Ehdin jo hieman piehtaroida voitonriemussani, kun perheessämme jyllänyt flunssa jätti minut miltei huomiotta. Vaan niinhän siinä kävi, että vuoro se oli minullakin ja se mun flunssavuoro osui tietysti viikonlopulle. Kuinkas muutenkaan. Miten se sattuukin aina tähän syyskuun vaihteeseen. Ihan joka armas vuosi vähintään joku meistä neljästä on flunssassa. Tänä vuonna siis kaikki saivat sairastaa, ja onhan se sinänsä ainakin tasapuolista.

Eilen illalla oli pakko kaivaa harsot esiin ja kieputtaa daaliapenkit peiton alle. Aamulla olin heti herättyäni nenä kiinni mittarissa, mutta ei se vielä mennyt nollaan ja daaliakausi jatkuu. Jokaisesta kukasta pitää nyt vain ottaa kaikki mahdollinen ilo irti, ja niinpä olen kukittanut kotia kaksin käsin. Tämä vuosi oli daalioiden suhteen vähän huono, sillä olin keväällä niin totaalisen lopussa, etten jaksanut laittaa juurakoita esikasvamaan. Kesä taasen oli niin kuuma ja kuiva, että meidän kastelukaivo huusi tyhjyyttä ja daaliat kasvoivat kituisasti. Heinäkuun lopussa näytti siltä, miltä yleensä näyttää juhannuksena. No, tulee uusia kesiä ja uusia mahdollisuuksia esikasvattaa ja paijata kukkia. Tämä vuosi nyt vain oli tällainen.

Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä vähän pihatöitä ja siivoilla paikkoja, mutta se jäi nyt flunssan vuoksi pelkäksi aikeeksi. Ensi viikonloppuna sitten. Tuntuu muuten ihan hassulta, että kaupassa myydään jo callunoita. En pysty millään käsittämään, että kesä alkaa olla takanapäin ja syksy tulee ihan oikeasti. No, onneksi syksylle on tiedossa kivoja juttuja, joten ehkä se vuoden kurjin pätkäkin siitä taas tulee lusittua.

Noissa kuvissa vilahtaa muuten keittiön uusi valaisin. Oikeasi meidän keittiö on nyt tosi hullunkurisen näköinen, sillä katossa roikkuu uusi valaisin ja sen parina toinen vanhoista. Jep, erittäin jännä yhdistelmä. Mutta jostain syystä toinen uusista valaisimista on jumittunut jonnekin, eikä kuljetus tunnu etenevän sitten millään. Pitää ehkä huomenna tarttua puhelimeen ja alkaa jäljittämään valaisinta oikein tosissaan.

 

Luumupuut notkuvat hedelmistä ja kuistilla olisi iso läjä omenia. Jotain kivaa voisi vaikka leipoa iltateen kaveriksi.

Ihanaa maanantai-iltaa ja upeaa uutta viikkoa myös sulle! 🤍

Aika mielettömän ihana keli näin elokuun viimeiseksi viikonlopuksi. En uskonut, että vielä tulisi kesämekkokelejä, mutta niin vain sai kiskaista kesän lempparimekon vielä ylleen. Sitten pyykin kautta mekko taas hetkeksi säilöön ja lämpöä ja aurinkoa odottamaan. Näin se taitaa valitettavasti mennä.

Meillä oli tänään aikainen herätys ja kellahdettiin lasten kanssa ajoissa nukkumaan. Siinä samalla kun laitoin kirjan pois ja sammutin valon, ihailin taivaalla tuikkivia ilotulitteita. Meidän jokimaisemassa pääsee aina osalliseksi mökkiläisten venetsialaisiin, joskin tajusin, että lähestulkoon aina olen kokenut tuon juhlan siinä unen ja valveen rajamailla.

