Heipsan!

Marraskuu on pyöräytetty käyntiin ja viikonloppu ja pyhäinpäivä kolkuttelevat jo ovella. Perjantaille on vielä pikasiivous ja lakanoiden vaihto, sitten loppu onkin kynttilätunnelmaa. Aikaisin sänkyyn, tai ainakin kirjan kanssa pötköttelemään.

Huomisiin juhliinkin alkaa olla asu jo kasassa, ja flunssakin on taittunut satunnaisiin yskänpuuskiin. Aion ottaa marraskuun haltuuni ja elää ihan täysiä!
Tuossa just mietin, että kilpparileikkauksestakin tulee tasan viikon päästä vuosi. Vaikka operaatio mikään iso ollutkaan, se katkaisi mun joulunodotusta ja rajoitti kuitenkin jonkin hetken elämää. Ja vaikka silloin heti leikkauksen jälkeen ajattelin, että arpi tulee olemaan osa ulkonäköäni aina ja iankaikkisesti, niin eipä sitä arpea todellakaan enää huomaa. En edes itse huomaa peilin edessä kuin ihan katsomalla, enkä usko, että se kenenkään muunkaan silmiin pistää. Olenkin sanonut, että jos joskus harkitsisin kasvojen kohotusta tai jotain muuta kauneusleikkausta, niin palkkaisin heti saman kirurgin. Niin teki nättiä jälkeä, että ei voi valittaa.

Täällä paistoi eilen ihan oikein arska ja oli pakko kuvata kasvihuone marraskuisessa maisemassa. Tähän on sitten kiva verrata kevään tullen näkymän muutosta. Vaikka eihän tämä nyt vielä mikään hirveän rujo kuva ole, ruohokin jopa vihertää. Mutta se on ihan erilaista vihertämistä, kuin se kevään vihertäminen, josta tykkään huomattavasti enemmän.

Kirjakaappiprojekti on edelleen kesken, joskin suurin osa kirjoista jo lasien takana. Tämä homma vaatisi oikeaa inspiraatiota, jota ei näytä tulevan sitten millään. 😀
Lintumekko Ellokselta.

Huomasin eilen, että Cmorelle oli tullut jo Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja toisaalta tekisi kauheasti mieli kurkata, miltä filmatisointi näyttää. Mutta ehkä säästän sitä vielä spessumpaan hetkeen. Jos vaikka koko juttu sitten yhteen soittoon ison poppariläjän kanssa.

 

Mutta nyt oikein ihanaa ja levollista viikonloppua!

Lauantaita!

Niin se vain on, että toiset syyspuuhat innostavat enemmän ja toiset vähemmän. Mun sisällä asuu sellainen näpertelijä, joka paljon mieluummin näpräisi kaikkea pientä kivaa, kuin haravoisi puolen hehtaarin metsää. Niinpä päätin tänään karsia villiviiniä, ja kieputella siitä vähän kranssia ja kynttiläkruunun koristetta. Oikeastaan villiviinien leikkely oli siinäkin mielessä tarpeen, että ne on kesän aikana haudannut mun parvekekorit rapunkaiteelta. Ja koska niissä koreissa on edelleen lumihiutaleet (hyvässä kukassa tosin), jotka pitäisi kai päivittää johonkin talvisempaan. Päätin siis puuduttavan haravoinnin sijaan tarttua enemmän innostaviin hommiin.

Mä olen yleensä joka vuosi karsinut villiviinä. Vanha imukärhivilliviini kestää kyllä syksyistäkin leikkelyä, kunhan ei ihan juuresta ala pilkkomaan. Viime syksynä tämä kuitenkin jäi tekemättä, ja siksi ehkä tilanne menikin jo kesällä niin pahaksi. Joka tapauksessa näistä on kiva kieputella kaikenlaista, ja ajanmyötä kranssit vain kaunistuvat.

Ostin Jotexilta tuollaisen aika perus kynttiläkruunun (mainoslinkki) kasvihuoneeseen ja ajattelin, että sitä on kiva koristella hiukan vuodenajan mukaan. Noista notkeista villiviineistä kun kieputtaa siihen ensin pari kierrosta, joukkoon on myöhemmin helppo saada ujutettua kaikenlaista kivaa.

 

Täytyy sanoa, että täällä on ollut sen verran kylmä ilma, että jos kasvaria ei olisi, olisi saattanut jäädä askartelut tekemättä. Ja olen aika tyytyväinen muuten tuohon betonilattiaan, koska se on ihan äärettömän helppo lakaista puhtaaksi. Ihanaa kun paikka, jossa voi toteuttaa itseään ja roskata ja sotkea ihan rauhassa!

Siitä tuli ihan kiva. Joulun tullen ehkä vielä jotain pientä koristetta, mutta kelpaa noinkin.

