Hei se on jo tammikuun vika! Huomenna helmikuu ja se tuokin sitten mukanaan jo kaikkea ihanaa laskiaispullista ystävänpäivään. Ensimmäisen Runebergin tortunkin söin jo eilen. Nam. Laskiaispullille on syytä raivata tilaa kalenterista jo pikapuoliin. Ja koko ajan päivät pitenevät ja valon määrä lisääntyy. Aika ihanaa, eikö vaan?!  Ja tiedättekö, jos eilen ei vielä kutittanut multasormea, niin tänään ainakin kutittaa. En millään jaksaisi odotella kevättä. Ja niitä daalioita. Ihan oikeasti! Pakko laittaa jo joitakin siemeniä multaan, ihan vain ensiavuksi!

Kaikista kevättouhotuksista huolimatta pitänee kuitenkin kiittää myös tammikuuta. Se on ollut hyvä,  parempi kuin hyvä hyvä. Tuli nukuttua pitkiä yöunia (paitsi viimeyönä, ja sekös muuten tuntuu) ja se kahdeksan tuntia ja ylikin mahtui liki jokaiseen vuorokauteen. Tammikuussa on tehty kivoja arkisia juttuja ja ehditty olemaan perheen kesken. On päästy hiihtämään ja nautittu muutenkin lumesta ja talvesta. On leivottu ja kokattu yhdessä, ja juhlistettu kahdentoista vuoden takaisia kihloja. On ollut ristiäisiä, syntymäpäiviä ja kaikkea muutakin kivaa, mikä rikkoo arkea. Ja sitten kuitenkin on ollut sitä ihan tavallista arkea. Sitä kuitenkin kaikkein parasta osaa elämästä. Jos tulevatkin kuukaudet ovat yhtä hyviä, vuosi 2019 tulee olemaan täyttä kultaa.

Vielä irtosi pari amarylliksen varttakin maljakkoon. Sitten ne taitaa olla tältä talvelta kukitettu ja pienemmät sipulit pääsevät vuoroonsa. Kukkia helmikuun kunniaksi, olkoon vaikka niin.

Puutarhatöinä voisi kai tässä kohtaa vuotta pitää myös lumihommia. Viskelin nimittäin tänään lapiolla kasvihuoneen seinustat tyhjäksi ja tiputtelin lasikatolta lumet alas. Viikonlopulle on luvattu plussakelejä, joten nyt tuo oli vielä aika köykäistä hommaa. Ja, eipä ainakaan käy kasvarille köpelösti. Siinä lumitöitä tehdessä mietin sitäkin, että tavallaan jokainen lapiollinen on sitten vähemmän lunta siinä kohtaa vuotta kun olo on vielä malttamattomampi.

Mutta nyt reppu kuntoon ja kahvakuula kainaloon. Kivaa iltaa teillekin! ♡

Perjantaita!

Voihan vimpeli, se lupaa sunnuntaille upean aurinkoista talvipäivää. Ei muuten, mutta olin jotenkin ajatellut että sellainen harmaa pyry olisi vähän armollisempi tällaisen talvikodin suhteen. Valon lisääntyessä ja päivien pidetessä ainakin itselleni tulee aina sellainen olo, että tekisi mieli puunata koko koti lattiasta kattoon. Ja kai se vähän niinkin on, että kun poltetaan kynttilöitä ja lämmitetään puilla, niin kyllä ne ikkunat vaan puolessa vuodessa vähän tummuukin. Mietin hetken, että jos olisi perjantai kunniaksi kiristänyt nutturan tiukalle, ja ryhtynyt oikein kunnolla puunaamaan paikkoja, mutta taidan siirtää tätä operaatiota vielä vähän pidemmälle. Ja on kai ne synttärivieraat joskus aiemminkin likaisia ikkunoita nähneet. Mikäli eivät, niin voi sitten olla jo korkea aikakin.

