pitää istua ja tuntua jalassa mukavalta. Niinpä nykyään moni hullaantuminen jää usein ainostaan hullaantumiseksi, ja tunne hiipuu nopeasti ohi. Jotta kenkiin voi todella rakastua, niiden pitää tuntua hyvältä jalassa. Nuo Agnes Cecilia Lindy -pistokkaat ovat kelpo yhdistelmä kauneutta ja mukavuutta. Ja sanoisin myös helppoutta ja naisellisuutta. Ehdottomasti kevään lempparikengät!

Taas yksi hyvä syy odottaa kevättä! Ja must have listallani keikkuu myös punaiset korkkarit. Sellaiset on likipitäen pakko saada.


mukava maanantai

19.2.2018

Silirimpsis!

Kylläpä tänään paistoi kirkkaasti. Ja helmikuun valossa koti näyttää muuten olevan erittäin pahasti siivouksen tarpeessa. Joka paikka on kuorrutettu pehmeällä pölykerroksella, ikkunoiden puhtaudesta nyt puhumattakaan. Niin että tämänkin blogitekstin kirjoittaminen lykkääntyi, koska kesken hommien oli ihan pakko imuroida työpöytä ja tietokone. Ihan pakko on ehkä tehdä myös se joulusiivous ennen kuin helmikuu vaihtuu maaliskuuksi.

Oli tarkoitus viitata otsikolla tämän päivän mukavaan kotiasuun, mutta todellisuudessa se mukavuus ulottuu kai ihan koko päivään. Tavallaan kun ei ole ollut kiire minnekään. Viritin kyllä vekkarin soimaan ennen seitsemää, ja kun se lopulta piipitti, päätinkin kuitenkin jatkaa uniani. Mutta no, aika nopeasti huomasin, että tykkään kuitenkin herätä aamulla ajoissa, ja niinpä siirryin kahvittelemaan tietokoneeni kanssa. Hassu juttu, mutta olen aina aamuisin kauhean täynnä virtaa, ja kun herään, keksin miljoona juttua, jotka haluan tämän aikana tehdä. Tänään kasasin vielä aamulla yhtä postausta, jonka näette myöhemmin tällä viikolla. Olen saanut jollakin hassulla tavalla kulutettua tuohon yhteen postaukseen kolme päivää (!), mutta kenties ymmärrätte, kun näette sen. 😀

Mukava maanantai on pitänyt sisällään vain lähinnä kotona sipsuttelua, mutta huomiseksi keksitään jotakin vähän aktiivisempaa ajanvietettä. Ja toisaalta, joskus on ihan paikallaan vain ollakin sen ihmeempiä suorittamatta. Ottaa levon kannalta ja nollata kunnolla. Jos tänään vielä pelaan nappulani oikein, saattaisin saada itselleni pitsatreffiseuraa illaksi. Vanha kunnon sohvailta kun tekisi taas muutaman päivän tauon jälkeen hyvää!

Vähän nihkeästi täällä päin noita kevään sipulikukkia tarjolla, joten fiilistelen yhä joulukukilla. Tämä amaryllisparka on kituuttanut marraskuusta lähtien keittiössä, mutta annoin sille tässä jokin aika sitten huikan vettä, jotta se pääsisi vihdoin kukkimaan. Toinenkin nuppu on vielä tulossa, joten iloa riittää pitkään. Siinä kohtaa (toivottavasti) kaupat jo pullistelevat kevätkukkia!

Mukavaa maanantaita teillekin!