Edellisten kirjoitusteni jälkeen, mikään ei oikein tunnu kyllin tähdelliseltä blogipostausta ajatellen. Rakensin kenties itse itselleni rimakauhun, joka on vain pakko selättää.
Tavallinen päivä, tavalliset vaatteet, tavalliset ajatukset. Tavallisillakin jutuilla on merkityksensä, siinä kai se blogien idea onkin.

Tämä torstai on tähän mennessä pitänyt sisällään siivousta, askartelua, leivontaa ja ihan perus arkiaskareita. Päivä siinä missä muutkin. Suunnitelmissa lisää askartelua (äitienpäiväkortit ja yksi nimpparikortti), herkuttelua, lisää arkiaskareita, muskareita ja ruuanlaittoa. Joo, ei aina ole suuria ajatuksia tai isoja juttuja kerrottavana.

Sataa ja tuulee, sisällä ollaan. Villasukat ja mukavat Please Jeansit jalassa. Päivän väripilkkuna BeckSöndergaardin puuvillainen sydänhuivi (saatu).

Siinä se oli. Ehkä tylsin postaukseni ikinä, mutta se oli tehtävä.

Kaunista arkea (ja ihan tavallisia juttuja) teillekin!

Voita itsellesi aurinkolasit -postauksessa arvuuttelinkin teiltä, mitkä aurinkolaseista jäivät pysyvästi käyttööni. RayBan Aviator -lasithan ne olivat! Mukavaa vaihtelua muovisankaisten arskojen jälkeen, ja muutaman päivän käytön jälkeen olen äärimmäisen tyytyväinen valintaani.

Indiedaysin ja Instrumentariumin järjestämässä kilpailussa, myös teillä on mahdollisuus voittaa lahjakortteja Instrun silmä -ja aurinkolasivalikoimaan.
Osallistuminen arvontaan tapahtuu kilpailusivuston kautta, eli kommentoimalla täällä, ei nyt tällä kertaa pääse mukaan. Joku jo ehti huomauttaakin, ettei kuvani ole tuolla kisasivulla, ja tosiaan, jostain syystä sivut eivät ole päivittyneet. Ei kuitenkaan huolta, sivuilta löytyy varmasti äänestämisen arvoisia lasivalintoja! Ja, äänestämällä olet tosiaankin mukana kolmen 179 euron Instru-lahjakortin arvonnassa!

Aurinkolaseille on tosiaan täällä meilläpäin ihan kivasti ollut käyttöä! Kylmää ja aurinkoista, mutta mieluummin näin, kuin räntäsadetta! Eilen tehtiin melkein koko päivä pihatöitä, ja iltapäivällä piti kyllä riisua takkia ja päälimmäisiä kerroksia poiskin,  mutta se johtui kai enemmän haravoinnista kuin elohopean lukemista. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin piha olla siinä kunnossa, että nurmikonkin pääsee ensi kertaa leikkaamaan. Vaikka onhan sitä tekemistä vieläkin vaikka kuinka, eli tylsyyteen ei päästä vajoamaan millään.

Enkä mä kyllä mitään kakkua ehtinyt sitten eilen edes sen enempää ajatella. Mutta, ei kai sen niin päivän päälle ole väljä, varmaan maistuu kakku myöhemminkin tällä viikolla! 🙂
Teille kaikille kuitenkin suuret suuret kiitokset tuosta eilisestä. On aina hiukan pelottavaa kirjoittaa henkilökohtaisista aiheista, mutta samalla ilo huomata, miten otatte ne vastaan. Kiitos siitä!

Aamupäivä on mennyt asioiden hoitamiseen, ja seuraavaksi olisi vuorossa lounasta ja pihatöihin palaamista. Koitan napsia tänään ulkoakin joitakin kuvia, niitäkin kun olen mennyt lupaamaan! 🙂

Aurinkoista tiistaita ihanat!

Aurinkolasit / RayBan / saatu / Instru
Huivi / BeckSöndergaard / saatu

Eilen tuli kuluneeksi tasan kaksitoista vuotta siitä, kun tapasin mieheni ensimmäistä kertaa. Katsotaanko yhteiselomme alkaneen siitä päivästä? Ehkä. Oliko se rakkautta ensisilmäyksellä? Ehkä. Asioita kun voi tarkastella niin monelta kantilta. Ehkä ensimmäisiä tunteita tärkeämpää on kasvaa yhdessä, ja kasvaa yhteen. Hyväksyä myös se tosiasia, että välillä kasvetaan eri suuntiinkin. Tiedetään toisesta kaikki, ja rakastetaan sittenkin – virheineen päivineen. Osataan riidellä ja osataan sopia.

Yhteensä kuusi kodiksi kutsuttua paikkaa, valkolakkeja, armeijan vihreitä, kaksi koiraa ja kaksi lasta. Kouluja ja opiskeluja, iloja ja suruja, kasvukipuja ja kompromisseja. Paljon mahtuu kahteentoista vuoteen. Kahdesta lapsesta tulikin kaksi aikuista, jotka kasvattavat nyt kahta lasta. Opitaan toisesta ja opitaan toiselta. Jaetaan huono huumorintaju, tyhmät vitsit, ja asiat, joita ei oikein tohdi edes muille kertoa. Ollaan samaa mieltä, ja ollaan jyrkästi eri mieltä.

Vaikeinta on ollut hyväksyä, että kaikki eivät aina ole olleet onnellisia puolestamme. Vaikeinta on ollut oppia, ettei sillä lopulta ole merkitystä. Että riittää, kun itse olemme, ja riittää, kun itse tiedämme, mitä haluamme. Elämän myrskyt joko ajavat ihmisiä erilleen, tai sitten ne vahvistavat liittoja. Riippuu kai siitä, kuinka paljon minkäkin eteen on valmis taistelemaan.

Nyt, kaksitoista vuotta myöhemmi, olen aika tyytyväinen, että päädyin silloin aikanaan antamaan ravintolan hämyisessä narikassa oikean puhelinnumeroni. Niin pieni juttu, mutta moni asia voisi olla nyt ihan toisin.

Ei meillä ole tapana tälläisiä päiviä enää juhlia. On kihlajaispäivä, hääpäivä, syntymäpäivät ja lasten merkkipäivät. Isäinpäivä ja äitienpäivä. Ihan tarpeeksi muistettavaa, kuulemma. Jauhopeukaloa ja sokerihammasta kuitenkin kutittelee sen verran, että ehkä tähän arjen keskelle voisi jotakin juhlan tapaista taikoa. Josko 12 vuotta olisivat kuitenkin kakun arvoiset!

Aurinkoista maanantaita ihanat! Me taidetaan pukea pihakamat päälle ja lähteä hiukan kruopsuttelemaan kukkamaita.