Niin mä vain löysin eilen itseni sieltä kahvakuulasta ja pakko sanoa, että olihan se taas vaan niin uskomattoman ihanaa. Vaikka niin olisi ollut lasten kanssa hiihtäminenkin, mutta onneksi lunta näyttää riittävän vielä joksikin aikaa. Tänään on ihan vain koti-ilta, tai koti-ilta ainakin siitä lähtien kun saadaan poika treeneistä kotiin. Sitten joku kiva perjantai-illan iltapala kuten vaikka pitsa voisi just nyt toimia. Ja sitten  ajoissa nukkumaan. Lauantaisin pitää nimittäin virittää vekkari, jotta ehditään ajella Klaaran tanssitunnille, mutta onneksi ei ihan arkiaikaisin.
Ja hei, mä just tutkin, että olen tänä vuonna valvonut vain neljä kertaa yli ilta kympin. Ja ainakin yhtä monta kertaa mä olen nukahtanut jo ennen yhdeksää. Ja tällainen mä olin ennen lasten syntymää. Saatoin mennä illalla kahdeksalta nukkumaan ja nousta aamulla viideltä – joskus aikaisemminkin. Se on jotenkin mulle luontainen rytmi. Kymmenisen vuotta meni sitten siten, että piti saada sitä ”omaa aikaa” iltaisin kun lapset meni nukkumaan. Mutta kyllä mä olen enemmän oma itseni just näin. Arkena ja viikonloppuna, illan torkkuna ja aamun virkkuna.

Tämän viikonlopun iloja on myös nuo ensimmäiset sipulikukat. Krookus, helmililja ja perunanarsissi. Pieniä lupauksia keväästä. Näiden avulla jaksaa nauttia talvestakin, kun ei tarvitse hätiköidä lumien sulamisen kanssa. Löysin tosin pussillisen kylvömultaa ja taimipottiprässin, ja ihan pikkuisen alkoi sitäkin multasormea jo syhyttämään!

Maljakossa on yhä viime viikonlopun tulppaanit, vähän nahistuneet tosin jo. Uusi kimppu pitäisi jostakin metsästää, ja sitten varmaan miettiä, että pitääkö kääräistä hihat ja ryhtyä leipomaan. Mutta sitä vasta huomenna. Nyt rennon perjantain kimppuun!

Ihanan aurinkoista pakkassunnuntaita!

Meillä on samaan aikaan siivouspäivä, pyykkipäivä, ulkoilu- ja urheilupäivä ja hei, pullapäivä! Ollaan saatu olla koko viikonloppu yhdessä, mikä on meidän perheessä aika harvinainen saavutus. Eilen kyläiltiin mummulassa, syötiin hyvin ja lämpenipä mummulassa myös saunakin. Illalla pojat lähtivät vielä hiihtolenkille ja me leivottiin Klaaran kanssa iltapalaleipää.

Tänään lapset lähtivät isänsä kanssa ladulle ja minä hyödynsin ajan heittämällä aivot narikkaan pullataikinan parissa. Äänikirja soimaan ja nutturapullia kerimään. Ihanan terapeuttista. Ja maistuvat varmasti hiihtäjille kylmän maidon kanssa.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, minun vauvani täyttää ensi viikolla jo kuusi! En käsitä, minne vuodet on menneet. Tuntuu kuin vasta juuri tuo pitkään ja hartaasti odotettu pikkuinen olisi tullut elämäämme. Ja joka kerta kun yllätän itseni miettimässä näitä, yritän nauttia siitä, että lapset ovat yhä lapsia. Niin kivalta kuin se välillä tuntuukin, että molemmat ovat jo omatoimisia. Toki joskus on ihanaa saada leipoa ihan yksin ja kaikessa rauhassa, mutta voi että, kun joskus koittaa se aika, että kukaan ei kinastele siitä, missä määrin saa auttaa ja osallistua.

Muistatte ehkä, kun joulun alla ihailin sitä kaunista pakettia, johon Klaaralle tilaamani mekot oli pakattu. Tuo paketti kääräistiin joulupaperiin ja laitettiin pukinkonttiin. Sittemmin on päästy nauttimaan hurmaavan suloisista mekoista. Tuntuu ihanalta, että mulla on vielä hetken tällainen pieni tyttö, jonka saan pukea suloisiin mekkoihin ja sukkahousuihin. Mun oma Tähkäpää, jonka hiukset muuten joulun alla lyhenivät, vaikkei sitä heti uskoisikaan. Yhtä paksu tyvestä latvaan, enää ei kuitenkaan ole vaarana, että niiden päälle istuisi. 😀

Tilasin Klaaralle kaksi tuollaista ihanan yksinkertaista mekkoa Nova Melinalta. Molemmat Libertyn kauniista kankaista ommeltuja. Maailman kauneimpia mekkoja, sellaisia, joissa lapsi on vielä oikeasti lapsi. Ja Suomessa tehty, käsityöläisen taidolla.

Siisti ja pullantuoksuinen koti. Kunnon iltalenkki, lämmin suihku ja aikainen sukellus puhtaisiin lakanoihin. Johan sitä kelpaa aloittaa uusi viikko!

 

 

Libertyn sinapinkeltaisesta Capel kankaasta ommeltu mekko Nova Melina. Kengät H&M ja villasukkahousut POMPdeLUX.