syyslomalla

22.10.2018

Hiphei ja maanantaita!

Täällä alkoi tosiaankin syysloma ja olen tässä viikonlopun ajan koittanut saada flunssa taittumaan, jotta lomaohjelmaan saadaan muutakin kuin pyjamassa haahuilua. Ei sillä, etteikö sekin olisi mukavaa, mutta sormet syhyävät jo syyspuuhiin ulos. Mutta tänään nyt ainakin otetaan vielä suhteellisen rauhallisesti. Huomenna onkin jo pakko päästä ulos!

Kun tuo Morris & Co X HM mallisto ilmestyi, mulla olis siitä heti selvä suosikki. Koska asutaan aika kaukana vaatekaupoista, yritin toki heti saada tuon mekon itselleni netin kautta. No niin yritti vissiin aika moni muukin. Harmitti joka kerta kun näin mekon jossakin kuvassa. Se oli se vaatehalutus joka mulla tälle syksylle oli. Vielä useaan kertaan yritin nettikaupasta mekkoa saada ja välillä näyttikin, että sitä on jäljellä muutama kappale, mutta sitten kyseistä tuotetta ei voinutkaan lisätä ostoskoriin. Luovutin.

Mutta sitten seuraavan äivänä oli työnreissussa Tamperella, ja kipitin ystävälle mekkoa H&M:n sovituskoppiin. Siinä pari myyjää järjesteli juuri rekille sovituskopeista siivottuja vaatteita ja iskin silmäni tietenkin heti tähän kuosiin. Kysyin, että onko tuo ainoa kappale ja selvisi, että se tosiaan on se viimeinen jäljelle jäänyt. Javielä mun kokoa! Siis mikä tuuri! Pikainen sovitus, ja kun myymälässä vielä kuulutettiin 20% alennuksesta, koin sen olevan viesti jostakin korkeammalta. Hintaa mekolle jäi pikkuisen yli 30 euroa ja voi että kun tulin iloiseksi! Välillä on pakko uskoa kohtaloon! 😀

Toistaiseksi mekko saa ilahduttaa ihan vain läsnäolollaan, mutta kun tästä saadaan flunssa voitettua, alan hulmutella noita helmoja oikein urakalla. Ja hei, tapettikuume on sekin hetkeksi ratkaistu. Ja tuli muuten halvaksi. 🙂

Mutta nyt on vuorossa lomalaisten ruokinta. Luvassa on tosin jonkinlainen nyhjäise tyhjästä -menu, koska kukaan ei ole käynyt kaupassa.

Oikein ihanaa uutta viikkoa!


sumuisen harmaa syksy

17.10.2018

Kaupallinen yhteistyö / Willab Garden


Syksyä syksyä. Keli on kuin joku suihkuttaisi vettä sellaisesta sumutuspullosta. Kylmä, kostea ja kolea. Paitsi kasvihuoneessa! Toki sekin viilenee koko ajan jos aurinkoisia päiviä ei satu väliin, mutta on tuolla silti ihan lämmin puuhastella. Meillä on ensi viikolla syysloma, ja ajattelin, että koska olen määrännyt lapset ainakin jossain määrin osallistumaan haravointitalkoisiin, voisin palkita lapset kasvarissa kuumalla kaakaolla ja vaikka pullalla. 5-vuotiaalle tuo ainakin taitaa riittää, mutta esikoinen tinkasi jo eilen rahapalkkaa kun kerroin ehdotuksesta. Tarjosin viikosta vitosta, edellyttäen, että osallistuu hommiin useampana päivänä ainakin vähän. Poika tinkasi heti hinnan kymppiin. On kuulemma kauppamies. Mutta hei, hän halusi rahaa isänpäivälahjaan, joten ehkä ihan mielelläni lähden tähän kauppaan.

Jokseenkin odotan jo ihan sitäkin, että kaikki harrastukset on hetken tauolla, eikä ole muutenkaan mitään kauheita aikatauluja. Akkujen latausta. Sitä on ihan hyvä lastenkin tehdä välillä. Ei pelkästään vain meidän aikuisten.

Kuume tuli ja meni, mutta eilen illalla tulikin sitten ihan jäätävä kurkkukipu. Joten ehkä tämä nyt ihan joku perus flunssapöpö sittenkin vain oli. Sinänsä kiva, että se kuume oli nopeaa laatua, mutta ottaisin ihan mielelläni kyllä ääneni takaisin ja mikä jottei sellaisen kivuttoman nielunkin. Mutta tätä on nyt liikkeellä, joten minkäs teet. Pitää vain ottaa nyt tarpeeksi kevyesti, jotta se menisi ohi, eikä tarvitsisi ensi viikolla miettiä kipeää kurkkua.

