Mun päässä on pari päivää soinut Suvi Teräsniskan Täydellinen elämä. Lähinnä kai siksi, että elämä on taas jälleen kerran osoittanut olevansa sekoitus onnea ja surullisia vaiheita. Ja vaikka näitä tällaisia vaiheita mahtuu meidän jokaisen elämään, se sykli saattaa joskus tuntua liian kovalta. Kun itse miettii, että nyt ei jaksaisi yhtään enempää, kaikki universumin kappaleet saatavatkin olla eri mieltä. Itse jouduin tällaiseen tilanteeseen sunnuntaina, kun lähdin miehen kanssa ulkoilemaan ja ikään kuin selvittämään päätäni ja keräämään voimia. Ajatuksella, että kyllä tämä tästä, kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Ja sitten se elämä onkin yht’äkkiä vaakalaudalla. Sain todella pahan anafylaktisen reaktion ja ehdin jo ajatella, että tässä se nyt sitten oli.  Mutta Luojalle kiitos, olemassa on myös se yhdestoista hetki. Tästä lähtien mulla on adrenaliinikynät AINA mukanani ja nukun pari sellaista vieressäni todennäköisesti loppuelämäni. Siinä kun kroppa twerkkasi sairaalassa lämpöpeiton alla, mietin kyllä, että ei nyt olisi tätäkin tarvittu. Samaan aikaan mietin kuitenkin, että saan mennä takaisin kotiin mun perheen luokse, halata ja tulla halatuksi. Elämä jatkuu, ja varjojen jälkeen tulee taas valoa.

Jos jotain elämässä on oppinut niin sen, että vaikeiden tilanteiden keskellä ei onneksi tarvitse olla yksin. Mulla on ihania ystäviä, sukulaisia ja perhe. Niitä, jotka kannattelee silloinkin, kun tuntuu, että muuten ei jaksaisi. Ihmisiä, jotka rientävät auttamaan ihan käytännön asioissa ja ovat tukena. Niitä joiden tietää olevan siinä lähellä jos vain tarvitsen. Se on sellainen voima ja siunaus.  Ja mulla on ihan superihana sisko, joka nukkui viime yön meidän sohvalla, ja jonka kanssa olen saanut viettää vuorokauden. Puhua hassuja, tirautella kyyneliä ja nauraa turhanpäiväisille. Ja ulkona ihana pikkupakkanen ja maassa ensimmäiset hennot lumihiutaleet. Upea auringonpaiste ja loppujen lopuksi aika täydellinen elämä – sellainen sekoitus onnea ja surullisia vaiheita.

Olkkarin pöydällä ystävän tuomat kukat ja Hemtexin loppuunmyynnistä kolmella eurolla löytynyt kynttilänjalka. Elämän pieniä iloja ❤️

Mä olen aina pitänyt meidän keittiötä talon parhaana huoneena. Tämä on se huone, jossa meillä ollaan. Kun tulee vieraita tai juhlitaan lasten synttäreitä, kukaan ei koskaan mene olohuoneeseen. Poikkeus oli oktoberkestien etkot, jolloin miehet menivät yläkertaan pelaamaan pleikkaa ja me kursittiin ystävän mekkoa kasaan. Keittiössä. Täällä mä vaihdan myös vaatteeni, rasvaan kroppani ja vietän aamun ekat hetket ihan rauhassa kahvimukini kanssa. Jossain vaiheessa me vielä katseltiin paljon telkkaria kun lapset menivät nukkumaan ja sen vuoksi tuli oltua olkkarissa. Nykyään ollaan niin väsyneitä ja vanhoja, että mennään aikaisin nukkumaan ja telkkari on jäänyt. Viikonloppuna katsellaan koko perhe niitä kulloinkin tulevia primetime-ohjelmia, mutta muuten olohuoneen on vallanneet lapset. Klaaran leikit ja värikynät on aina leväällään olkkarissa kuin Jokisen eväät konsanaan. Tai sitten siellä musisoidaan. Niinpä tästä keittiön päädystä on tullut mun olohuone. Tai meidän aikuisten. Mä makaan kintut ojossa tuossa liian lyhyellä sohvalla ja mies köllöttelee divaanissa. Arkena aina ruuan päälle juodaan just noilla paikoilla kahvit. Ladataan akut illan harrastusrumbaa varten. Eikä me edes kaivata telkkaria. Eikä sellaista kyllä keittiöön tulekaan.
Mutta ehkä just siksi, että tämä on se meidän varsinainen ”olkkari”, olen hitusen innostunut sisustamaan huonetta uudelleen. Hassua sinänsä, että juuri kerroin maakunnan ykkösaviisissa, etten juuri sisusta. Mutta olen nainen, ja oikeus mielen muuttamiseen kai sallitaan. Ei toki mitään isompaa sisustamista, mutta alkusyksynä uudelleen maalattu seinä ja nyt uusi matto. Mattoa olen harkinnut pitkään. Ja kärkkynyt oikean kokoista, oikean näköistä ja oikein hintaista. Nyt vihdoin se täydellinen yksilö tuli vastaan. Turkkilainen kelim, ei liian tumma, ei liian kirkuvan värinen. Olin oikeastaan ajatellut laittavani sen poikittain, mutta jotenkin tuntui, että niin koko matto jäi piiloon, ja päädyin laittamaan sen kuten edellisenkin. Tämä tuo ihanasti lämpöä koko tilaan ja jotenkin nostaa tuon olkkaripäädyn omaksi keitaakseen.

