Heippa ystävät. Tämä elämä on kyllä ollut viimeisen viikon ajan yhtä sähläystä. Tuntuu, että jatkuvasti saa ajella autolla johonkin suuntaan, ja joka kerta kuljettaa kaamean määrän tavaraa jonnekin. Mutta valoa on tunnelin päässä; Tänään käytiin katsastamassa kolme huonetta ja keittiön käsittävä siisti vuokra-asunto, joka ensi kuun alkupuollella tulee olemaan meidän väliaikaiskoti. Jee, sanon minä. Vajaa kolme viikkoa asustellaan vielä mummulassa, ja sitten saadaan tavaroita hiukan yhdenkohden. Tuntuupa hyvältä. Eikä sillä, että mummulassakaan mitään vikaa olisi. Vietinhän täällä ensimmäiset 17 vuotta elämästäni, ja talo on tavallaan yhä ja aina minulle koti. Mutta, oma perhe ja oma tila, omat tavarat ja omat tavat; Niitä kaipaan!

Kolme viikkoa seisoisi varmaan käsilläänkin, mutta minä koitan elellä arkea kuitenkin mahdollisimman normaalisti. Josko blogikin kestäisi tämän siirtymäajan, ja saisin tehtyä edes jonkinlaisia postauksia. Tässä kuitenkin tälläinen väliaikatiedote elämästämme. Ollaan kodittomia, mutta suhteellisen hyvässä kunnossa kuitenkin.

Toivottelen auringonpaistetta teille, ja työn iloa jokaiselle kadunlakaisijalle. Kohta vedetään baltsut jalkaan!

Hui, miten aika on rientänyt. Muutto on vienyt paitsi kaiken ajan, myös mehut. Jossain kohtaa komeroita ja varastoja tuli kyllä uskon puute, mutta muutto on nyt onnellisesti takana, talo hyvästelty ja luovutettu uusille asukkailleen. Nyt keskitytään uuden kodin löytämiseen, tosin samalla pitää etsiä sitä väliaikaistakin, sillä tämänhetkinen majoituksemme on toisten nurkissa, ja jokainen voi itse päätellä, kuinka miellyttävä ratkaisu se on. Tavarat ja omaisuus on pahasti hajautettuna varastoon ja muiden nurkkiin; Kaikki on hujanhajan – ja pää ihan yhtä sekaisin.

Viimeiset kurkistukset kaappeihin, tarkastus, ettei mitään tärkeää jäänyt jälkeen. Valaisimia jätettiin, osa vietiin mukanamme. Tyhjää ja ankeaa, muttei haikeaa ollenkaan.

Kuten kuvissa näkyy, LV:n laatikosta paljastui Neverfull GM, ihana tilaihme ja juuri sellainen, jolle oli ihan oikea tarve olemassakin. Mukana mahtuu kulkemaan kamera ja tietokone, sekä kaikki muu tarpeellinen käsilaukkusälä. Naamassa näkyy stressi ja väsymys, naisellinen itsetunto on laskenut samaa tahtia kuin säärikarvat ovat venyneet pituutta. Jos joku kadulla vastaan tuleva kysyisi haluaako rouva kenties botoxia, lankeaisin ihan varmasti. Vaan eipä ole (onneksi) kovinkaan todennäköinen skenaario.

Netti toimii nyt vaihtelevasti, toistaiseksi tikulla. Kunhan arki saadaan rullaamaan, ehkä blogikin tästä taas virkistyy. Huomasin juuri, että lukijoiden määrä lähentelee jo tuhatta, ja kävijöiden määrä kahta miljoonaa! Toinen hui! Kumpikohan täyttyy ensin? No, joka tapauksessa sitäkin pitää jotenkin juhlistaa. Huomenna pitää kuitenkin tehdä jotain kivaa. Nauttia yhteisestä ajasta perheen kesken, ja rentoutua. Sitä odotellessa….

Esittelen samalla uuden ajannäyttäjäni. Meillä kun oli tässä hääpäivä, ja kihlauksestakin rapisi vuosia. Kullaltani sain lahjaksi kellon. Michael Korsin Golden Runway Watch with Glitz. Pidän kovasti.