Oikein ihanaa lauantain jatkoa ja leppoisaa iltaa! ♡

 

Kasvihuone kasattu yhteistyössä Willab Gardenin kanssa. Kasvihuonepostaukset löydät täältä.
Tarvikevyö/-essu saatu blogin kautta / Univormu

 

 

No johan, torstai jo! Mennyt taas viikko että humpsista vain. Lapsilla on ollut kavereita kylässä ja juuri yksi yökyläilijä saateltiin matkaan. Kaveripäivä tänäänkin, mutta tasapuolisuuden nimissä saan itsekin ystävän kylään. Pakko sanoa, että tällainen harrastusvapaa viikko on kyllä mahdollistanut ihan erilaisen sosiaalisen elämän. Niin kivoja kun nuo lasten harrastukset onkin, niin kyllähän ne sitovat ja asettavat arki-illoille omat raaminsa.

Viime aikoina somessa on ollut paljonkin juttua harrastamisesta ja siitä, miten paljon niitä harrastuksia lapsella ylipäätään tulisi olla tai mikä määrä puolestaan on ehdottomasti liikaa. Kasvottomassa nettikeskustelussa ehdottomuus kukoistaa aina, vaikka oikeasti nämäkin on niitä juttuja, joihin on yhtä monta vastausta kuin perhettäkin. Mun mielestä on tosi hienoa, että lapseni tykkäävät liikkua ja heillä liikunnallisia harrastuksia. Jokaisen lajin ovat itse saaneet valita, joten olen iloinen siitäkin, että se liikunnallisuus tulee heistä itsestään, eikä siihen ole koskaan tarvinnut tuupata tai usuttaa. Tykkään myös, että musiikki kuuluu lasteni elämään, sillä vaikka itselläni ei ole minkäänlaista musikaalisuutta, enkä ole koskaan edes opetellut soittamaan mitään soitinta (no ehkä pakosta nokkahuilua), olen kuitenkin aika läheltä saanut seurata sitä, miten paljon musiikki voi jollekulle antaa, ja miten tärkeä asia siitä saattaa vuosien mittaan muodostua.

Yhtä iloinen olisin kuitenkin, vaikka lapseni ilmoittaisi, että hänen harrastuksensa ovat tästä lähin piirtäminen tai lukeminen. Toki ehkä tässäkin tapauksessa yrittäisin löytää ”lajeihin” jonkinlaisen sosiaalisen aspektin, mikäli lapsi kokisi yksinäisyyttä tai kuulumattomuutta jonkinlaiseen porukkaan. Kaikki eivät sitä tarvitse, ja toisaalta olen nyt vasta itsekin löytänyt ilon ryhmässä liikkumisesta, jota olen aina ennen vihannut. Toisaalta harrastaminen on tapa juurikin löytää itsestään niitä erilaisia puolia ja kenties elämäntapoja. Me aikuiset useimmiten liikumme, emme harrasta liikuntaa, luemme, emme harrasta lukemista jne. Näin mä ainakin itse koen asian.

Tänne muuttaessamme olimme varsin tietoisia siitä, että lapsemme jäävät paitsi sellaisesta asutusalueiden ja taajamien sosiaalisesta kasvuympäristöstä. Siitä, että asutaan rauhallisen kadun varrella, jossa naapureina asuu saman ikäisiä lapsia ja aina on kavereita kun vain astuu ovesta ulos. Teimme tietoisen valinnan muuttaa taloon, josta kulkuyhteydet keskustaan on ainakin sen verran huonot, että talvella fillarit saavat rauhassa nukkua talviuntaan ja lasten kulkeminen on vielä vuosia täysin vastuullamme. En siis valita. Huokailen lähinnä sitä muutosta, jota yksi tällainen viikko voi saada aikaan.

Ei kyllä ollut tarkoitus ajautua aiheeseen harrastaminen, mutta tulipa nyt sekin ajatuksen virta rykäistyä ulos. Olin nimittäin ajatellut pysytellä turvallisesti vähän pinnallisemmissa asioissa. Kuten vaikkapa hameenhelmoissa ja sitä lajia. On nimittäin aika ihana tuo kohtalomekkoni, tykkään siitä ihan hirveän paljon. En ole mikään printtitrikoon suosija, mutta tällaisessa vaatteessa kuviot toimivat paremmin kuin hyvin. Ja värimaailmakin on kuitenkin kohtalaisen turvallinen.

Tuo sininen neule on vastaava, mutta lyhyempi malli siitä vihreästä neuleestä, jota käytin viime talvena ehkä neljänä päivänä seitsemästä. Ihana sekin!

Mutta nyt kauppaan! Toivotaan, että aurinko on jo sulattanut tiet, koska mullahan on tietenkin edelleen kesärenkaat.

Neule⎮Samsøe & Samsøe
mekko⎮Morris & Co x H&M
tossut⎮Adidas Originals

Kivaa ja aurinkoista torstaita!