Saatiin taas aamulla iskä kotiin ja raukka joutui heti asentelemaan kaikenlaista. Kuten esimerkiksi keittiön toisen kattovalaisimen, ja toisen vain ja ainoastaan siitä syystä, että se toinen ei ole vielä saapunut. Mutta josko ensi viikolla olisi tuokin homma tehtynä. Näin syksyn kynnyksellä tuntuu kivalta uudistaa vähän kotia ja rakentaa pesää talven varalle. Ja mitä pidemmälle syksy taittuu, sitä tärkeämmäksi tuo kaikki muuttuu. Etsin myös pitkään sopivaa valaisinta olohuoneen nurkkaan. Sellaista, joka antaisi kivasti valoa lukemiseen tai käsitöiden tekemiseen. Mielellään seinämalli, joka sopisi sohvan yläpuolelle. Yhden jo ostinkin, mutta lopulta se valaisin päätyi esikoisen huoneeseen lukuvaloksi, mutta tämä vekkivalaisin sai kunniapaikan olohuoneesta. Tykkään siitä tosi paljon.

Viime viikolla uudistin myös itseäni, kun pidin torstaina iltapäivän vapaata ja ajelin Raumalle microblading-käsittelyyn. Ja vitsit, miten skarppi olo tulikin, kun kulmat saivat oikean muodon. Nythän nuo ovat tummimmillaan ja väri vaalenee tästä pikkuhiljaa kulmien parannuttua, mutta tiedän jo tässä vaiheessa, että nämä on ihan superihanat. En ole mikään meikkaaja, ja taitoni päättyvät oikeastaan siihen meikkivoiteen levitykseen ja ripsivärin lisäämiseen, joten skarpit kulmat tekevät ihmeitä. Ja sain muuten taas instan stoorien jälkeen ihan mielettömästi niitä ”pitäisikö” tai uskaltaisikohan” viestejä. Ja sanon todella, että kyllä pitäisi ja kyllä kannattaa uskaltaa. Olen aina kadehtinut ihmisten kulmakarvoja (minulle ei siunattu kovinkaan kummoisia) ja näiden kanssa pystyn oikein hyvin hyväksymään oman tilanteeni. Itse koen, että kulmakarvat ovat ehkä se tärkein osa meikkiä, ja koska en lopulta ole niinkään meikatun näköisten kulmien ystävä, microblading on ainoa ratkaisu. Käsittelyllähän saadaan myös sellaisia meikatumman näköisiä kulmia, mutta itse liputan luonnolliselle ja huomamattomalle lopputulokselle. Enkä muuten edes tiennyt, että sille toivomalleni tyylille on ihan oma terminsäkin: fluffy brows! No nytpä tiedän. 🙂

Jos pitkän harkinnan jälkeen päädyt kulmien microblading-käsittelyyn, kannattaa tekijä kuitenkin valita tarkkaan. Itse olin tosiaan Raumalla, Eveliina Braggen luona, ja Eveliina on ihan Suomen parhaita tekijöitä. En ollut ensikertalainen ja tiesin kohtalaisen hyvin, mitä halusin, mutta silti suunnittelu ja asioiden läpikäynti on se, joka tuossa työssä ottaa eniten aikaa. Se on millipeliä, jotta kulmista tulee symmetriset ja tässä kohtaa kannattaa tosiaan valita tekijä, joka osaa hommansa. Jos itse jännität kovasti, niin Eveltä saa myös ihan konsultaatiokäynnin, jossa voidaan aluksi suunnitella tosi tarkkaan mitä tehdään ja sitten pääsee kevyemmin mielin toimenpiteeseen.

Moni myös pelkää sellaisia sinertäviä viiruja kulmakarvojen joukossa, mutta oikeastihan nämä tekniikkat ja värit on muuttneet ihan superpaljon viimeisten vuosien aikana. PhiBrows microblading-värit pysyvät just sellaisina, eikä ne muutu sen enempää sinivihreiksi kuin punaisiksikaan. Ja mitä tulee kulmiin muuten, niin nykyään voidaan oikeasti tehdä aivan superhyperohutta karvaa, joten lopputuloksesta saadaan varmasti luonnollinen. Kyse ei myöskään ole tatuoinnista, joten ikuista kaveria kulmakarvoista ei saa, vaikka haluaisikin. Ja mikä parasta, lopputulos vaatii kaksi käsittelyä, joten jos ekassa käsittelyssä koet, että kulmat ei ole ihan just sitä, mitä haluat, tai kaipaat lisää väriä tai jotain muuta, vahvistuksessa on helppo vielä vaihtaa suuntaa ja tehdä hiukan leveämmät tai vaikka enemmän fluffyt kulmat. Itse esimerkiksi halusin vähän paksummat, mutta mentiin tosi varovasti tämä kierros ja sovittiin, että levennetään sitten lisää, jos olen yhä sitä mieltä loppuvuodesta. Eli ylilyöntejä ei kannata pelätä. Kun on hyvä ja luotettava tekijä, homma kyllä sujuu! Itse luotin niin täysin Eveliinan taitoon, että olisin käsittelyn loppupuolella voinut vaikka nukahtaa niille sijoilleni. 