Täällä on ollut ihan mielettömän hieno ruska ja lehdetkin on pysyneet puissa tosi pitkään, mutta seuraava pakkasyö varmasti tiputtaa yhä enemmän lehtiä maahan. Tällaisella kelillä odotan oikeastaan vain sitä, että saa siirtyä joulujuttuihin. Haluaisin nimittäin harpata koko marraskuun yli. Kauhulla odotan, että pellot kohta kynnetään ja koko maisema muuttuu mustaksi. Se ei vain sovi mulle. Se pimeys ja synkkyys. Tosin kaupassa on jo joulusuklaat, glögit ja piparit. Että kai sitä voi ihan kukin aloitella jouluttelun, kun siltä tuntuu. Ja musta kyllä tuntuu siltä, että kuuma glögi voisi tehdä nyt terää! Ja olen kyllä luvannut tarjota kasvarissa höyryävät glögit, nyt kun se rosee-sesonki on jo takana päin. 🙂

Näillä keleillä kumpparit on ihan parhaat kengät. Muutaman vuoden palvelleet nilkkapituiset Hunterit ovat edelleen ihan suosikki syyskengät. Sen verran isot, että sisään mahtuu villasukka. Joten ihan lämpöisetkin kalossit. Ja paksu kaulahuivi on roikkunut kaulassani sekin, vain ihan lämpimämpinä päivinä olen uskaltautunut luopumaan siitä. Mun harmaa neuletakki on saatu blogin kautta Puuvillatehtaalta ja se on myös lämpöisyydessään ja monikäyttöisyydessään varmasti useamman vuoden syys-talvikaveri.

Oikein ihanaa keskiviikkoa! Yritän itse just nyt kovasti löytää kauneutta ja iloa tästä sumppuisesta päivästä. Onneksi illalla on pimeää ja saa polttaa kynttilöitä. Silloin hetkeksi unohtaa, millainen sää ulkona on! 🙂

 

Neuletakki saatu blogin kautta / Puuvillatehdas

Lisää Willab Gardenin Mur Maxi kasvihuoneesta löydät täältä, ja tästä linkistä voit lukea kaikki mun kasvihuone -postaukset.

 


Ihan tavallinen maanantai (& maanantailista)

08.10.2018

Niin se vain vaihtui kirpeän aurinkoinen pakkasaamu tihkusateeseen. Ikään kuin ketään olisi tarvinnut muistuttaa siitä, että viikonloppu on ohi ja eletään maanantaita. Mutta tiedättekö mitä! Tänään en pitkästä aikaa ollut aamulla väsynyt, äitiäni lainatakseni, ”kuin kuraan kuollut kuttu”. Ja mikäkö syy? No se, että menin eilen seitsemän jälkeen nukkumaan! 😀 Tai ainakin sänkyyn lukemaan ja yhdeksältä olin jo höyhensaarilla. Teki hyvää, mutta joo, ei ole mahdollista ihan joka päivä – eikä edes joka viikko.

Mutta hei, ihan tavallinen arki ja maanantai. Tai no, astetta parempi, kun olo on virkeä, mutta tavallinen silti. Eikä siinä tavallisessa mitään vikaa ole, jopa ihan tykkään tavallisista asioista. Adjektiivina tuo on vain helposti sellainen negatiiviselta kalskahtava. ”No tää on tällainen ihan tavallinen” tai ”No se on ihan tavis”. Vähättelevä ainakin. Sellainen suomalaiseen suuhun sopiva. Eikös jossain mainoksessakin sanottu, että suomalaiset on maailman tavallisinta kansaa. Ja joskus tuntuu jopa että maailman negatiivisinta. Ei pahalla, mutta ollaanhan me aika jöröjä. Noin karkeasti yleistäen. Ja sitten kuitenkin kun elämä yleensä on ihan tavallista, sitä tavallisuutta ei saisi vähätellä. Aika usein juuri sellaista tavallista elämää itketään takaisin siinä kohtaa kun elämä ajautuu kriisiin. Minä ainakin olen itkenyt. Vuolaasti ja äänekkäästi.

Joten tänään olen ihan iloinen siitä, että on tavallinen maanantai. Että saa laittaa ruokaa neljälle hengelle ja pestä ehkä neljän hengen pyykkejä. Että on lapset, jotka haluavat harrastaa ja jotka viihtyvät harrastuksissaan. Ollaan kaikki terveitä tai ainakin pystytään elämään täysipainoista elämää sairaudesta huolimatta. Siinä on jo aika paljon tavallisia juttuja, joista iloita ja olla jopa onnellinen.

Viime viikon maanantailistasta tuli ”suoritettua” ihan jokainen kohta joten jatkan hyväksi valitulla polulla.

Maanantailista:

Jatkan aikaisin nukkumaan menemistä (mahdollisuuksien sallimissa rajoissa)

Poltan kynttilöitä ja nautin kotona olemisesta

Käyn kirjastossa ja siirryn Håkan Nesserin Van Veeteren -sarjaan

Käyn jumpassa ja kuntosalilla

Ulkoilen nauttien luonnon väri-ilotulituksesta

Tapaan ystäviä

Nautin ulkona syömisestä ja valmiiseen pöytään pääsemisestä

Juon kahvit kasvihuoneessa

Taion jotakin kivaa villiviinin köynnöksistä

Etsin tavallisista päivistä elämisen iloa ja positiivisuutta

Käyn ystävän kanssa minilomalla!

 

Oikein ihanan tavallista arkea ja maanantaita! ♡