Niin ja hei, jos se ruokapöytä vielä vaihdetaan! Onhan sitä siinä sisustamista taas hetkeksi aikaa.

 

Hiukset saivat uutta pirtsakkaa raitaa, ja hankin sen kunniaksi myös pari uutta hiussolkea. Vähän tunsin itseni pikkutytöksi hiuspinnikaupoilla. Ja jouduin kotona aika tarkkaan selittämään, että nämä ovat minun. Tuppaa tuo pienempi nainen omia aina kaikki pompulani ja klipsini. Tämä mun hius kihartuu tällaiselle spanielikiharalle, eikä tämä mitta ainakaan vähennä koiramielikuvaa. Mutta olkoon, ei voi mitään.

Ihanaa viikonloppua. Voikaa hyvin! ♡

Ai että, se on perjantai jo! Alkavan viikonlopun voi aistia ainakin kahdesta asiasta. Toinen on kuolleet kukat maljakossa ja toinen eteisen kaapin eteen ripustettu dirndl ja lederhosenit. Ei sillä, että olisivat mitkään perus viikonloppuvetimet, mutta huomenna juhlitaan jälleen tällä teemalla. Ja olen myös varannut itselleni kampaajan, koska haluan taas sen ihanan palmikkokampauksen, joka mulla oli pari vuotta sitten. Tai ainakin jotakin samansuuntaista. Viime vuonna oktoberfest -teema jäi juhlimatta, mutta syksyyn mahtui onneksi kaameat halloweenbileet ja 1920-luvun flapper-mekkoja. Nämä on jotenkin ihan paras tapa katkaista arkea, ja tykkään muutenkin tuosta teemaan heittäytymisestä. Ja onhan jo sekin ihanaa, että arjen keskelle mahtuu vähän juhlaakin. Siskon kanssa on vielä joulukuulle perinteinen pikkujoulumurha, johon löysin myös yhdet asusteet tällä viikolla. Joten onhan tässä näitä. Ja ensi kuussa se lähestyvä joulukin hyppää jo vahvemmin kuvioihin. Huomaan omaksuneeni ystävän viime syksynä lanseeraaman ”juhlasta toiseen” -selviytymismetodin.

Olen käynyt kampaajalla viimeksi kesäkuun alussa, ja huomenna (palmikkokampauksen lisäksi) on tarkoitus kohentaa muutenkin tätä väsähtänyttä syysilmettä. Ei tietenkään mitään radikaalia, mutta pienikin piristys on tarpeen. Ja jatkuvasti enemmän harmaaseen taittuvan värin parantaminen. Mutta koska huomiselle on tiedossa juhlaa, tänään voi sitten ihan koko rahalla nauttia rennosta perjantaista kotioloissa. Ruokalistalla tänään retropitsaa. Sitä sellaista paksulla pohjalla uunipelillä tehtyä, jossa on tomaatin siivuja ja ananasta. Ja paksu juustokerros päällimmäisenä. Ajalta, jolloin tuulahdukset Italista olivat vielä hyvin vienoja. En ole tehnyt tuollaista ruokaa yli kymmeneen vuoteen, joten hauska nähdä osaanko enää ja maistuuko tuo lapsille.

Tiedättekö, mä olen käyttänyt tuota meidän olohuonetta niin harvoin viime päivinä, että oikein nauratti, kun lähemmin tutkin maljakossa olevien ruusujen habitusta. Se on perjantaipuskan aika taas tänään. Vaikka tosin kyseenalaistan puskan kannattavuuden, kun olohuoneen pöytä on tuntunut viime aikoina olevan lähinnä vain Klaaran leikkipaikka. Toisaalta ne kukat kai sopii tähänkin joukkoon värikkääseen. Kukkien lisäksi tänään pitäisi metsästää myös vähän kattavampi lehtihylly. Sähköpostiini kilahti muistutus, että uusin Lantliv on ilmestynyt ja koska kansi näytti niin hurmaavan jouluiselta, tämä on pakko hankkia. Mulla taitaakin olla noita Lantlivin joulunumeroita yli kymmeneltä vuodelta jemmassa ja joka vuosi selailen niitä läpi yhtä ihastuneena.

Mutta hei, iloa perjantaipäivääsi! ♡