Pari viikkoa pitäisi nyt vältellä kovaa hikoilua, saunomista, pitkiä kuumia suihkuja ja uimista, mutta sitten kulmat on taas huolettomammat kuin ikinä. Alkuun pitää tietty myös rasvailla tuota ihoa, mutta sekään ei ole varsin vaativaa homma. Taidan taas värjäyttää myös ripset, jotta saan maksimoitua meikkaamisen helppouden.

Ai niin, jaoin ennen-jälkeen -kuvan kulmista ig:n stooreissa torstaina, mutta jos et nähnyt sitä (tai ylipäätään haluat sen nähdä), niin kurkkaa se tuolta Eveliinan Instagramista. Tällä hetkellä kuva on Even feedillä heti kolmantena.

Mutta nyt luumupiiraan tekoon! Ihanaa sunnuntaita myös sulle!

Viime vuodet on olleet aika täysinäisiä. Vihaan sanaa ruuhkavuodet, mutta en tiedä parempaakaan termiä, joka olisi yhtä selkeästi ymmärrettävissä. Koska iltaisin pitäisi olla kahdessa tai kolmessa paikassa yhtä aikaa, olen pyhittänyt aamut itselleni. Toki kesällä oli vähän helpompaa, mutta kun on tehnyt itsestään aamuihmisen, sitä oikeastaan nauttii aikaisen aamun hiljaisuudesta ja rauhasta. Niin no, salilla saa olla yleensä ihan yksin. Tänään nappasin salikassin lisäksi mukaani myös kameran, sillä olen ihaillut noita loppukesän usvaisia aamuja jo pitkään. Kuuden aikaan kotiinpäin ajellessa nappasin sitten itselleni muutaman kuvan muistoksi. Nyt pitää nauttia, sillä hetken päästä kuudelta aamulla on yhtä pimeyttä!

Olen viimeiset pari viikkoa jo vähän kipuillut tulevan syksyn vuoksi ja tuntenut sen tykyttävän tunteen rinnassa ja palan kurkussani. Kamppailut oman riittämättömyyden kanssa ja miettinyt,  että miten kummassa sitä taas jaksaa kaiken. Ja ennen kaikkea pystyy kaikkeen. Lauantaina istuin puoli tuntia hautausmaalla ja itkin. Ihan kuin pikkulapsi. Sitten nostin leuan pystyyn, ajoin kotiin ja menin ennen kymmentä nukkumaan. Kyllä se siitä. Ja sunnuntai-iltana meillä oli jopa pölystä puhtaat kaapinpäälliset ja tavarat pitkästä aikaa ainakin melkein paikallaan. Mielikin toimii paremmin kun ympärillä on siistiä ja puhdasta.

Tänään ollaan kuitenkin saatu aikataulupalapeliä ihanasti kasaan ja mulla on aika positiivinen olo tulevan suhteen. Kyllä tämä taas tästä. Mutta en siis ole mikään kiirettä rakastava ihminen. En todellakaan! Enemmän just se sellainen aamu-usvaa tuijottava ja lampaita rapsutteleva haaveilija. Luen aina niitä ihania kertomuksia pienistä saarista, joilla asuu vakituisesti vain kourallinen ihmisiä. Ne olisi just mulle sopivia paikkoja. Mutta eihän niissä ole voimistelua, jalkapalloa, säbää, balettia tai musiikkiopistoa. Että se siitä! Ja toisaalta, ei ehkä niitä viikonlopun valopilkkujakaan, kuten vaikka rapujuhlia, joiden voimalla tämä viikko laitetaan purkkiin.

No mutta mulla on mun aamut. Hiljaiset ja usvaiset ja kohta pimeätkin, mutta mulle niin äärimmäisen tärkeät ja pyhät.